Voiko yhteisöpalveluja testata – ja sulkea ?
Nokian Betalabsin vetäjä Tommi Vilkamo heitti blogissaan mielenkiintoisen pähkinän purtavaksi: Miten asemansa vakiinnuttanut yritys voi testata uutta yhteisöpalvelua ? Nokiallakin tällaisia palveluja ovat mm. Widsets.com, Mosh, Share on Ovi, Sport Tracker ja uusiakin kehitellään.Mutta voisiko Nokia sulkea yhteisöpalvelun, jos se ei täytäkään odotuksia? Jos palvelun kerrotaan olevan koeluontoinen, sitoutuuko kukaan viestimään sen välityksellä ?
Mielestäni sosiaalisen palvelun testaamisessa pätee samat periaatteet kuin lentokoneen nousukiidossa. Kun palvelu on nuori, vahvasti betahenkinen, käyttäjiä on vähän, palvelu voidaan keskeyttää syystä tai toisesta ja palata kiitoradan alkupäähän.
Mutta kun palvelun “nopeus” saavuttaa tietyn pisteen, ei lähtöä voi enää keskeyttää, vaan kone on vedettävä hallitusti ilmaan. Palvelun keskeyttäminen olisi sydämetöntä ja toisi yritykselle badwilliä.
Nokialla oli ainakin yksi yhteisöpalvelu, joka lopetettiin *vanhentuneena*. Joulukuussa virrat otettiin pois N-Gage pelipalvelimesta. Käyttäjien reaktio oli maltillinen, eikä noussut otsikoihin. Ehkä joidenkin uskollisten käyttäjien sieluihin istutettiin pieni pettymyksen siemen, mutta sen kanssa pystyy elämään. Vanha N-Gage jäi kiitoradalle.
N95:n ohjelmistopäivittyi
Nokia jatkaa N95:n viilaamista paremmaksi. Allaboutsymbian.com -sivustolla kerrotaan, että puhelimen firmware on päivittynyt versioon v.21. Jo edellinen päivitys v.20 toi puhelimeen merkittävästi lisää puhtia.
Uusi versio tuo Flash Lite 3:n , joten Youtube-videoita voi katsella suoraan selaimella. Parannus on merkittävä, sillä suosittu Youtube-videoiden katseluohjelma emTube -ohjelman näyttää kadonneen kuin tuhka lumimyräkkään.
Toinen uutuus on Webruntime, joka mahdollistaa S60-widgettien lataamiseen puhelimeen. Toistaiseksi näitten widgetien määrä näyttää pieneltä Widsets-widgeteihin verrattuna, tai sitten ole osannut etsiä niitä oikeista paikoista.
Allaboutsymbianin mukaan myös yhteensopivuus Bluetooth-kuulokkeiden kanssa on parantunut. Galleria-sovellus toimii nopeammin samoin kuin Java-sovellukset ja web-sivujen lomakkeille voi kirjoittaa aiempaa paremmin pitkiä tekstejä.
Samaan aikaan N95:n hinta näyttää laskeneen todella houkuttelevalle tasolle. Gigantin hinnastossa N95 maksaa nyt 449 euroa. Hintaero N95 8GB:een on 280 euroa.
Nokia 6300i
Nokian suosikkimalli 6300 on päivittynyt matkapuhelinjargonilla ilmaistuna ruiskuversioon eli mallinumero on saanut i:n loppuun. Version myötä puhelin on saanut muutaman isomman ja monta pienempää parannusta.
Nokia näyttää hehkuttavan eniten puhelin VoIP -ominaisuuksia. Wlan puhelimesta löytyy ja VoIP protokollista tuetaan SIPiä. En tiedä, pystyisivätkö operaattorit asentamaan puhelimeen myös UMA:n, mainintaa siitä ei ainakaan näkynyt. Skypeä ei puhelimeen myöskään taida saada.
Strategiset mitat puhelimella ovat ennallaan. Paino on kasvanut pari grammaa, mutta koko on edelleen 107 x 44 x 13 mm. Näyttö on tuttu kaksituumainen ja resoluutio 240×320 pikseliä. Puhelin toimii kolmitaajuudella. 3G:tä siinä ei ole vaan nopein datayhteys kännykkäverkossa on edge.
Sisäistä muistia on tarjolla 30 megatavua, kun edeltäjässä tallennustilaa oli 9 megatavua. Puhelimesta löytyy tukea 4 gigatavun muistikorteille, kun aiemmin tuettiin kahden gigan kortteja.
Puhelimen ominaisuuksiin kuuluu myös MP3-soitin, radio, 2 megapikselin kamera, stereo Bluetooth -tuki. Flash Lite on päivittynyt versioon 3.0.
Forum.Nokian sivujen mukaan puhelimessa ei ole tukea PoC:lle (Push-to-talk over Cellular) niin kuin edeltäjässä oli. Jos tämä pitää paikkansa, niin Nokia näyttää heittäneen pyyhkeen kehään tälle tekniikalle. Toinen kuopattu tekniikka näyttäisi olevan Visual radio eli FM-radion laajennus dataverkon kautta.
Java-API:en tuki näyttää kasvaneen edellisestä mallista. Käytännössä kai nuo API:n mahdollistavat entistä monipuolisempien java-sovellusten lataamiseen puhelimeen.
Nokia mainostaa puhelimeen valmiiksi ladattua Widsets-sovellusta. Puhelimessa on esiasennettuna myös Opera Mini ja Nokia Maps.
Puheaikaa 6300i:lle luvataan 3,5 tuntia. VoIP:n kautta puhetta riittää kolmeksi tunniksi.
Tuetut audiomuodot: AAC, AAC+, eAAC+, MP3, MP4, WMA, AMR-NB, AMR-WB, Mobile XMF, SP-MIDI, MIDI Tones (poly 64), True tones
Videoformaatit: 3GPP formats (H.263), Flash Video, H.264/AVC
Nokia Kanavat päivittyi beta 4:een
Nokia jatkaa edelleen Kanavat-mediaselaimen kehitystyötä. Ohjelmahan tuli jakeluun jo kolme vuotta sitten, mutta sai tuoreeltaan kovaa kritiikkiä mm. liian suuresta tiedonsiirtokulutuksesta. Ohjelman kehitystyö tuntui olevan välillä hyllyllä, kunnes viime vuonna sovelluksesta julkaisiin uusia kehitysversioita. Joulukuussa julkaistiin beta versionumeroltaan 3 ja tuolloin kerrottiin, että nelosversiokin ehtisi jakeluun vuodenvaihteeksi.
Nelosversio näyttää kuitenkin tulleen jakeluun vasta nyt. Ohjelman kotisivuilta (www.nokia.com/betalabs) ei vielä näkynyt mainintaa uudesta versiosta, mutta kun kolmosversion käynnisti puhelimessa, niin ohjelma ehdotti uuden version lataamista. Lataaminen vanhan version päälle sujui ilman ongelmia.
Mikä Kanavat-sovellus sitten on ? Se on kännykkäohjelma, jonka avulla voi seurata muutaman kymmenen tiedotusvälineen sisältöä kännykän ruudulle sovitetussa muodossa. Eniten tiedotusvälineitä on Suomesta, mutta kansainvälinen tarjonta on vielä vaatimatonta.
Betan nelosversion tuomia muutoksia on ainakin käyttöliittymäkielen vaihtuminen suomeksi. Fonttikokoa pystyy nyt myös säätämään. Pienimmillään fontin x-koko vaikutti silmämääräisesti olevan 2,2 tuuman näytöllä luokkaa 1 milliä, mikä teki lukemisen työlääksi. Seuraavaksi pienin koko vaikutti ainakin omille silmille käyttökelpoiselta.
Videotarjontaakin on tullut kuvien ja tekstien lisäksi. Varsinaisia videopalveluja ovat Medeo ja FreeBe TV, minkä lisäksi videoita näkyi olevan Ylen sivuilta. Jos en ihan väärässä ole, niin striimattuja videoita lähetetään sekä 3gpp-muodossa että RealVideoina.
Näistä RealVideot näyttävät melko hyvälaatuisilta ja 3gpp-videot olivat tyypillistä mössöä. FreeBe:n ja Medeon videot näyttivät pätkivän noin kerran viidessä sekunnissa. En tiedä, hienosäädettiinkö videoiden laatua pitkäperjantain ja lauantain välisenä yönä, mutta ainakin perjantai-illalla videot pätkivät niin paljon, että niiden katsominen 6290:lla oli mahdotonta. Lauantaiaamuna laatu oli parempi, vaikkakin pätkiminen edelleen häiritsi katselua.
Juttuja pystyy nyt vierittämään nopeammin 2- ja 8 -näppäimillä, mikä on selvä parannus edelliseen.
Mainokset pomppivat vanhaan tapaan Kanavat-sovelluksen alalaidasta esille, eli erittäin ärsyttävästi. Mainokset olivat linkkejä webbisivuille, kun järkevämpää olisi esittää mainostekstitkin Kanavat-sovelluksen sisällä. Tämä varmaankin korjataan tulevissa versioissa.
Parempaan suuntaan on menty, mutta työsarkaa betaversio 5:lle on. Edelleen toivoisi, että ohjelman käyttöliittymä olisi sulavampi, kun nykyistä versiota vaivasi pieni tökköäminen.
Ydinkysymys tietysti kuuluu, ovatko kuluttajat kiinnostuneita räätälöidystä mediaselaimesta vai riittääkö muut työkalut uutisten lukemiseen. Vaihtoehtojahan riittää: wap-sivut, Opera Mini, S60-selain, Widsets, RSS-lukijat, ja lukemattomat muut propertiaariset asiakasohjelmat.
Kanavat-sovelluksen perusidean olen tulkinnut niin, että se pakkaa tekstisisällön, kuvat, mainokset ja videot yhteen integroituun kännykälle räätälöityyn pakettiin. Tähän voitaneen tulevaisuudessa kytkeä vielä tilauspalvelut niin että kuluttaja voisi ostaa lehtiä tilausjaksoittain tai irtonumeroittain, yksittäisiä artikkeleita tai videoita.
Widsetsiin iso päivitys
Widsets-palvelu päivittyi tiistaina versioon 2.0. Ehkä merkittävin uutuus kakkosversiossa on mahdollisuus laatia puhelimessa RSS-syötteisiin perustuvia widgettejä, jos sellaista ei satu valmiina olemaan.
Uuden widgetin teko luonnistui puhelimessa helposti. Kirjasto-osioon piti syöttää nettisivun osoite ja ohjelma kaivoi sieltä linkit RSS-syötteisiin. Niistä sitten valitaan sopiva widgetin pohjaksi ja valitaan käytettävä ulkoasumalli. Voilá, työpöydälle on ilmestynyt uusi widgetti.
Harmillisesti kaikkien itse tehtyjen widgettien ikoniin ei tullut widgetin nimeä, joten työpöydällä (Dashboard) on monta samannäköistä widgettiä, eikä niiden sisältöä pysty näkemään.
Kirjasto-widgetissä näytti widgetit entistä paremmin luokiteltuina. Kirjastosta voi hakea esimerkiksi kaikkia suomenkielisiä blogi-luokkaan kuuluvia widgettejä. Kätevä ominaisuus.
Widsets-ohjelman käyttö tuntui nopeammalta kuin aikaisemmassa versiossa. Edelleenkin tietoa ladataan (1000 merkin?) palasissa, mikä tuo itse juttujen lukemiseen katkoksia.
Widgettien paikkaa pystyy nyt myös siirtämään työpöydällä.
Uusi Email-widget tukee IMAP-sähköpostia ja sisältää ilmeisestikin tuen IMAP IDLE -tyyppiselle push emailille (korjatkaa jos olen väärässä). Eli niin kauan kuin Widsets-sovellus on päällä pukataan palvelimelta uudet viestit automaattisesti widgettiin.
Puutteellisille rss-syötteille ohjelma ei tietenkään voi mitään. Niinpä Hesarinkin widgetissä näkyvät edelleen vain otsikot. Otsikkolinkin voi avata, jolloin itse juttu avautuu puhelimen selaimeen ja Widsets-sovellus sulkeutuu. Ei kovin kätevää.
Widsets-ohjelman uuden version päivitys takkusi marraskuussa ja sitä samaa se teki nytkin. Kirjastosovellus oli sekaisin (ks.kuva) ensimmäisellä käynnistyskerralla, mutta ohjelman käynnistäminen uudelleen korjasi tilanteen.
Paras widgetti valittu
Hyvien Widsets-miniohjelmien löytäminen on hankalaa. Ohjelmia on tuhansia, mutta pääosa niistä on täyttä roskaa.
Suomenkielisten miniohjelmien TOP20-listallakin on todella kehnoja viritelmiä. Suosion perusteella ei voi päätellä mitään laadusta.
Esimerkiksi Hesarin Widsets-widget näyttää vain juttujen otsikon, mutta ei edes jutun aloituskappaletta. Silti tälläkin widgetillä on 2700 latausta! Miinuspisteitä widget on kerännyt viisi, ja ihan ansiosta. Luulen, ettei Hesarilla ole tämän widgetin kanssa mitään tekemistä, kunhan joku on kyhäillyt widgetin Hesarin RSS-syötteen perusteella. Yhtä huono on Iltasanomien widgetti niin kuin myös kärkipäässä olevat MTV3-ralli ja -formula -widgetit.
#Uutiset-widgetkin on huono, sillä se näyttää vain otsikon ja linkin jossain tiedotusvälineessä olleeseen juttuun. Latauksia tällä on lähes 2000 ja plusääniä 120. Olenkohan ymmärtänyt jotain väärin ?
Hiukan parempi on Aamulehden widget joka näyttää jutuista edes alkua. Samanlainen on myös IT-Viikon widget. Kärkipäässä latausten perusteella on myös Big Brother-widget, jota on päivitetty viimeksi vuodenvaihteessa!
Teknisesti kunnianhimoisempia widgettejä ovat Telkku.com, Valion ruokaohjehaku ja Finnkinon leffatarjontaa esittelevä widget. Nämä kaikki ansaitsevat paikan latausten kärkipäässä.
Paljon enemmänkin widsets-alustalla voisi tehdä. Tällä hetkellä teknisesti paras widget on tasohyppelypeli BOOM!, joka palkittiin ansaitusti parhaana widgetinä helmikuun alussa. Jo tekijän edellinen Widsets-widget Bombus oli kelvollinen Jetmanin tyyppinen luolapeli, mutta Boom!-venyttää Widsets-alustan rajat uudelle tasolle.
Yksi ongelma Widsets-widget pelien yleistymiselle on kuitenkin bisnes-logiikassa, jollaista Widsetsin puolella ei oikein ole. Miksi tehdä peli Widsetsiin helium-kielellä ilmaiseksi kun vastaavan tasoista java-peliä voi yrittää myydä operaattoreille tai nettisivujen kautta ? hmmm.
Nokia: osta liput Operaan !
Opera kertoi tänään, että Opera Mini on saanut kahdessa vuodessa huimat 35 miljoonaa käyttäjää. Joka päivä ohjelmalla on 100 000 latausta, joten 50 miljoonan käyttäjän rajapyykki saavutetaan nykyisellä tahdilla viiden kuukauden kuluttua.
Opera Ministä on hyvää vauhtia tulossa mobiilin webin ( jos sellaista nyt onkaan) uusi Google. Reseptit Opera Minillä ovat aivan samanlaisia kuin Googlella: Yksinkertainen ja toimiva käyttöliittymä, joka tuo webin palvelut kaikkien ulottuville ja vieläpä ilmaiseksi.
Olisiko tässä Nokialla paikka iskeä ? Yhden norjalaisyhtiön se on jo päättänyt ostaa, mutta olisiko toisellekin sijaa ?
Opera-yhtiö on listattu Norjan arvopaperipörssiin. Sen markkina-arvo on lähellä 200 miljoonaa euroa, joten yhtiön saisi ostettua pois pörssistä reilulla 300 miljoonalla eurolla. Hinta on 10 euroa Operan Minin käyttäjää kohti. Ei siis ollenkaan paha hinta.
Operan omistus on aika keskittynyt, 20 suurinta omistajaa hallitsee 74 prosenttia yhtiöstä ja neljällä suurimmalla omistajalla on yhtiöstä 51 prosentin osuus.
Opera ei todellakaan ole mikään rahantekokone. Heinä-syyskuussa yhtiö raapi kasaan noin 10 miljoonan euron liikevaihdon ja teki sillä 600 000 euroa liikevoittoa. Iso mahdollisuus yhtiössä on mobiilimainonta. Opera Miniä ei fiksusti ole vielä kyllästetty mainoksilla, mutta yhtiön tulevaisuudessa siintää vuorenvarmasti pienten ilmoitusten sijoittaminen ohjelman käyttöliittymään. Silloin yhtiön tuotot nousevat pilviin nykytasosta. Ehkä mainoksia ilmestyy 50 miljoonan, ehkä 100 miljoonan käyttäjän kohdalla. Kun kaikki nettisivut kulkevat Operan palvelimen kautta, se voi sijoittaa ilmoituksia niille juuri niin luovasti kuin haluaa ja voi vaikka napsia kilpailija Googlen ilmoitukset sivuilta pois.
Hakukoneyhtiöt maksavat jo nyt joitain hippusia Operalle että saavat palvelunsa Minin etusivulle ja mobiilipelejäkin Opera rahoittaa mainoksilla, mutta isoa tulovirtaa ei mainoksista vielä tule.
Miksi Nokian sitten kannattaisi ostaa Opera ? Opera Mini on sellainen palvelu, että sitä käytetään jatkuvasti niin kuin Googlea. Kun Miniin tottuu, ei muuta selainta tarvitse kovin usein.
Nokian java-pohjaisella Widsets-palvelulla on ehkä viisi miljoonaa kokeilijaa, mutta paljon paljon vähemmän säännöllisiä käyttäjiä. Widsetsin ympärille ei mobiilia nettiä synny vaikka Nokia niin toivoisi. Ohjelma on rajoittunut sisältöpuolella rss-syötteisiin ja käyttöliittymältään se on kankea. Näyttävyys on ajanut toimivuuden edelle.
Entä sitten Channels eli Kanavat, jota Nokia kehittää S60-puhelimiin. Sekin on rajoittunut muutamiin tiedotusvälineisiin. Samat uutiset, joita pukataan Channelsiin löytyvät tiedotusvälineiden nettisivuilta. Palvelu ei oikeasti tuo käyttäjälle mitään lisäarvoa.
Nokialla on tietysti Webkitiin perustuva S60-selain, joka on hyvä monissa asioissa. Joissain webpalveluissa se on aivan korvaamaton ja tarjoaa hyvän käyttöliittymän silloin kun websivu pitää nähdä alkuperäisessä muodossa. Selaimessa ei ole mitään vikaa, mutta vika on nettisivuissa, joiden koot ovat kasvaneet hillittömän isoiksi.
S60-selaimella käyttäjä näkee ensin sivun tekstiversion, minkä jälkeen koko ruutu vilahtaa valkoiseksi piinaavan pitkäksi aikaa ja vasta sitten ruudulle tulee lopullinen versio. Opera Miniä käyttämällä olisit jo lukenut jutun.
Jos Operan osto ei ole Nokian suunnitelmissa, niin jotenkin sen pitää kehittää välimuistiin perustuvaa nettikäyttöä. Muuten Nokia jää jalkoihin mobiilin netin kilpailussa. Operan juna menee jo lujaa.
Idea: MyKapula -tempaukset
Widsets-palvelun markkinointitiimi jalkautui hiljattain Kampin ostosparatiisiin esittelemään Widsets-widgettejä ja erityisesti YTV:n widgettiä. Blogissa kerrotaan, että monta ihmistä poikkesi tutustumaan palveluun, mutta blogin kuvan perusteella suoranaista yleisöryntäystä ei ollut.
Vastaava Nokian kamerapuhelimien käyttöön ja valokuvien tulostukseen opastava tempaus oli pari vuotta sitten kauppakeskus Myllyssä. En sielläkään mitään yleisöpaljoutta nähnyt, ja kuvia sai näppäillä kaikessa rauhassa.
Saattaa olla, että monet vierastavat promootioständeihin piipahtamista, koska ensimmäinen ajatus on, nyt minulle yritetään myydä jotain, mitä en halua ostaa, vaikka – kuten Widsets-tapahtumassa oli asianlaita – suoraa kaupankäyntiä ei paikalla tehdä.
Pikemminkin promootiotapahtumassa on kyse siitä, että ohikulkijoita opastetaan palvelujen käyttäjiksi ja sitten toivotaan, että nämä palvelusta innostuneet vievät tietoisuutta eteenpäin puskaradion kautta. Promootiolla yritetään ylittää yksi kynnys, joka palvelujen yleistymiselle on.
Uskoakseni jonkinlaiselle kädestä pitäen -neuvonnalle olisi paljonkin kysyntää, sillä niin monimutkaisia vempaimia uudet puhelimet ovat. Neuvontaa tietysti tarjoavat valmistajat ja matkapuhelinoperaattorit sekä puhelinpalvelussa että kivijalkaliikkeissä, mutta ne enemmänkin keskittyvät ongelmien ratkaisemiseen kuin uusien mahdollisuuksien esittämiseen.
Jos haluaa tietää miten Youtube-videoita voi katsella puhelimella saa varautua matkapuhelinfoorumien ja blogien selaamiseen ja ahkeraan googletukseen. Kukaan ei kauppakeskuksen ständillä ole kertomassa, että on olemassa emTube-ohjelma, jolla videoiden katselu onnistuu Nokian älypuhelimilla.
Mutta voisiko kysyntää olla käyttäjien ylläpitämille promootiotilaisuuksille. Jotain tällaista on Nokian S60 Agents-ohjelmassa, mutta Suomessa sitä ei ainakaan vielä ole lanseerattu.
Ideoin äkkipäätä MyKapula ;-) -nimellä kulkevan tapahtuman, jossa käyttäjät esittelisivät kauppakeskuksissa, kahviloissa, marttojen kokouksissa, messuilla, yritystilaisuuksissa ym. tapahtumissa ohikulkijoille omia puhelimiaan ja kertoisivat millaisia palveluja he löytäneet puhelimeensa. Palvelujen käyttämistä näytettäisiin ohikulkijoille ja samalla ohikulkijat voisivat kysyä neuvoja kännykkäpulmiinsa. (Esittelijöiden perusosaaminen voitaisiin ennen tapahtumaa varmistaa vaikkapa jollain kyselylomakkeella.)
Idea olisi se, että jokainen käyttäjä kertoisi omista ratkaisuistaan rehellisesti ja edustaisi vain itseään. Siispä operaattorin ja puhelinvalmistajankin palkollinen voisi olla esittelemässä hyviksi kokemiaan palveluita, kunhan ei peittele identiteettiään.
Miksi kukaan sitten olisi kauppakeskuksessa esittelemässä emTubea ja neuvomassa ohikulkijoille miten sähköpostiasetukset ladataan puhelimeen. Jos tällaiset tempaukset saisivat sponsoreita, voisivat ständillä seisovat saada pullakahvit vaivanpalkaksi. Tällaisiin tapahtumiin voitaisiin yhdistää myös hyväntekeväisyyttä eli neuvoja vastaan ohikulkijat voisivat vapaaehtoisesti laittaa muutaman kolikon vaikkapa Punaiselle ristille. Insinööriopiskelijoiden joukko voisi tapahtumalla kerätä rahaa omille kekkereilleen.
Olennaista kuitenkin olisi, että kaikki perustuisi vapaaehtoisuuteen, eikä kukaan saisi promootiotyöstään mitään suoraa rahallista korvausta.
Tein tästä aiheesta pienen (2 kysymystä !) kyselyn Surveymonkeyyn. Jos vastauksia tulee tarpeeksi, niin julkaisen tulokset blogissa. Vastaajien ip-osoitteita ei kerätä. Toivottavasti moni kerkiää vastaamaan.
50 000 latausta rikki
Tekniikkaa Taskuun -blogi saavutti yhden rajapyykin perjantaina iltapäivällä kun rikki meni 50 000 sivulatausta. Kuohujuomapulloa en korkannut merkkipaalun kunniaksi, mutta tuntui mukavalta saavuttaa tuollainen tasaluku. Latauksia on keskimäärin yli 200 päivässä. Monet lukevat juttuja RSS-lukijoiden kautta, joten ihan tarkkaa kuvaa minulla ei ole blogin lukijamäärästä. Esimerkiksi rss-syötteeseen perustuvalla Tekniikkaa Taskuun Widsets widgetillä on yksistään käyttäjiä 823.
Google Analyticsissä yksilöityjen käyttäjien määrä taisi olla 15 000 – 20 000 välillä, mikä kertoo siitä, että monet tulevat sivuilla Googlen hakupalvelun kautta. Suosituimpia aiheita viime aikoina ovat olleet Rotateme -sovellus ja juttu kyllästyttääkö 240 x 320 pikseliä.
4000 ruokaohjetta kännykkään
Nytpä tulee Widsets-ohjelmaan toimivaa sisältöä. Valio julkaisi vuoden vaihteessa 4000 ruokaohjetta sisältävästä nettikeittokirjasta version, joka toimii kännyköissä pyörivässä Widsets-ohjelmassa. Widgetillä pääsee selamaan reseptejä monipuolisten hakutoimintojen kautta.
Reseptejä voi hakea ruokalajin, pääruoka-aineen, kansainvälisyyden, sesonkien, eri tilanteiden ja erityisruokavalioiden mukaan. Hakukriteereihin voi asettaa raaka-aineen joka reseptissä pitää olla tai raaka-aineen jota reseptissä ei saa olla. Sama palvelu löytyy jo netin puolelta, mutta kännykkäversio puoltaa paikkaansa silloin kun kaupassa pitäisi keksiä sapuskaa viikonlopuksi.
Widgetti on ladattu pari tuhatta kertaa ja se on nopeasti nousemassa yhdeksi suosituimmista suomenkielisistä Widsets widgeteistä. Toteutukseltaan widgetti on hieno, ja siinä käytetään hyväksi Widsets-
ohjelman ohjelmointimahdollisuuksia. Virkistävä poikkeus rss-syötteeseen perustuvien widgetien joukossa.
Keittokirjaan kannattaa ehdottomasti tutustua, jos muutenkin käyttää Widsets-ohjelmaa. Tarkemmat asennusohjeet kännykälle löytyvät Valion sivulta. Ohjelma on esiasennettuna joissain uusissa Nokian puhelimissa, mutta Widsetsin voi asentaa isoon osaan java-puhelimia, siis myös muihin kuin nokialaisiin.
Kanavat 2.0
Ehdin jo luulla, että Nokian Kanavat-sovellus olisi heitetty Saimaan errr…kanavaan, mutta näin ei ole. Tänään Nokian Betalabsin sivuille ilmestyi versio 2.0 ohjelmasta, jonka ykkösversio oli toivottoman raskas käyttää.
Suomalaiset ovat voineet käyttää Kanavat-palvelua vuodesta 2005 lähtien. Muutamat kotimaiset sanomalehdet julkaisivat sisältöäänkin ykkösversiossa, mutta kansainvälistä menestystä ei sovellus saavuttanut.
Kakkosversio julkaistaan betaversiona eli moni asia vielä muuttuu ennen kuin sovellusta rummutetaan laajemmin. Muutama havainto kuitenkin.
Palvelun käyttöliittymä tuntuu aiempaa hiotummalta. N95 ja N82 -puhelimissa hyödynnetään jopa sisäänrakennettua liiketunnistinta. Sanomalehtien sivujen kääntöön ohjelmassa on pieni animaatio, joka tuntui muutaman käyttökerran jälkeen ärsyttävältä.
Vinkki Widsets.com -pulmiin
Widsets.com -palvelun foorumilla on ollut muutamia viestejä siitä, että uusiutunut mobiilisovellus ei toimi N95 -puhelimissa. Puhelimen ruudulle tulee Widsets-ikoni, mutta sen klikkaaminen ei avaa ohjelmaa. Samanlaiseen vikaan törmäsin omassa 6290:ssäni.
Ohjelma lakkaa toimimasta sen jälkeen kun puhelin on käynnistetty uudelleen, eikä Widsets-mobiilisovelluksen lataaminen ja asentaminen lähetetyn nettilinkin kautta poista ongelmaa. Latasin ohjelman noin neljä kertaa puhelimen muistiin ja vaihtoehtoisesti muistikortille, mutta aina sama juttu: Kun puhelin käynnistetään uudestaan, Widsets-kuvake ei enää käynnistä ohjelmaa.
Ongelma poistuu sillä, että ennen ohjelman asentamista poistetaan puhelimesta vanha sovellus. Puhelimen poistaminen onnistuu viemällä kursori Widsets-ikonin kohdalle ja valitsemalla sen jälkeen vasemman valikkonäppäimen alta valikkorivi "Poista". Tämän jälkeen sovellus toimii vaikka puhelimesta otetaan välillä virrat pois.
—
Yksi harmillinen vika uusiutuneessa palvelussa on se, että tietokannasta näyttää hävinneen tieto, minkä kielinen widget on. Esimerkiksi suomenkielisiä widgetejä näkyy tällä hetkellä olevan vain kourallinen, vaikka niitä on tosiasiassa muutamia satoja. Toivottavasti vanhasta tietokannasta pystytään vielä päivittämään widgetien kielitieto, jotta käyttäjät löytävät widgetejä omalla kielellään.
—
Kolmospuhelimenani olevan 7710:n Widget- mobiilisovellus ei päivittynyt automaattisesti uuteen versioon, vaikka niin pitäisi tapahtua. Mikään ei edes kerro käyttäjälle, ettei vanha palvelu toimi, sillä Kirjasto-widgettiin näyttää tulevan uusia viestejä, vaikka muut widgetit eivät enää päivitykään.
Näyttää siltä, että Nokialla siirryttiin uuteen Widsets-versioon liian nopeasti ja liian vähäisellä testaamisella. Uudessa versiossa on lastentauteja, joita vanhassa ei ollut.
Pikatesti: Uusiutunut widsets.com
Nokian Widsets.com -palvelun nettisivut ja mobiilisovellus päivittyivät tiistaina uuteen versioon. Vaikka beta-vaiheen pitäisi olla nyt päättynyt, on palvelussa edelleen muutamia bugeja, jotka kaipaavat hiomista.
Mobiilisovelluksen asentaminen vanhan Widsets-ohjelman päälle sujui jouhevasti, mutta ensimmäisellä kerralla käynnistettäessä ohjelma valitti autentikointiongelmista, eikä ohjelma avautunut. Toisella kerralla päästiin eteenpäin, ja ohjelma latasi niitä widgetejä, joita vanhassakin ohjelmassa oli. Tietojen lataamiseen vierähti kymmenisen minuuttia. Harmillisesti muutamien widgetien syötteiden päivitys ei onnistunut, vaan ohjelma valitti virheestä "Feed configuration error". Häiritsevä ilmoitus katosi vasta kun widgetin poisti kokonaan ruudulta.
Uutena widgetinä ruudulle ilmestyi Aloita tästä -widget, joka sisälsi palvelun ohjeita suomeksi. Toinen uusi widget oli käyttäjän profiilin mukainen widget, joka sisälsi tietoja käytetystä dataliikenteestä ja posteista. Nämä tiedot löytyivät vanhastakin widgetistä, mutta ehkä käyttäjälle vähän hankalasta paikasta.
Widsetsin betavaihe ohi
Widsets.com -palvelu uudistuu tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Palvelu on saanut niin paljon käyttäjiä, että sitä pyörittämään otetaan käyttöön uusi palvelinfarmi. Samoin tietokannat menevät uusiksi. Myös puhelimiin ladattava asiakasohjelma menee uusiksi, eikä vanha enää toimi tiistain jälkeen. Kovin paljon uudistuksista ei ole ennakkoon annettua tietoa, mutta jotain kuitenkin. www.widsets.com -sivustolla uuden Explore-työkalun avulla pitäisi widgetien löytämisen olla helpompaa. Myös omien widgetien laatimisen pitäisi olla aiempaa helpompaa.
Puhelinsovellukseen tulee ainakin mahdollisuus antaa pisteitä widgeteille ja katsoa millaisia widget-kokoelmia muut pyörittävät puhelimissaan. Widgetien ulkoasu näyttää muuttuvan parempaan suuntaan.
Mikä on Widsetsin bisneslogiikka ?
Nokian Widsets.com on saanut vuodessa neljä miljoonaa käyttäjää ja tuhansia tiedon tuottajia. Yksi Widsetsista kuitenkin puuttuu: bisneslogiikka.
Esimerkiksi Tekniikkaa Taskuun widsets-widgetillä on 600+ tilaajaa, mutta siitä ei makseta lainkaan, että siitä lukijat käyvät lukemassa juttuja widgetin kautta. Widgetsin kanssa puuhastelu menee vielä harrastuksen piikkiin, mutta pidemmän päälle Widsetsin bisneslogiikka ontuu. Sisällöntuottajien on tulevaisuudessa saatava sisällöstä rahaa samalla tavalla kuin web-sivulla Google maksaa Adsense-mainosten klikkauksesta. Summat voivat olla muutamia kymmeniä dollareita vuodessa, mutta sekin on tyhjää parempi.
En Widsetsin bisneslogiikasta muuten viitsisi marista, mutta se on saamassa kovan kilpailijan www.Feedm8.com :sta, joka leipoo RSS-syötteitä ja mainoksia kännykkäselaimille sopivaksi. Kaiken muun hyväksi lisäksi Feedm8 maksaa bloggaajillekin rss-syötteen tarjoamisesta korvauksen. Kumpaankohan mielummin tarjoaa syötettä, ilmaiseen Widsetsiin vai rahaa tarjoavaan FeedM8:aan ? Helppo arvata.
WebKitistä, Widgeteistä ja vähän muusta
S60.com – blogissa on käyty mielenkiintoista keskustelua kännyköiden selainohjelmien ytimistä. Sitä on hauska seurata, vaikkei ihan kaikkea ymmärtäisikään…
Nokian S60 -selaimessa käytetään samaa sovelluskehystä kuin Applen selaimessa ja monissa Linux-selaimissa eli WebKitiä. Se taas koostuu kahdesta osasta: html-renderöintimoottori WebCoresta ja Javascript-ytimestä.
Nokian Franklin Davis ei ollut ollenkaan ihastunut Mozillan ilmoituksesta tuoda Firefox selain kännyköihin. Franklinin mielestä WebKit on saavuttanut vakiintuneen aseman, ja Mozillan tuoma uusi selainydin puhelimiin vain toisi lisää päänvaivaa webbisivujen tekijöille.
Hän ehdottaa resurssien yhdistämistä: tuodaan Firefoxin erinomainen käyttöliittymä mobiiliin mutta niin, että se pyörisi WebKitin päällä.
Visual Basic ja S60
Kuka muistaa vielä kuinka mullistava vuonna 1991 julkistettu Visual Basic 1.0 oli. Sillä kuka tahansa saattoi aloittaa ohjelmien kirjoittamisen Windowsille, vaikkei takana ollut päiväkään muodollista ohjelmoinnin opiskelua.
Hello World-ohjelman kirjoittaminen oli lyömättömän helppoa. Piirsi ruudulle näppäimen, tuplaklikkasi sitä ja kirjoitti ohjelmakoodiksi: Print "Hello World".
Siis tähän tapaan.
Private Sub Command1_Click()
Print "Hello World"
End Sub
Mitä Nokia Sensorin tilalle
Nokia ei monien pettymykseksi tuonut bluetooth-käyntikortti -ohjelmaa Nokia Sensoria S60 3rd edition alustalle. Nokian sivulta Sensor on edelleen ladattavana, mutta se toimii Series 60 2nd -kännyköissä, joita Nokia ei enää tee. Aktiivisia käyttäjiä Nokia Sensorilla tuskin on lainkaan.
RSS-syotteessa ongelma
Tekniikkaa taskuun -blogin feedissa on ongelmia ääkkösten kanssa. Otan pois syotteen siksi aikaa kunnes ongelma on ratkaistu. Tana aikana Google Readerille, Widsetsille ym:lle ei tule uusia postauksia. Webbisivulla postaukset jatkuvat normaalisti.
waveM
Jatkoa edelliseen. Taloussanomat jakaa uutisia mobiiliin waveM-ohjelmalla. Ohjelma muistuttaa widsetsiä,käyttäminen oli kuitenkin nopeampaa. Olin oikeastaan aika yllättynyt, että uusia lukuohjelmia vieläkin kehitetään. Ts:n lisäksi waveM:ssä on mm urheilu-uutisia ja television ohjelmatietoja.

