N-sarjan charmi hiipuu
Olipa mukava lukea Symbian-Freakin sivustolta juttu Do You Believe Nseries family losing its charm!? Kirjoittajalla on ihan samanlaisia ajatuksia kuin kirjoituksessani helmikuulta "N-sarja kaipaa brändikorjaamoa". Molemmissa kirjoituksissa on sama pohjavire: N95:n jälkeen lähes kaikki puhelimet ovat pettäneet odotukset ja N-sarja on menettänyt eliittistatustaan. Symbian-Freakin mukaan ainoastaan N81 on ollut kelvollinen N95:n jälkeen julkaistu ännäsarjalainen, minä laskin N81:n kin pettymysten joukkoon. Miten N80:n jälkeen voidaan julkaista N81, jossa on huono kahden megapikselin kamera.
IPhonen toinen tuleminen
iPhone-hype kasvaa Suomessakin, kun TeliaSonera on ilmoitti päässeensä Jeesus-puhelimen jakelijaksi Pohjoismaissa ja Baltian maissa. Helsingin Sanomien keskustelupalstalle ilmestyi uutisen jälkeen kymmeniä viestejä, joissa väännettiin kättä siitä, kummalla on paremmat puhelimet, Nokialla vai Applella.
On ehkä vielä liian aikaista pohtia, tuleeko iPhonesta iso menestys Pohjoismaissa, sillä puhelimen speksit ovat vielä huhujen tasolla, eikä hinnasta ole tietoa. Melkoisella varmuudella puhelimessa on nopeat 3G-yhteydet ja GPS, mutta huhutaan myös parannetusta videontoistosta. Toiveikkaimmat odottavat, että puhelimesta löytyisi Imaginationin PowerVR VXD-ydin, mikä mahdollistaisi videoiden pyörittämisen 1080p -teräväpiirtotarkkuudessa. Toiset arvelevat tämän ominaisuuden ja HDMI-liitännän tulevan puhelimeen ehkä vasta vuoden kuluttua.
iPhonen ensimmäisestä versiosta ei lopulta tullut Euroopan markkinoilla isoa hittituotetta, mutta myynti piristyi kun varastoja tyhjennettiin roimilla hinnanalennuksilla. Sellainen tuntuma kuitenkin on, että iPhonen seuraavasta mallista voisi tulla iso hitti vanhalla mantereella. Tähän vaikuttaa tietysti uuden puhelinsukupolven tuomat uudet ominaisuudet mutta myös se, että perinteiset puhelinvalmistajat ovat jääneet jotenkin jälkeen älypuhelinten lanseerauksissa. iPhonen ohella uusi lipunkantaja on ehdottomasti HTC. Sen sijaan Motorola rämpii älypuhelintensa kanssa todella syvässä, eikä Sony Ericssoniltakaan ole kuulunut hyviä uutisia Symbian-puhelinten puolella. Nokia taas elää jonkinlaista siirtymävaihetta. N95 kohahdutti 2006 syksyllä ja E90 alkuvuonna 2007 , mutta sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. N82 ja N77 N78 ovat toki hyviä puhelimia, mutta mullistavina niitä ei voi pitää.
Olen taipuvainen veikkaamaan iPhonella vahvaa menestystä Suomessa, osin sen takia, että Nokialla ei ole mallistossa samanlaista wow-puhelinta. Tekniikkafriikkien ohella iPhone voi löytää aivan uusia kuluttajaryhmiä. En olisi ollenkaan hämmästynyt, jos iänikuisten 3310:n 5140:n tai 1100:n jälkeen ikäihmisen taskusta löytyisikin iPhone 2.0.
Nokian osuus Symbian-puhelimissa kasvaa
Symbian-käyttöjärjestelmän myynnin nopein kasvuvaihe ainakin hetkeksi ohitse. Tämän vuoden tammi-maaliskuussa myytiin 18,5 miljoonaa Symbian-puhelinta, mikä on vain 17 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
Nokian osuus Symbian-puhelimista on kasvanut viime vuoden 74 prosentista 79 prosenttiin.
Muut puhelinvalmistajat kuin Nokia valmistivat alkuvuonna 3,9 miljoonaa Symbian-puhelinta, kun vuosi sitten määrä oli 4,1 miljoonaa kappaletta.
Luvuista ei välttämättä voi päätellä, että muiden valmistajien kiinnostus Symbianiin olisi yksiselitteisesti laskemassa, sillä esimerkiksi Samsung on tuonut markkinoille varsin kilpailukykyisiä Symbian-puhelimia.
Saattaa myös olla, että Symbianin asema vahvistuu keskihintaisten ja sitä edullisten puhelimien käyttöjärjestelmä, ja notkahduksen jälkeen toimitusmäärät lähtisivät uuteen kovan kasvun vaiheeseen. Hi-end -puhelimissa Symbianin tilanne voi olla vaikeampi. Nokiakin on CFO Rick Simonsonin mukaan tuomassa markkinoille Linux-puhelimia.
Déjà vu
Wikipedian mukaan Déjà vu suomennetaan entiselämykseksi. Se tarkoittaa tuttuuden tunnetta; jotain tilannetta, jonka on kokenut aiemmin. Minulle nyky-Nokian meno toi déjà vun neljän vuoden takaa.
Vuoden 2004 alkuun mennessä Nokia oli vienyt läpi mittavan organisaatiouudistuksen, jolla yritys halusi vastata paremmin markkinoiden haasteisiin. Matkapuhelinyhtiön toiminta jaettiin peruspuhelimiin, multimediaan, verkkoihin ja enterpriseen.
Organisaatiomuutoksen pyörteissä ei kukaan kuitenkaan seurannut riittävän tarkasti mitä oli tapahtumassa markkinoilla ja miten kuluttajien odotukset muuttuivat. Aasialaiset valmistajat napsivat markkinaosuuksia edistyksellisillä simpukkapuhelimilla, ja yhtäkkiä Nokian tuotevalikoima näytti pahasti vanhentuneelta. Markkinaosuus lähti vuoden 2004 keväällä laskuun ja valahti alimmillaan noin 30 prosenttiin.
Nokialla oli tuotevalikoimassaan muutamia teknisesti kilpailukykyisiä puhelimia kuten 6230, mutta simpukkavalikoima oli olematon. Keväällä 2004 markkinoille tullutta simpukkapuhelinta 7200:aa oli ajateltu kapean kuluttajaryhmän tuotteeksi, mutta siitäkin tuli jonkinlainen menestys, kun muutakaan ei ollut valikoimissa.
Nokian puhelinten euromääräinen myynti laski edelliseen vuoteen verrattuna. Nokia lähti puolustamaan markkinaosuuttaan aggressiivisilla hinnanalennuksilla, mikä rokotti puhelinten voittomarginaalit alle puoleen entisestä. Tuotevalikoiman aukkoja kevätkesällä 2004 ei yksinkertaisesti pystytty muutenkaan korjaamaan. Kovalla työllä mallisto saatiin ajanmukaisesti ja markkinaosuus lähti kasvuun seuraavien kuukausien ja vuosien aikana.
Saattoi olla, että vuoden 2004 kriisi oli yksi edellytys Nokian kehitykselle samaan tapaan kuin vuonna 1995 koettu logistiikkakriisi oli. Yritys käänsi vaikeudet ylivoimatekijäksi.
Mutta ollaanko nyt tultu takaisin vuoden 2004 tilanteeseen. Ehkä ei sentään, mutta jotain yhdenmukaisuutta keväässä 2004 ja 2008 on. Nytkin Nokiassa on viety läpi mittava organisaatiouudistus. Nokia on myös jäänyt kilpailijoistaan jälkeen yhdessä viime aikojen tärkeimmässä trendissä: Kuluttajat haluavat kosketusnäytöllisiä puhelimia, joiden käyttöliittymä tuottaa elämyksiä. Tällaista mallia ei Nokialla ole.
Kyse ei ole vain IPhonesta, jonka seuraava sukupolvi julkaistaan muutaman viikon sisällä. HTC:n Diamond varustettuna vga-näytöllä ja TouchFlo 3D-käyttöliittymällä näyttää upealta, Sony Ericssonin Xperia X1 varasti huomion Barcelonan GSM-messuilla. LG KF700 on sekin edistyksellinen kosketusnäytöllinen matkapuhelin. Samsungillakin on omat kosketusnäytölliset puhelimensa. Nokialla ei ainoatakaan.
Nokia on kertonut tuovansa markkinoille kosketusnäytöllisiä puhelimia, mutta tietoja niistä on tihkunut vähänlaisesti. Netissä huhuiltu Nokia Tube ei ole saanut innokasta vastaanottoa. iPerformer -puhelimestakin on puhuttu, mutta koodinimen lisäksi siitä ei tiedetä mitään.
Pelkän kosketusnäytön tuominen S60 sovellusalustalle ei todennäköisesti riitä, sillä kosketusnäytön lisäksi kuluttajat haluavat wow-elämyksiä. En tiedä, onko wow-efektin tuominen Symbian-käyttöjärjestelmän päälle mahdollista tai mahdotonta, mutta ainakin Sony Ericsson hylkäsi Symbianin Xperia X1:n kohdalla ja siirtyi käyttämään Windows Mobilea. Näin siitäkin huolimatta, että Sony Ericssonilla on pitkä kokemus kosketusnäytön tuomisesta Symbian-puhelimiin.
Uusia puhelimia odotellessa Nokia on käyttänyt samaa asetta kuin neljä vuotta sitten. Hintoja on pudotettu rajusti. Saksan markkinoilla kaikkien Nokian älypuhelimien hinta on painunut alle 500 euron. N95:n hinta on noin 340 euroa ja Suomessakin sen hinta on pudonnut alle 400 euron. N95 hinta laski kotimarkkinoilla maaliskuun lopulla ja uudestaan toukokuussa. Myös muiden mallien hintoja on pudotettu.
Hinnanalennukset takaavat Nokialle hyvän kysynnän S60-älypuhelimille vielä pitkäksi aikaa, sillä ne ovat hintaansa nähden edelleen kilpailukykyisiä. Mutta jos osti N95:n viime kesänä 750 eurolla ja haluaisi vaihtaa puhelimen uuteen samanhintaiseen puhelimeen, pitää katseet suunnata muiden puhelinvalmistajien valikoimiin. Keväällä esitellystä N96:sta ei yksinkertaisesti ole seuraajaa N95:lle.
Vuoden 2004 simpukkakriisi jäi lopulta lyhytaikaiseksi, ja näin voi olla Nokian kosketuspuhelinongelmankin kanssa. Symbian on kertonut tuovansa Screenplay-tekniikkaa käyttöjärjestelmäänsä, mikä mahdollistaa käyttöliittymässä olevat näyttävät animoinnit ja 3D-pyöritykset. Tänä vuonna tällaisia puhelimia tuskin kuitenkaan tulee markkinoille.
Joka tapauksessa Nokia ei ole enää trendien luoja vaan niiden seuraaja. Seuraaminenkin riittää menestykselliseen liiketoimintaan, jos sen tekee tehokkaasti. Sen Nokia on osoittanut hallitsevansa.
UPDATE 27.5. Kappas, Tero Kuittinenkin teki samanlaisen havainnon. Vuoden 2004 tunnelmissa eletään.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12214&sort=false
N95:n ohjelmistopäivittyi
Nokia jatkaa N95:n viilaamista paremmaksi. Allaboutsymbian.com -sivustolla kerrotaan, että puhelimen firmware on päivittynyt versioon v.21. Jo edellinen päivitys v.20 toi puhelimeen merkittävästi lisää puhtia.
Uusi versio tuo Flash Lite 3:n , joten Youtube-videoita voi katsella suoraan selaimella. Parannus on merkittävä, sillä suosittu Youtube-videoiden katseluohjelma emTube -ohjelman näyttää kadonneen kuin tuhka lumimyräkkään.
Toinen uutuus on Webruntime, joka mahdollistaa S60-widgettien lataamiseen puhelimeen. Toistaiseksi näitten widgetien määrä näyttää pieneltä Widsets-widgeteihin verrattuna, tai sitten ole osannut etsiä niitä oikeista paikoista.
Allaboutsymbianin mukaan myös yhteensopivuus Bluetooth-kuulokkeiden kanssa on parantunut. Galleria-sovellus toimii nopeammin samoin kuin Java-sovellukset ja web-sivujen lomakkeille voi kirjoittaa aiempaa paremmin pitkiä tekstejä.
Samaan aikaan N95:n hinta näyttää laskeneen todella houkuttelevalle tasolle. Gigantin hinnastossa N95 maksaa nyt 449 euroa. Hintaero N95 8GB:een on 280 euroa.
Classic Smartphones…..Not !
Allaboutsymbian julkaisi hiljattain listan klassisista älypuhelimista. Mutta mitkä puhelimet eivät ainakaan kuulu listalle.
Ohessa lista Nokian Series60/Series90/S60 -puhelimista teemalla: "Classic Smartphones….Not!".
1. 7700. Myyttinen Darth Vader -puhelin. iPhone vuosimallia 2003. Painava kuin synti. Kosketusnäyttöä ei saatu koskaan toimimaan. Sidetalkin- ominaisuus. Ei koskaan päässyt kaupalliseen jakeluun. 7700:sta julkistettiin modifioitu versio 7710, joka ei menestynyt.
-
2. 3650. Hyvät ominaisuudet pilasi onneton muotoilu. Numeronäppäimistö korjattiin mallissa 3660.
-
-
-
-
3. 6670. Yhden megapikselin kameralla varustettu 7610 oli jännittävän näköinen puhelin. 6670 oli samasta muotista valettu isoveli. Tylsä, eikä teknologisesti edistysaskel.
-
-
4. N91. 4 gigatavun musiikkipuhelin oli julkaisuhetkellä ajanmukainen, mutta myöhästyi ja oli markkinoille tullessaan vanhentunut. Painava, pieniresoluutioinen näyttö.
-
-
5. 6260. Möhkälemäinen simpukkapuhelin. Vga-tason kamera pettymys, alussa kamera ei kaikissa toimintamuotoissa toiminut edes tällä tarkkuudella.
-
-
-
-
6. N76. Razr-kopio. Ongelmia ulkokuoren kuoriutumisessa.
-
-
-
7. N81. Pelipuhelin ilman 3D-kiihdytystä. Nimeämislogiikka ontuu: N80:ssa 3 megapikselin kamera, N82:ssa 5 megapikselin kamera. N81:ssä vain 2 megapikselin kamera. Joutui nopeasti alennusmyyntiin.
-
-
-
-
8. N92. Ensimmäinen kaupalliseen jakeluun päässyt DVB-H puhelin, mutta onko kukaan nähnyt tätä kivijalkakaupassa ? Markkinoilletulo viivästyi pahasti.
-
-
9. N71. Uuden sukupolven älysimpukka kaipasi laihdutuskuuria (139 g, 26 mm)
-
-
10. N-Gage QD. Kompromissi. Paransi ensimmäisen N-Gagen puutteet ergonomian osalta, mutta samalla ominaisuuksia vähennettiin. Ei enää radiota, usb-kaapelia, mp3-soitinta, kolmitaajuutta, stereoääntä.
N95:n huteruudelle ratkaisu
N95:n yksi vähemmän mairitteleva ominaisuus on hutera liukumekanismi, jota on yritetty korjata erilaisilla teippiviritelmillä. Vaan eipä tarvitse enää. Symbian-Freakin uutisen mukaan Nokian takuuhuollossa korjataan huojuva liukumekanismi vaihtamalla uudelleen suunnitellut kiskot vanhojen tilalle. Mahtaako näitä olla jo tuotantopuhelimissa ?
Älypuhelin jäi historiaan
Nokia näyttää kuopanneen älypuhelin-nimityksen tuotejulkistustensa yhteydessä. Viime kesänä julkistettua 6110 Navigatoria kutsuttiin lehdistötiedotteessa älypuhelimeksi, mutta tämän vuoden helmikuussa julkaistua 6210 Navigatoria nimitetään mobiilinavigointilaitteeksi.
Älypuhelin-nimitys on kieltämättä hankala, mutta en tiedä onko mobiilinavigointilaite sen parempi. Älypuhelin-nimityksen ongelma on siinä, ettei ole yhtä hyväksyttyä tapaa määritellä mikä on älypuhelin. Se pakenee kaikkia määrittelyjä.
Muuttuuko esimerkiksi iPhone tyhmästä puhelimesta älypuhelimeksi sen jälkeen kun SDK-paketti jaetaan kehittäjille ? Näinkin voisi joku vääräleuka väittää.
Monet "feature" -puhelimet ovat ominaisuuksiltaan hyvin lähellä älypuhelimia. Kameroita, mp3-soittimia, gps-toimintoja löytyy kumpaisistakin joten toimintojen perusteella ei featurepuhelimia ja älypuhelimia voi erottaa.
Selvin ero älypuhelimien ja featurepuhelimien välillä on ollut se, että edellisissä on käytetty jotain avointa käyttöjärjestelmää kuten Symbiania tai Windows Mobilea ja jälkimmäisessä puhelinvalmistajien omia suljettuja järjestelmiä. Mutta onko tässä enää perustetta jakaa puhelimia kahteen leiriin ?
Puhelinohjelmistojen kehityksessä ainakin nämä alustat lähenevät toisiaan. Käyttöliittymät ovat jo nykyisellään hyvin samankaltaisia Nokialla ja kehitystyökalutkin yhdistyvät.
Nokia on tuomassa sekä S60-puhelimiin että Series 40 puhelimiin (siis niihin tyhmiin) Microsoftin Silverlightia, joka mahdollistaa nettisovellusten kehittämisen tavallisilla Microsoftin .NET-työkaluilla. Jo aiemmin Nokia on ilmoittanut kehittävänsä sovelluksia molemmille alustoille Trolltechin työkaluilla.
Series 40 -puhelimiin eivät ulkopuoliset kehittäjät voi tehdä natiiveja sovelluksia C++ -kielellä vaan sovellukset tehdään java-kielellä ja ne toimivat omissa "hiekkalaatikoissaan", mutta eivätpä S60-puhelimien kaikki ominaisuudetkaan ole kehittäjien ulottuvilla. "Hiekkalaatikko" on niissäkin, vaikka laidat ovatkin kauempana.
Ohjelmien moniajo on ollut yksi selkeä älypuhelimia ja tyhmempiä puhelimia erottanut seikka, mutta tuleva java-ohjelmien moniajomahdollisuus hämärtää tätä rajaa.
Jossain kohtaan sanottiin, että merkittävin ero on siinä, että älypuhelimet ovat painavampia (!) kuin feature-puhelimet. Nyt tämäkin ero on kutistumassa: Esimerkiksi Nokian 6220 Classic -uutuus painaa vain 90 grammaa.
Jos älypuhelin ei ole osuva nimitys ja mobiilinavigointilaitekin on turhan hieno, niin millaisia vaihtoehtoja löytyy?
N-sarjan puhelimien kohdalla puhuttiin alussa multimediapuhelimista, mutta jossain vaiheessa ne muuttuivat multimediatietokoneiksi. Tämä nimitys saattaa viedä asiaa tuntemattoman kuluttajan harhaan. Vaikka multimediatietokoneiden käytössä puhelujen soittamiseen kuluu vain pieni osa kokonaisajasta, on se kuitenkin ydintoiminto, jonka ympärille laite rakennetaan. Alkuperäinen nimitys multimediapuhelin tuntuu siis perustellummalta.
Muitakin nimityksiä puhelimen näköisille vempaimille löytyy.
6220 Classicia Nokia kutsuu mobiililaitteeksi. Tämäkin nimitys on kankea.
Nokia 7900 Crystal Prism on Nokian terminologiassa puhelin mutta Nokia 8800 Sapphire Arte on myös laite.
Osavuosikatsauksissa Nokia puhuu yhdistelmälaitteista, mutta luulen että aika harva tietää, mitä silloin tarkoitetaan.
Multimediatietokoneet eivät varmasti käänny enää pelkiksi "puhelimiksi", mutta voisiko niille ja muille älypuhelimille keksiä jonkin uuden nimen ? Kulkeeko jakolinja edelleen käyttöjärjestelmän kohdalla vai löytyisikö osuvampi nimitys puhelimen toiminnoista ?
Lisää Visual Basicia puhelimiin
Allaboutsymbianin sivulla oli mielenkiintoinen uutinen, jonka mukaan Visual Basic-koodaajille tulee toinenkin vaihtoehto tyrkätä sovelluksia puhelimiin. Aiemmin on kerrottu, että RedFivelabs kehittää .NET -Compact frameworkia Symbian-puhelimiin, mutta uusi peluri tällä saralla on NS Basic. Kännykkäohjelmia kehitetään työkalulla, joka sivuston mukaan muistuttaa klassista VB6:tta. Tämän matalammaksi ei kännykkäohjelmoinnin kynnys voine mennä.
Ohjelma on vielä kehitteillä, eikä hinnoittelusta ole tietoa. Vastaava Palm OS -versio maksaa 150 dollaria yhden käyttäjän lisenssillä.
N-gagelle 50-60 peliä tämän vuoden loppuun
Tero Lehto kirjoitti blogissaan kipakasti Nokian mobiilipelipalvelun N-gagen nykytilasta: Silti puheet eivät vielä vakuuta. Konsulttiskeidaa tulee täysi laidallinen yhteisöjen rakentamisesta ja pelikokemuksesta, mutta konkreettiset näytöt ovat jääneet vähiin.
Hmmm. Itse olen kokenut niin, että N-Gagen tilanne on ollut sekava viimeiset kolme vuotta, mihin ovat vaikuttaneet Nokian suunnalta tulleet ristiriitaiset lausunnot ja epärealistiset arviot aikatauluista, mutta nyt tilanne on menossa selkeämpään suuntaan.
N-Gage sovelluksen betaversio toimii N81:n lisäksi (joten kuten) mm. 6290:ssäni, joten pelien tasoa ja koko palvelua pystyy jo arvioimaan.
N-Gage palvelun varsinaisen käynnistämisen pitäisi tapahtua maaliskuun aikana. Nokian pelipomo Jaakko Kaidesoja ei loppuvuoden sekaannuksesta viisastuneena julkista tarkkaa aikataulua, mutta kertoo sen tapahtuvan lähiviikkojen aikana.
Pelikirjasto kasvaa Kaidesojan mukaan 25-30:een vuoden puoliväliin mennessä ja loppuvuonna pelejä olisi 50-60 eli ihan hyvä kirjasto olisi tarjolla. Alkuvaiheessa pelejä on haalittu hakuammuntana eri peligenreistä.
Mielenkiintoista edellä linkatussa haastattelussa oli vahvistus sille, että laitetason 3D-kiihdytyksellä varustettuja pelejä tulee markkinoille mutta aikataulua ei vielä kerrota. Kaidesoja kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluvan OpenGl ES 2.0 standardin käytön peleissä. Pelien hintaa pitäisi saada hilattua 5 eurosta 15 euroon, jotta OpenGl ES 2.0:n mukainen 3D-pyörittely olisi kannattavaa pelitaloille.
Saattaa olla, että kännyköiden 3D-ominaisuuksia mittaavat testaukset ja 3D-pelit kuten Quake lisäävät kuluttajien tietoisuutta puhelimien 3D-ominaisuuksista, ja tuovat vauhtia laitepuolen 3D-kiihdytyksen tuloon N-Gagellekin. 3D-tuki löytyy toistaiseksi vain N82:sta, N95:stä ja N93:sta, mutta lisää malleja tullee liukuhihnalle loppuvuonna.
—
Muutama sana vielä N-gage peleistä, joita kokeilin 6290:ssä.
Neljästä pelistä pidin eniten Block Breaker Deluxesta, joka on yksinkertainen Arkanoid-kopio. Gameloft on julkaissut pelin java-version 2004. Java-versiossa häiritsee pieni nykiminen, mutta N-gage-version grafiikka sulavaa, vaikkei olekaan mitenkään mykistävän hienoa. N-Gage -versiossa isoin miinus on se, että pelin käynnistäminen kestää huomattavasti java-peliä pitempään.
Kotimaisten operaattoreiden palveluissa java-versiosta pyydetään 5 euroa, kun N-gage versio maksaa 7 euroa, joten hintaero ei ole suuri. Viikon kokeilu on tosin hinnoiteltu hirvittävän kalliiksi eli 5 euron arvoiseksi. Harmillisesti N-Gage -versioon voi tutustua ilmaiseksi vain 30 sekuntia kerrallaan.
Sony Ericsson Xperia X1 vs N96
Onko joku muu sitä mieltä, että Nokian N96 jäi pahasti Sony Ericssonin Xperia X1:n jalkoihin maanantain puhelinjulkistusten mylläkässä. Nokia ratsastaa seitsemän miljoonaa kappaletta myyneen N95:n maineella, mutta ei tuo juuri mitään uutta kuluttajille.
N96:n näyttö on se sama 2,8 tuuman 240 x 320 pikseliä , joka oli N95 8GB:ssä. Sisäänrakennettua muistia on tullut lisää 8 gigatavua (nyt 16GB + 8 GB MicroSd-kortti). Puhelimessa on paljon hehkutettu DVB-H mobiilitelevisio, mutta verkon rakennustyö on pahasti vaiheessa, eikä kanavapalettiin kuulu Suomessa edes Ylen kanavat.
Nokia on antanut puhelimen verottomaksi hinta-arvioksi 550 euroa. Verojen ja tavanomaisten Suomi-lisien jälkeen puhelimen lähtöhinta asettunee kivijalkakaupassa 750-795 euron haarukkaan. Mutta ovatko kuluttajat todellakin halukkaita maksamaan N96:sta tällaista hintaa? Väitän, etteivät ole.
Samaan aikaan julkistettu N78 tarjoaa pitkälti samoja ominaisuuksia kuin N96, mutta huomattavasti edullisemmassa paketissa.
Entä sitten Xperia X1, joka tuntui yllättävän Nokian Anssi Vanjoenkin perinpohjaisesti. Sony Ericsson on tullut siihen johtopäätökseen, ettei Symbian UIQ-ohjelmistoalustan avulla pystytä rakentamaan vakavasti otettavaa haastajaa Nokian S60-puhelimille.
Siispä Sony Ericsson otti huippupuhelimeensa Microsoftin Windows Mobile-käyttöjärjestelmän ja tviikkasi käyttöliittymään tyylikkäät Xperia-panelit.
Xperia voi käyttää tikulla, sormilla ja kannen alta esiin nousevalla qwerty-näppäimistöllä. Youtuben videopätkissä kokonaisuus näyttää aivan erinomaiselta, eikä kokokaan ole paha (110 x 17 x 53 mm, 145 grammaa)
Kolmen tuuman näytön resoluutio on 800 x 480 pikseliä. Pikseleitä on siten viisi kertaa enemmän kuin Nokian N96-lippulaivassa.
Xperian hintaa ei ole julkistettu, mutta arvatenkin se on kova. Rahalla saa kuitenkin vastinetta kuten pökerryttävän määrän tuettuja UMTS-taajuuksia.
Nokia on lupaillut kosketusnäytöllistä puhelinta tämän vuoden jälkipuoliskolla. Ehkä sellainen julkistetaan jo huhtikuussa, ainakin paineet ovat siihen ovat kovia.
S60 Touch- puhelimilla Nokia voi kilpailla ansiokkaasti niin iPhonea, SE Xperia kuin muitakin kosketusnäytöllisiä puhelimia vastaan. Maanantaina julkistettu N96 jää kuitenkin väliajan malliksi, josta ei tule toivottua rahantekokonetta N95-sarjan jatkoksi. Eikä ominaisuuksillaan "S60 Touch" pääse yllättämään. Xperiassa on jo lähes kaikki mitä toivoa voi.
LG-KT610
Onpa LG:llä jännä tapa julkistaa puhelimia. Perustiedot julki, mutta kuvaa ei näy missään. Tänään julkistettu LG-KT610 perustuu S60 FP1:een eli siihen samaan mihin Nokian nykyiset älypuhelimetkin. Mielenkiintoiseksi uutuuden tekee maininta VGA-resoluution näytöstä jossa on qwerty-näppäimistö: "unique 2.4 VGA flip screen holding a PC-like Qwerty keypad". Mitä ihmettä ?
Muita puhelimen ominaisuuksia ovat HSDPA-yhteydet sekä sisäänrakennettu GPS.
UPDATE: Kuva lisätty Symbian.com sivustolta.
Nokia Maps päivittyy versioon 2.0
Allaboutsymbian ja Symbian-Guru ovat päässeet kokeilemaan Nokia Mapsin kakkosversiota. Julkiseen jakeluun Nokia Maps 2.0 tulee helmikuun aikana.
Uudessa versiossa yksi painopiste on navigaation kehittäminen jalankulkijoille. Autoilijoille ostettavaan navigointilisenssiin sisältyy jalankulkunavigointi, mutta sellaisen voi ostaa erikseen halvemmalla. Apostolinkyydillä liikkuvia opastetaan oikealle reitille Hannu & Kerttu -sadusta tutulla tavalla eli kartalla näkyvillä leivänmuruilla.
Autonavigaattoripuolella on käyttöliittymää parannettu. Ajantasaista tietoa liikenneruuhkista saadaan 18 maassa, mutta määrä on vielä lisääntymässä. Pääikkunassa on nyt oma haku-lomake, josta voi hakea lähellä olevia palveluita. Satelliittikuvia on nähtävissä 200 kaupungista.
Samsungilta kilpailija N95:lle
Netin huhupalstoilla kerrotaan, että Samsung on tuomassa kovan haastajan N95:lle. G810 puhelimessa kerrotaan olevan QVGA-näyttö, HSDPA-datayhteydet, GPS, Wi-FI, MicroSD-korttipaikka, TV Out, 3,5 mm pistoke kuulokkeille, 5 megatavun kamera optisella Zoomilla ja Xenon-salama.
Mutta ei tässä vielä kaikki ;-) G810:ssä on näiden huhujen mukaan sama käyttöjärjestelmä sovellusalusta kuin N95:ssä eli S60!
S60 ja Series 60 -puhelimia on Samsungilta tullut ennenkin, mutta ne ovat enemmänkin olleet sormiharjoituksia kuin vakavia haastajia Nokian omalle mallistolle. Speksien perusteella tämä malli on ensimmäinen todella kova luu sekä N95:lle että N95 8GB:lle – jo yksistään sen takia, että Nokialla ei näissä puhelimissa ole optista zoomia. Nokialta optiset zoomit löytyvät vain N93(i):stä, mutta kameramodulissa on vähemmän pikseleitä.
Hinnaltaan G810:n kerrotaan olevan 580 euron luokkaa, eli se on N95:n perusmallia kalliimpi, mutta N95 8GB:tä halvempi.
Spekseissä miinuksena on vähäisempi värien määrä näytössä (262 000 – 16 milj.), mutta tällä ei ole kuluttajille suurempaa merkitystä.
G810 lisää osaltaan S60:n vetovoimaa operaattoreiden suuntaan, kun Nokian lisäksi hyviä S60-vaihtoehtoja tulee muilta valmistajilta. Ja tietysti on parempi, että kilpailijalta löytyy Nokian kehittämä käyttöliittymä kuin vaikkapa jokin Linux-viritelmä tai Windows Mobile.
Mutta mitä kuluttajat kilpailevasta ajattelevat N95:n kanssa kilpailevasta G810-puhelimesta?
Itsellä ainakin brändiuskollisuus laski uutisen myötä. Ei ole enää väliä, minkä valmistajan puhelimen hankkii, sillä niistä löytyy yhteneväinen rautapuoli ja täysin sama käyttöliittymä. Sen jälkeen valinnan ratkaisee pääasiassa hinta, ei enää mieltymykset yhden valmistajan käyttöliittymään.
Tietysti rautapuoltakin puhelimissa edelleen kehitetään, mutta teknologisten loikkien tekeminen on yhä vaikeampaa. Viisi megapikseliä kameramodulissa on riittävästi, eikä megapikselien lisääminen paranna kuvan laatua enää lainkaan.
N95 julkaistiin jo 2006 ja Samsung tulee markkinoille samantyyppisellä puhelimella 2008, niin siitä voisi päätellä, että Nokialla on edelleen vuoden etumatka Samsungiin. Mutta onko sillä merkitystä ? Pystyykö Nokia tuomaan tänä vuonna markkinoille uuden lippulaivapuhelimen, ja pitämään vuoden teknologista kaulaa kilpailijoihin vai ovatko kuluttajat jo täysin tyytyväisiä nykyisten lippulaivapuhelimien ominaisuuksiin. Ainakaan mobiilitv:stä ei seuraavaa hypetyksen voi odottaa.
Nokia yrittää erottautua kilpailijoista myös Ovi-sateenvarjon alle tuotavilla palveluilla. Tähän asti on hoettu, etteivät kuluttajat ole valmiita maksamaan mobiilisisällöistä vaan he maksavat yhteyksistä, ja moni epäilee, ettei Nokia pysty murtamaan tätä taikaan. Tähän asti Nokian internetpalvelujen myynti on yhtiön omankin ilmoituksen mukaan ollut vähäistä. Lattea N-Gage -pelipalvelun startti tällä viikolla ei lupaa isoja tulovirtoja mobiilipelien puolelta.
Ulkopuolisen on vaikea arvioida mitä kaikkea kaupankäyntiä G810:n osalta kulisseissa on käyty. Onhan Samsung toimittanut puhelinkomponentteja Nokialle. Uuden mallin myötä ovat ainakin muut Symbian-puhelimia tuottavat valmistajat kuten Sony Ericsson sekä Motorola entistä ahtaammassa raossa oman marginalisoituvan UIQ3-käyttöliittymänsä kanssa.
Mitä Motorola tekee ?
Kuluneen vuorokauden uutinen on Motorolan ilmoitus harkita puhelintoimintojensa eriyttämistä. Siis Motorola joko myy puhelintoiminnot aasialaiselle halpisvalmistajalle, vie kännykkäyhtiön pörssiin tai perustaa yhteisyrityksen esimerkiksi LG:n kanssa.
Kännykät tuovat Motorolan liikevaihdosta puolet, mutta rahaa Motorola ei kännyköillä tee. Viime vuonna kännykkävalmistus tuotti 1,2 miljardin dollarin tappiot, markkinaosuus valahti 12 prosenttiin, eikä nopeaa korjausliikettä ole tulossa.
Motorolan ongelmana on paitsi typerä tapa nimetä puhelimet neljällä kirjaimella, niin myös järjetön kirjo puhelimien alustoissa. Loka-joulukuussa Motorola toimitti 41 miljoonaa puhelinta ja käyttöjärjestelmiä oli tolkuton määrä: Windows Mobile, Motorolan oma käyttis, Symbian UIQ ja vielä Linux. Eikä tässä vielä kaikki, jenkkiyhtiö on yhteistyökumppanina Googlen Android-alustan kanssa.
Motorola tarvitsisi kipeästi iPhonen kaltaista coolia puhelinta, mutta sellaista Motorola ei pysty tekemään nykyisessä sekasortoisessa tilassa. Motorola tuskin häviää nimenä mihinkään puhelinvalmistajien kartalta, mutta 10 prosentin markkinaosuuden ylläpitäminen tuottaa yhtiöitetylle puhelin-Motorolalle vielä tuskaa.
Lisää Trolltech-kaupasta
Blogosfäärissä on kovasti arvuuteltu Nokian Trolltech-hankinnan taustoja. Ostaako Nokia norjalaisfirman sen takia, että se on kiinnostunut Qt-tekniikasta, jolla sovitetaan ohjelmia eri käyttöjärjestelmiin vai onko se enemmän mobiilin Linuxin eli tässä tapauksessa Qtopian perään. Mielenkiintoinen kysymys on se, mitä Nokia tekee ostoksen jälkeen omalla nettitableteissa käytetylle Maemo-alustalleen.
Nokian edustajien lausuntojen mukaan Trolltech-ostos ei torppaa Maemon tulevaisuutta, mutta mitä muutakaan voi todeta tässä vaiheessa kun koko yrityskauppaa ei ole tehty.
Nokian Kai Öistämö totesi haastattelussa, että Nokian nettitabletit perustuvat jatkossakin Maemoon. Ari Jaaksi jatkaa blogissaan samalla linjalla: "Nokia’s intention to acquire Trolltech is a good news to maemo, too. Nokia has now more technology alternatives to use and a wider outreach to open source communities."
Hmm. Näin Linux-ummikkona ajattelen, että jos kerran Nokian Ovi-portaalin komponentteja pystyy porttaamaan helposti Qtopia-pohjaisiin nettitabletteihin, niin mihin tätä Maemoa tarvitaan. Eikö olisi suoraviivaisempaa tehdä nettitabletit suoraan Qtopialle ? Ehkä tukea Maemolla löytyy vielä pari vuotta kun nykyisellä tiekartalla olevia laitteita valmistetaan, mutta miten on kahden-kolmen vuoden kuluttua. Tietysti voi olla niinkin, että tätä QT:tä portataan Maemolle ja Nokian ohjelmistoa pukataan sen jälkeen Maemolle. Veikkaan kyllä edellisen vaihtoehdon puolesta.
Ehkä kaikkein mielenkiintoisin oli Kai Öistämön toteamus, että yritysosto lisää Nokian S60 ja Series 40 ohjelmistoalustojen kilpailukykyä. Tämähän tarkoittaa sitä, että Nokia tuuppaa samasta c++ -ohjelmakoodista automaattisesti versiot S60:lle ja Series 40:lle. Jolloin pienellä mielikuvituksella avautuu eteen sellainenkin visio, että OVI-palveluja tulee saataville myös Series 40-puhelimiin. Java-sovellusten sijaan käytetään nopeampia Qt:llä tehtyjä sovelluksia. Saman tien voidaan portata nykyistä Webkittiin perustuvaa selaintakin Series 40 -puhelimille…
Eli Qt-ostos olisi se liima, jolla Nokian kunnianhimoinen internet-strategia toteutetaan – ei vain älypuhelimissa – vaan myös 60 euron hintaisissa peruspuhelimissa. Nokia aikoo todellakin viedä netin neljän miljoonan miljardin käyttäjän ulottuville.
Kaiken muun hyvän lisäksi Trolltech-ostos on isku vasten Motorolan kasvoja. Jaloilleen pudonnut amerikkalaisyhtiöhän on käyttänyt Trolltechin tekniikkaa Linux-puhelimissaan. Jatkossa tämän toimittajan strategiavalinnat ovat täysin kilpailijan käsissä. Ei käy kateeksi Motorolan puhelinpomoja.
En ole nähnyt Qt:ssä olevan tukea Symbian-puhelimille puhumattakaan Series 40-puhelimille, mutta kaipa sellaista on jossain luonnosteltu. Windows Mobile -puhelimille tekniikkaa on tuotu demomielessä. Jos vielä jatketaan villien spekulaatioiden linjalla, niin Trolltech-ostoshan voisi mahdollistaa Ovi-palvelujen tuonnin Nokian puhelimien lisäksi Windows Mobilelle ja ehkä muille Symbian-puhelimille. Laitevalmistajilla tähän tuskin on halua, mutta ehkäpä operaattorit voisivat siitä olla innostuneita, jos ne saavat hyvän siivun Nokian nettipalvelujen tuotosta. Hmm.
Trolltech-ostos vaikuttaa siis aivan loisto-ostokselta, eikä hintakaan ole paha. Se on suhteessa Nokian liikevoittoon samaa luokkaa kuin kännykän ostaminen on keskituloiselle palkansaajalle. Muutaman päivän palkka. On Nokia kovassa iskussa.
S60:n seuraavassa versiossa Wow-efektejä
Nokian älypuhelinten ohjelmiston seuraava versio julkistettiin lähes vuosi sitten eli helmikuussa 2007.
Version S60 3rd edition feature Pack 2:n mukaisia puhelimia ei vielä ole julkistettu, mutta yleisesti odotellaan, että ensimmäiset puhelinmallit julkistettaisiin helmikuussa Barcelonassa 3GSM-tapahtumassa.
Voin olla täysin väärässäkin, mutta niukoista pressimateriaaleista päätellen Applen iPhonella on ollut vaikutusta uuden version kehitystyöhön käyttöliittymän osalta. Alkuperäisissä pressitiedotteissa ei nimittäin painotettu käyttöliittymän efektejä niin kuin uudemmissa dokumenteissa. Tämän vuoden alussa S60.com -sivuilla kerrotaan, että ohjelmia avattaessa, suljettaessa tai sovellusta vaihdettaessa kuluttaja näkee "siirtymäefektejä". FP2:n melko tuoreita ruutukaappauskuvia löytyy esimerkiksi täältä.
Tässäpä vielä kertauksena, mitä Feature Pack 2 tuo Nokian älypuhelimiin.
- Web Run-Time = webbiwidgettejä
- Open C – ohjelmointikieli
- Multimediatiedostojen toisto voidaan aloittaa niiden latauksen aikana.
- SMS/MMS valitaan automaattisesti sisällön mukaan. Viestin kirjoitusta aloitettaessa ei tarvitse päättää, kummantyyppinen viesti on. Manuaalisesti voi pelkän tekstiviestin lähettää MMS:nä.
- Hi speed USB -yhteys
- Active Desktopissa (suomennos unohtui…) kuvakkeet vaaka- ja pystysuorassa. Aloitussivulle voi ladata rss-uutisvirtaa.
- Operaattorit voivat tuoda omia palvelujaan räätälöityjen valikkonäppäimien alle.
- Wallpaperissa voi esittää diakuvia omalta puhelimelta.
- Soittajan kasvot koko ruudussa, kun puhelin soi.
- Pohjalla Symbian 9.3 -käyttöjärjestelmä
- Puhelimen muistin ja SIM-kortin osoitekirja samassa näkymässä.
- Ajastetut profiilit
Pikatesti: Emtube 1.09 beta 4.
Puolalainen Sebastian Jedruszkiewicz ei ilmeisesti lepää lainkaan. Hän kehittää Youtube-videoita Nokian puhelimissa pyörittävää emTube-sovellusta aivan hengästyttävää vauhtia. Voisi olettaa, että tästä ohjelmasta tulee vielä iso hitti tänä vuonna kunhan tietoisuus ohjelmasta leviää blogosfäärin ulkopuolelle.
Allaboutsymbianin maineikas kirjoittaja Steve Litchfield on jopa pitänyt emTubea parempana ohjelmana videoiden pyörittämiseen kuin Nokian N95:n 8 GB:n firmware päivityksen mukana tullutta mahdollisuutta.
emTube -ohjelmasta ilmestyi versio 1.04 joulukuun lopulla, ja tällä viikolla päästiin versionumeroon 1.08. Betaversiokin 1.09 on myös jo ladattavissa, linkit siihen löytyvät mm. Howard Forumin sivuilta.
1.08:n version yksi uutuus on ollut mahdollisuus tallentaa Youtubesta katsotut videot. Jotkut ovat valittaneet, että tallennus ei toimi kunnolla, mutta tämä korjataan versiossa 1.10. Ainakin 1.09 betaversiossa Youtube-videoiden tallentaminen muistikortille tai puhelimen muistiin onnistui hyvin.
Toinen uutuus 1.08 -versiossa on mahdollista ladata video syöttämällä Youtuben Url-osoite tai pelkkä videon ID-tunnus.
emTubessa on ollut jo aiemmissa versioissa fiksu hakutoiminto Youtuben videoaarteisiin, ja käyttäjä voi valita kuinka monta hakutulosta esikatselukuvineen ruudulla näytetään.
Uudessa versiossa on myös entisestään parannettu videon toistoa. Ennen katselun alkua välimuistiin ladataan tarpeeksi pitkä pätkä videota ennen kuin toiston voi aloittaa.
Videota voi katsoa vaaka- tai pystymoodissa. Ohjelma hyödyntää N95:n liiketunnistinta, joten N95:ssä ei käyttäjän tarvitse erikseen painaa ykköstä näyttömoodin vaihtamiseksi.
emTube löytyy osoitteesta http://www.emtube.yoyo.pl/
N-Gage tukee aluksi vain N81:ttä
Nokia julkaisee N-Gage pelipalvelun ensi viikolla matalalla profiililla. Ensimmäisessä vaiheessa palvelu on saatavissa vain puhelimiin N81 ja N81 8GB.
N95:n, N73:n ja N82:n ja muidenkin S60 3rd -puhelimien omistajat joutuvat odottamaan palvelun avautumista pitempään.
Pelivalikoima on alkuvaiheessa suppea. Silicon Republicin toimittaja oli tällä viikolla Levillä kuuntelemassa Nokian N-gage -suunnitelmia. Uutisen mukaan ladattavia pelejä ovat vain World Series Poker, Fifa 08, Dogz ja Brothers in Arms, eli pieni osa julkistetuista peleistä.
Palvelu on siis vahvasti beta-vaiheessa, vaikkei Nokia varovaista starttia betaksi kutsukaan.
Edellä mainitussa uutisessa kerrottiin, että pelien laskutusjärjestelmän toteuttamisesta on syntynyt sopimus 50 operaattorin kanssa 20 maassa, minkä lisäksi pelejä voi myös ostaa luottokortilla.
Jotenkin tuntuu siltä, että Nokia on rakentamassa N-Gagen ympärille isoa infrastruktuuria laskutusjärjestelmineen, Arena-palvelimineen ja SDK:neen, mutta se ydinasia eli pelit ovat jääneet lapsipuolen asemaan.
On mielenkiintoista verrata Nokian pelistrategian muuttumista vuodesta 2003 vuoteen 2007 mennessä.
Jos alkuperäinen N-Gage vuodelta 2003 tavoitteli mobiilipelaamisessa sen aikaista huipputasoa, niin vuoden 2007 N-Gage tavoittelee laajoja massoja casual-tyyppisillä peleillä.
N-Gage-mobiilipalvelu ei enää edusta mobiilipelaamisen huipputasoa, vaan sijoittuu jonnekin javapelien ja "huippupelien" välimaastoon.
Nokian puhelimissa grafiikaltaan yksi huipputason peli on mielestäni Global Race: Raging Thunder, joka hyödyntää N95:n, E90, N82:n ja N93:n sisäänrakennettua 3D-kiihdytinpiiriä. Myös Atlantis Redux -peliä on kiitelty erinomaisista ulkoasusta.
Nokialla on grafiikkapiiriä hyödyntävä peli System Rush Evolution, mutta sitä ei alun perin tarkoitettu peliksi vaan tekniikkademoksi.
N-Gagelle laitekiihdytettyjä 3D-pelejä on odotettavissa laajemmin vasta vuoden kuluttua.
Onnistuuko Nokia sitten tekemään rahaa casual-peleillään, sitä on vaikea sanoa. Ainakin yhteensopivien puhelinmallien pitäisi kasvaa nykyisestä. Kilpailu on kovaa myös casual-pelien markkinoilla. Esimerkiksi venäläisen Herocraftin julkaisemat viimeistellyt casual-tyyppiset pelit ovat kova kilpailija Nokian N-Gage -peleille (kuvassa oma suosikkini Robo, jonka ostin yhtiön nettisivuilta 7,75 eurolla)
Nokia myös kilpailee itsensä kanssa suositulla Mosh-tiedostonjakopalvelulla. Palvelussa on ladattavissa ilmaiseksi erinomaisia pelejä puhelimiin, osa vielä kräkättyjä versioita. Miksi maksaa N-gage pelistä 6-10 euroa, kun hyvän pelin voi ladata Moshista ilmaiseksi.
RotateMe ja NokMote
Bysamir.fr -sivulla esitellään kaksi ohjelmaprojektia, jotka hyödyntävät N95:stä olevaa kiihtyvyysanturia.
RotateMe -ohjelmalla voi kännykän näytön kääntää vaaka- ja pystyasentoon näppäinkomennoilla. N95:ssä kääntämisen voi lisäksi tehdä heilauttamalla puhelinta. Mitään animaatiota ei kääntämisen yhteydessä näytetä niin kuin iPhonessa, mutta homma tulee hoidettua.
Tekijällä on ollut vaikeuksia saada allekirjoitus ohjelmalleen, joten sitä jaetaan allekirjoittamattomana. Ohjelman käyttäminen edellyttää siis vaivalloista Symbian signed-tutkiskelua, mutta parinkymmenen minuutin askartelulla ohjelman saa toimimaan omassa puhelimessa.
Kenties mielenkiintoisempi oli Nokmote-ohjelma, joka muistuttaa Wii-pelikonsolin ohjainta. Sivulla oli linkki videoon, jossa Nokian puhelinten mukana tulevaa matopeliä ohjataan N95:ä heiluttamalla. Kun N95:ssä yhdistetään televisioon TV-out-liitännän kautta, niin N95 muistutti jo melkoisesti Wii-pelikonsolia.
Nokian N-Gage mobiilipelipalvelussa ei ymmärtääkseni hyödynnetä ainakaan alkuvaiheessa N95:n kiihtyvyysantureita, mutta pelejä voi mahdollisesti kuitenkin ohjata Nokmoten tyyppisillä kolmansien osalpuolten ohjelmilla.
Nokmotesta tulee allekirjoittamaton versio julkiseen jakeluun joulukuussa.

