N-sarjan charmi hiipuu

Toukokuu 27, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

Olipa mukava lukea Symbian-Freakin sivustolta juttu Do You Believe Nseries family losing its charm!? Kirjoittajalla on ihan samanlaisia ajatuksia kuin kirjoituksessani helmikuulta "N-sarja kaipaa brändikorjaamoa". Molemmissa kirjoituksissa on sama pohjavire: N95:n jälkeen lähes kaikki puhelimet ovat pettäneet odotukset ja N-sarja on menettänyt eliittistatustaan. Symbian-Freakin mukaan ainoastaan N81 on ollut kelvollinen N95:n jälkeen julkaistu ännäsarjalainen,  minä laskin N81:n kin pettymysten joukkoon. Miten N80:n jälkeen voidaan julkaista N81, jossa on huono kahden megapikselin kamera.

IPhonen toinen tuleminen

Toukokuu 27, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

iPhone-hype kasvaa Suomessakin, kun TeliaSonera on ilmoitti päässeensä Jeesus-puhelimen jakelijaksi Pohjoismaissa ja Baltian maissa. Helsingin Sanomien keskustelupalstalle ilmestyi uutisen jälkeen kymmeniä viestejä, joissa väännettiin kättä siitä, kummalla on paremmat puhelimet, Nokialla vai Applella.
On ehkä vielä liian aikaista pohtia, tuleeko iPhonesta iso menestys Pohjoismaissa, sillä puhelimen speksit ovat vielä huhujen tasolla, eikä hinnasta ole tietoa. Melkoisella varmuudella puhelimessa on nopeat 3G-yhteydet ja GPS, mutta huhutaan myös parannetusta videontoistosta. Toiveikkaimmat odottavat, että puhelimesta löytyisi Imaginationin PowerVR VXD-ydin, mikä mahdollistaisi videoiden pyörittämisen 1080p -teräväpiirtotarkkuudessa. Toiset arvelevat tämän ominaisuuden ja HDMI-liitännän tulevan puhelimeen ehkä vasta vuoden kuluttua.

iPhonen ensimmäisestä versiosta ei lopulta tullut Euroopan markkinoilla isoa hittituotetta, mutta myynti piristyi kun varastoja tyhjennettiin roimilla hinnanalennuksilla. Sellainen tuntuma kuitenkin on, että iPhonen seuraavasta mallista voisi tulla iso hitti vanhalla mantereella. Tähän vaikuttaa tietysti uuden puhelinsukupolven tuomat uudet ominaisuudet mutta myös se, että perinteiset puhelinvalmistajat ovat jääneet jotenkin jälkeen älypuhelinten lanseerauksissa. iPhonen ohella uusi lipunkantaja on ehdottomasti HTC. Sen sijaan Motorola rämpii älypuhelintensa kanssa todella syvässä, eikä Sony Ericssoniltakaan ole kuulunut hyviä uutisia Symbian-puhelinten puolella. Nokia taas elää jonkinlaista siirtymävaihetta. N95 kohahdutti 2006 syksyllä ja E90 alkuvuonna 2007 , mutta sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. N82 ja N77 N78 ovat toki hyviä puhelimia, mutta mullistavina niitä ei voi pitää.

Olen taipuvainen veikkaamaan iPhonella vahvaa menestystä Suomessa, osin sen takia, että Nokialla ei ole mallistossa samanlaista wow-puhelinta. Tekniikkafriikkien ohella iPhone voi löytää aivan uusia kuluttajaryhmiä. En olisi ollenkaan hämmästynyt, jos iänikuisten 3310:n 5140:n tai 1100:n jälkeen ikäihmisen taskusta löytyisikin iPhone 2.0.

Déjà vu

Toukokuu 13, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · 1 Comment 

Wikipedian mukaan Déjà vu suomennetaan entiselämykseksi. Se tarkoittaa tuttuuden tunnetta; jotain tilannetta, jonka on kokenut aiemmin. Minulle nyky-Nokian meno toi déjà vun neljän vuoden takaa.

Vuoden 2004 alkuun mennessä Nokia oli vienyt läpi mittavan organisaatiouudistuksen, jolla yritys halusi vastata paremmin markkinoiden haasteisiin. Matkapuhelinyhtiön toiminta jaettiin peruspuhelimiin, multimediaan, verkkoihin ja enterpriseen.
Organisaatiomuutoksen pyörteissä ei kukaan kuitenkaan seurannut riittävän tarkasti mitä oli tapahtumassa markkinoilla ja miten kuluttajien odotukset muuttuivat. Aasialaiset valmistajat napsivat markkinaosuuksia edistyksellisillä simpukkapuhelimilla, ja yhtäkkiä Nokian tuotevalikoima näytti pahasti vanhentuneelta. Markkinaosuus lähti vuoden 2004 keväällä laskuun ja valahti alimmillaan noin 30 prosenttiin.
Nokialla oli tuotevalikoimassaan muutamia teknisesti kilpailukykyisiä puhelimia kuten 6230, mutta simpukkavalikoima oli olematon. Keväällä 2004 markkinoille tullutta simpukkapuhelinta 7200:aa oli  ajateltu kapean kuluttajaryhmän tuotteeksi, mutta siitäkin tuli jonkinlainen menestys, kun muutakaan ei ollut valikoimissa.
Nokian puhelinten euromääräinen myynti laski edelliseen vuoteen verrattuna. Nokia lähti puolustamaan markkinaosuuttaan aggressiivisilla hinnanalennuksilla, mikä rokotti puhelinten voittomarginaalit alle puoleen entisestä. Tuotevalikoiman aukkoja kevätkesällä 2004 ei yksinkertaisesti pystytty muutenkaan korjaamaan. Kovalla työllä mallisto saatiin ajanmukaisesti ja markkinaosuus lähti kasvuun seuraavien kuukausien ja vuosien aikana.
Saattoi olla, että vuoden 2004 kriisi oli yksi edellytys Nokian kehitykselle samaan tapaan kuin vuonna 1995 koettu logistiikkakriisi oli. Yritys käänsi vaikeudet ylivoimatekijäksi.

Mutta ollaanko nyt tultu takaisin vuoden 2004 tilanteeseen. Ehkä ei sentään, mutta jotain yhdenmukaisuutta keväässä 2004 ja 2008 on. Nytkin Nokiassa on viety läpi mittava organisaatiouudistus. Nokia on myös jäänyt kilpailijoistaan jälkeen yhdessä viime aikojen tärkeimmässä trendissä: Kuluttajat haluavat kosketusnäytöllisiä puhelimia, joiden käyttöliittymä tuottaa elämyksiä. Tällaista mallia ei Nokialla ole.
Kyse ei ole vain IPhonesta, jonka seuraava sukupolvi julkaistaan muutaman viikon sisällä. HTC:n Diamond varustettuna vga-näytöllä ja TouchFlo 3D-käyttöliittymällä näyttää upealta, Sony Ericssonin Xperia X1 varasti huomion Barcelonan GSM-messuilla. LG KF700 on sekin edistyksellinen kosketusnäytöllinen matkapuhelin. Samsungillakin on omat kosketusnäytölliset puhelimensa. Nokialla ei ainoatakaan.
Nokia on kertonut tuovansa markkinoille kosketusnäytöllisiä puhelimia, mutta tietoja niistä on tihkunut vähänlaisesti. Netissä huhuiltu Nokia Tube ei ole saanut innokasta vastaanottoa. iPerformer -puhelimestakin on puhuttu, mutta koodinimen lisäksi siitä ei tiedetä mitään.
Pelkän kosketusnäytön tuominen S60 sovellusalustalle ei todennäköisesti riitä, sillä kosketusnäytön lisäksi kuluttajat haluavat wow-elämyksiä. En tiedä, onko wow-efektin tuominen Symbian-käyttöjärjestelmän päälle mahdollista tai mahdotonta, mutta ainakin Sony Ericsson hylkäsi Symbianin Xperia X1:n kohdalla ja siirtyi käyttämään Windows Mobilea. Näin siitäkin huolimatta, että Sony Ericssonilla on pitkä kokemus kosketusnäytön tuomisesta Symbian-puhelimiin.

Uusia puhelimia odotellessa Nokia on käyttänyt samaa asetta kuin neljä vuotta sitten. Hintoja on pudotettu rajusti. Saksan markkinoilla kaikkien Nokian älypuhelimien hinta on painunut alle 500 euron. N95:n hinta on noin 340 euroa ja Suomessakin sen hinta on pudonnut alle 400 euron. N95 hinta laski kotimarkkinoilla maaliskuun lopulla ja uudestaan toukokuussa. Myös muiden mallien hintoja on pudotettu.
Hinnanalennukset takaavat Nokialle hyvän kysynnän S60-älypuhelimille vielä pitkäksi aikaa, sillä ne ovat hintaansa nähden edelleen kilpailukykyisiä. Mutta jos osti N95:n viime kesänä 750 eurolla ja haluaisi vaihtaa puhelimen uuteen samanhintaiseen puhelimeen, pitää katseet suunnata muiden puhelinvalmistajien valikoimiin. Keväällä esitellystä N96:sta ei yksinkertaisesti ole seuraajaa N95:lle.

Vuoden 2004 simpukkakriisi jäi lopulta lyhytaikaiseksi, ja näin voi olla Nokian kosketuspuhelinongelmankin kanssa. Symbian on kertonut tuovansa Screenplay-tekniikkaa käyttöjärjestelmäänsä, mikä mahdollistaa käyttöliittymässä olevat näyttävät animoinnit ja 3D-pyöritykset. Tänä vuonna tällaisia puhelimia tuskin kuitenkaan tulee markkinoille.
Joka tapauksessa Nokia ei ole enää trendien luoja vaan niiden seuraaja. Seuraaminenkin riittää menestykselliseen liiketoimintaan, jos sen tekee tehokkaasti. Sen Nokia on osoittanut hallitsevansa.

UPDATE 27.5. Kappas, Tero Kuittinenkin teki samanlaisen havainnon. Vuoden 2004 tunnelmissa eletään.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=12214&sort=false

N95:n ohjelmistopäivittyi

Maaliskuu 26, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · 1 Comment 

Nokia jatkaa N95:n viilaamista paremmaksi. Allaboutsymbian.com -sivustolla kerrotaan, että puhelimen firmware on päivittynyt versioon v.21.  Jo edellinen päivitys v.20 toi puhelimeen merkittävästi lisää puhtia.
Uusi versio tuo Flash Lite 3:n , joten Youtube-videoita voi katsella suoraan selaimella. Parannus on merkittävä, sillä suosittu Youtube-videoiden katseluohjelma emTube -ohjelman näyttää kadonneen kuin tuhka lumimyräkkään.
Toinen uutuus on Webruntime, joka mahdollistaa S60-widgettien lataamiseen puhelimeen. Toistaiseksi näitten widgetien määrä näyttää pieneltä Widsets-widgeteihin verrattuna, tai sitten ole osannut etsiä niitä oikeista paikoista.
Allaboutsymbianin mukaan myös yhteensopivuus Bluetooth-kuulokkeiden kanssa on parantunut.  Galleria-sovellus toimii nopeammin samoin kuin Java-sovellukset ja web-sivujen lomakkeille voi kirjoittaa aiempaa paremmin pitkiä tekstejä.
Samaan aikaan N95:n hinta näyttää laskeneen todella houkuttelevalle tasolle. Gigantin hinnastossa N95 maksaa nyt 449 euroa. Hintaero N95 8GB:een on 280 euroa.

Nokian nettikaupassa pieni puhelinvalikoima

Maaliskuu 20, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · 2 Comments 

Tutkailin aamupäivällä Nokian nettikauppojen valikoimaa Suomessa, Saksassa ja Iso-Britanniassa. Jostain kumman syystä Nokian Suomen nettikaupassa puhelimia on myynnissä vain kahdeksan 25, kun Saksassa niitä oli 104 ja Iso-Britanniassakin lähellä sataa.
Olisi ihan kiva, että Suomestakin voisi tilata vaikka mallia 3110 Evolve, kun sitä tuskin tulee myyntiin ihan jokaiseen kivijalkaliikkeeseen. Iso-Britanniassa tämän ekopuhelimen hinta oli 149 puntaa.

Hintataso Nokian Suomen nettikaupassa tuntui olevan korkeahko, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää. Esimerkiksi N95 -mallin hinta oli 583 euroa, kun Gigantti myy netissä ysivitosta 449 eurolla. Muutamissa keskihintaisissa puhelimissa hintaero Gigantin verkkokauppaan oli tasan 50 euroa.

Nokian Suomen nettikaupan mielenkiintoisin osuus oli tarvikepuoli. Nokia tuo markkinoille yllättävän paljon lisälaitteita, mutta monia niistä ei löydä kaupoista. Hintatasokaan ei ollut Nokian kaupassa mahdoton. Esimerkiksi MD-6 lisäkaiuttimet maksoivat Nokian kaupassa 54 euroa ja Gigantin verkkokaupassa 49 euroa.

Classic Smartphones II

Maaliskuu 14, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · 2 Comments 

Jatketaan vielä “Classic smartphone” -teemaa. Tässä on listattu Nokian älypuhelimia, jotka mielestäni ansaitsevat paikan klassikkopuhelimien joukossa. Oheista listaa saa kritisoida niin kuin “Classic Smartphone ….Not !” kokoelmaakin. Erilaisia listoja varmasti on niin paljon kuin tekijöitä.

Tadaa….täältä tulee top 10 !

n95 Classic Smartphones II 1. N95. Ikonin asemaan päässyt multimediatietokone. Valtava määrä ominaisuuksia pakattu pienien kuorien sisään. Myyntimenestys. iPhonen kovimpia haastajia. Klassikkopuhelin sai kaksi seuraajamallia: N95 8GB ja N96.

 

66001 Classic Smartphones II 2. Jos puhelimesta tehdään elokuva (Cellular), sen täytyy olla klassikkoainesta. Aikaansa edellä. Tyylikäs sympaattinen muotoilu. Pysyi uskomattoman pitkään myyntitiskeillä.

 

 

 

nok90001 Classic Smartphones II3. Nokia 9000.Ihmepuhelin vuodelta 1996. Sai uskollisen kannattajajoukon. E90 uusin manttelinperijä.

 

76101 Classic Smartphones II4. 7610.  Yhdisti tyylikkään muotoilun ja megapikselin kameran.

 

 

 

 

e611 Classic Smartphones II 5. E61. Edustaa E-sarjaa. Tyylikäs funktionaalinen puhelin. On saanut useita seuraajia.

 

 

 

76501 Classic Smartphones II 6. 7650. Tätähän ei voi jättää listalta pois. Nykyisten S60 -puhelimien kantaisä vm. 2002.

 

 

 

 

n gage1 Classic Smartphones II7. N-Gage. Rohkea yritys uuteen suuntaan. Ergonomiassa puutteita, mutta hintaansa nähden sisälsi paljon ominaisuuksia. Tästä puhelimesta puhutaan vieläkin.

 

 

L_02_n70_lowres8. N70. Ensimmäisen polven N-sarjalainen. Jäi julkaisuvaiheessa isoveljien N90:n ja N91:n varjoon, mutta kuluttajat ihastuivat puhelimeen. Pitkään myynnissä: Vuonna 2005 esitelty puhelin edelleen monien taskuissa. Laadukkaasti tehty.

-

-

-

03 n6120 classic lowres Classic Smartphones II 9. 6120 Classic. Edustaa S60 “numeropuhelimien” sarjaa (6220 classic, 5700, 6290, 6110 Navigator). Hyvin tehtyjä älypuhelimia edullisesti. Askel älypuhelimien tuomiselle isoille kuluttajajoukoille.   

-

-

-

-

L_9300_4 10. 9300. Pomo-puhelin niille joille 9500 oli liian iso. Series 80 -sovellusalusta monien suosikki. Toi mobiilin sähköpostin monien ulottuville.

-

-

Tässäpä nämä. Aivan hyvin listalle voisivat kuulua nämäkin kapulat:
N73: myyntimenestys
N82: N95:n ominaisuudet patukkamallissa
N93: videopuhelimien edelläkävijä
6630: Nokian ensimmäinen 3G-älypuhelin…

Nokian musiikkikauppa avasi

Maaliskuu 12, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · 1 Comment 

Nokia laajensi nettimusiikkikauppansa Suomeen.
Musiikkikipaleet maksavat euron, ilmaiseksi voi kuunnella 30 sekunnin näytteen. Kotimaisen musiikin valikoima näytti pikaisen kelauksen perusteella ihan hyvältä.
Kappaleet myydään WMA-formaatissa ja niissä on DRM (tietysti!). Yhteensopivia puhelimia ovat mm. N81, N95, N82, N91, N76, 6500, 6267 ja XpressMusic- kapulat.
Puhelinkaupan yksi erikoisuus on suoratoisto. 10 eurolla kuukaudessa saa musiikkia kuunnella PC:llä niin paljon kuin haluaa.
Suomen lisäksi musiikkikauppa on avattu Brittein saarille ja Saksaan.

N95:n huteruudelle ratkaisu

Maaliskuu 9, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · 1 Comment 

N95:n yksi vähemmän mairitteleva ominaisuus on hutera liukumekanismi, jota on yritetty korjata erilaisilla teippiviritelmillä. Vaan eipä tarvitse enää. Symbian-Freakin uutisen mukaan Nokian takuuhuollossa korjataan huojuva liukumekanismi vaihtamalla uudelleen suunnitellut kiskot vanhojen tilalle. Mahtaako näitä olla jo tuotantopuhelimissa ?

N-gagelle 50-60 peliä tämän vuoden loppuun

Helmikuu 24, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

Tero Lehto kirjoitti blogissaan kipakasti Nokian mobiilipelipalvelun N-gagen nykytilasta: Silti puheet eivät vielä vakuuta. Konsulttiskeidaa tulee täysi laidallinen yhteisöjen rakentamisesta ja pelikokemuksesta, mutta konkreettiset näytöt ovat jääneet vähiin.
Hmmm. Itse olen kokenut niin, että N-Gagen tilanne on ollut sekava viimeiset kolme vuotta, mihin ovat vaikuttaneet Nokian suunnalta tulleet ristiriitaiset lausunnot ja epärealistiset arviot aikatauluista, mutta nyt tilanne on menossa selkeämpään suuntaan.
N-Gage sovelluksen betaversio toimii N81:n lisäksi (joten kuten) mm. 6290:ssäni, joten pelien tasoa ja koko palvelua pystyy jo arvioimaan.
N-Gage palvelun varsinaisen käynnistämisen pitäisi tapahtua maaliskuun aikana. Nokian pelipomo Jaakko Kaidesoja ei loppuvuoden sekaannuksesta viisastuneena julkista tarkkaa aikataulua, mutta kertoo sen tapahtuvan lähiviikkojen aikana.
Pelikirjasto kasvaa Kaidesojan mukaan 25-30:een vuoden puoliväliin mennessä ja loppuvuonna pelejä olisi 50-60 eli ihan hyvä kirjasto olisi tarjolla. Alkuvaiheessa pelejä on haalittu hakuammuntana eri peligenreistä.
Mielenkiintoista edellä linkatussa haastattelussa oli vahvistus sille, että laitetason 3D-kiihdytyksellä varustettuja pelejä tulee markkinoille mutta aikataulua ei vielä kerrota. Kaidesoja kertoo myös tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluvan OpenGl ES 2.0 standardin käytön peleissä. Pelien hintaa pitäisi saada hilattua 5 eurosta 15 euroon, jotta OpenGl ES 2.0:n mukainen 3D-pyörittely olisi kannattavaa pelitaloille.
Saattaa olla, että kännyköiden 3D-ominaisuuksia mittaavat testaukset ja 3D-pelit kuten Quake lisäävät kuluttajien tietoisuutta puhelimien 3D-ominaisuuksista, ja tuovat vauhtia laitepuolen 3D-kiihdytyksen tuloon N-Gagellekin. 3D-tuki löytyy toistaiseksi vain N82:sta, N95:stä ja N93:sta, mutta lisää malleja tullee liukuhihnalle loppuvuonna.

Muutama sana vielä N-gage peleistä, joita kokeilin 6290:ssä.
Bbd_sidebar Neljästä pelistä pidin eniten Block Breaker Deluxesta, joka on yksinkertainen Arkanoid-kopio. Gameloft on julkaissut pelin java-version 2004. Java-versiossa häiritsee pieni nykiminen, mutta N-gage-version grafiikka sulavaa, vaikkei olekaan mitenkään mykistävän hienoa. N-Gage -versiossa isoin miinus on se, että pelin käynnistäminen kestää huomattavasti java-peliä pitempään.
Kotimaisten operaattoreiden palveluissa java-versiosta pyydetään 5 euroa, kun N-gage versio maksaa 7 euroa, joten hintaero ei ole suuri. Viikon kokeilu on tosin hinnoiteltu hirvittävän kalliiksi eli 5 euron arvoiseksi. Harmillisesti N-Gage -versioon voi tutustua ilmaiseksi vain 30 sekuntia kerrallaan.

N-sarja kaipaa brändikorjaamoa

Helmikuu 14, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · 2 Comments 

Sami Mäkeläisen kirjoitus "The future of phones and future phones" innosti minun vielä jatkamaan teemaa "Miksi N96 tuntuu seitsemän tuntia huoneenlämmössä seisseeltä Saku-oluelta".
Suhtaudun kriittisesti N96:een vaikken ole puhelinta pitänyt hetkeäkään kädessä. En tiedä puhelimesta oikeastaan mitään ja siltikään en pidä siitä. Miksi en?
N96 ei ollut yhtä revolutionäärinen puhelin kuin N95 oli, mutta tuo silti uusia ominaisuuksia edeltäjäänsä verrattuna. Ohjelma-alusta on päivittynyt S60 3rd edition FP2:een, ulkoasua voisi luonnehtia termillä "sleek", muisti on kasvanut 16 gigatavuun ja mobiili-tv:kin integroitu kuorien sisään. Eikö tässä ole kylliksi parannusta.
Mutta en pomppisi innosta vaikka puhelimessa olisi 32 gigatavun muisti, vga-resoluution kosketusnäyttö, 600 megahertsin OMAP3-sovellusprosessori tai huippuluokan videokamera.
En, koska vika ei ole tuotteen teknisissä ominaisuuksissa, vaan brändissä. Olen kertakaikkisen kyllästynyt N-sarjaan. Mitä niitä nyt onkaan: N70, N71, N72, N73, N73ME, N75, N76, N77, N78, N80, N81, N81 8GB, N82, N90, N91, N92, N93, N93i, N95, N95 8GB ja nyt tämä N96.
En tiedä, missä vaiheessa N-sarja menetti silmissäni hohtonsa. Oliko vika N95:ssä, joka ikään kuin romutti siihen asti vallinneen hierarkian N7x, N8x ja N9X:n välillä.
Alussa näytti siltä, että N9x-puhelimissa esitellään uusia ominaisuuksia, mutta puhelimista ei odoteta mitään myyntimenestyksiä. Sellaisia ne eivät olletkaan ennen N95:ttä. N8x- puhelimissa olisi tässä hierarkiassa tasavahvoja kokonaisuuksia, jotka kävisivät tasaisesti kaupaksi  ja todellinen massatuotanto tehtäisiin N7x-sarjan puhelimilla.
Kävikin toisin. N95:stä tuli seitsemällä miljoonalla kappaleella yllättävä myyntimenestys, joka löysi tiensä tavisten taskuihin. N7x-sarjan puhelimet kuten N77 tai N76 eivät menestyneet kuten ei varmaankaan N75. Hienosti rakennettu järjestelmä romahti. Mitä sen jälkeen ?
N95 toi valtavasti rahaa Nokialle – ja tuo edelleenkin, mutta N95:n wow-elämyksen ylittäminen N9x-sarjassa on sen jälkeen mahdotonta. Jotenkin mieleen tulee eräs amerikkalainen puhelinvalmistaja, joka ei uskaltanut luopua ajoissa loistavasti menestyneestä nelikirjaimisesta alabrändistään.
Minusta Nokian pitäisi yrittää korjata tilanne tuomalla ekslusiivisuus uudestaan multimediapuhelimiin. Se vaatii uuden alabrändin kehittämistä. Muotoilulla, korkealla laadulla, erikoisilla materiaaleilla saisi paljon aikaan. Ehkä jotain voisi lainata 8xxx-sarjasta, ehkä huipulle voisi lainata jotain Vertu-brändistä, jota Nokia on pitänyt verhojen takana ikään kuin pahan päivän varalle.
Mutta se juttu ei ole Touch-käyttöliittymän platformisointi. Eikä se ole Ovi-brändi. Siitä olen varma.

HD-videot tulevat: OMAP 3440

Helmikuu 13, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

L4_omap3440_sm HD-tason videokuvaus on tulossa kännyköihin jos on uskominen TI:n hehkutusta uudesta OMAP-sovellusprosessorista. Maanantaina esitelty OMAP 3440 tukee videokuvan äänittämistä ja toistamista 720p HD-moodissa. OMAP 3440:n moottorina hehkuu ARM Cortex A8 prosessori, jota voidaan kellottaa 800 megahertsiin. Koodaus videotiedostomuotoihin (MPEG4, WMV9, RealVideo, H263, H264) onnistuu 30 kuvan sekuntinopeudella kun resoluutio on 720×480 pikseliä.
Aivan nurkan takana eivät tällaiset monsteripuhelimet ole. Jos en ihan väärin muista, niin yleensä on kestänyt noin kolme vuotta julkistuksesta siihen, että uuden sukupolven OMAP-sovellusprosessoreilla varustetut puhelimet ovat yleistyneet kauppojen hyllylle.

OMAPista puheenollen. Netin huhupalstojen mukaan N96:ssa käytetään OMAP 2431-sovellusprosessoria, mikä tarkoittaisi sitä, ettei puhelimessa olisi lainkaan 3D-kiihdytystä pelejä varten.
Tällainen ratkaisu tuntuisi aivan päättömältä varsinkin lippulaivamallissa, sillä N-Gage pelialustalle tuodaan tämän vuoden loppupuolella laitetason tukea 3D-kiihdytykselle. Siis samaan aikaan kehitetään pelialustalle 3D-tukea ja puhelimista se otetaan pois. Hmm.
Forum.nokia.com -sivuille ei vielä ole ilmestynyt N96 speksejä, joten varma en asiasta ole. N95:ssä, E90:ssä, N82:ssa ja N93:ssä 3D-kiihdytys on.

UPDATE: Forum.nokia.com sivulle tulivat speksit, mutta prosessorista siellä ei kerrota mitään toisin kuin muista puhelimista. Taitavat huhut pitää paikkansa. :-(

UPDATE2: Uusimpien huhujen mukaan puhelimessa onkin STn8815 Nomadik -sovellusprosessori. Hmm.

Sony Ericsson Xperia X1 vs N96

Helmikuu 12, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · 2 Comments 

X1_frontandside_black Onko joku muu sitä mieltä, että Nokian N96 jäi pahasti Sony Ericssonin Xperia X1:n jalkoihin maanantain puhelinjulkistusten mylläkässä. Nokia ratsastaa seitsemän miljoonaa kappaletta myyneen N95:n maineella, mutta ei tuo juuri mitään uutta kuluttajille.
N96:n näyttö on se sama 2,8 tuuman 240 x 320 pikseliä , joka oli N95 8GB:ssä. Sisäänrakennettua muistia on tullut lisää 8 gigatavua (nyt 16GB + 8 GB MicroSd-kortti). Puhelimessa on paljon hehkutettu DVB-H mobiilitelevisio, mutta verkon rakennustyö on pahasti vaiheessa, eikä kanavapalettiin kuulu Suomessa edes Ylen kanavat.
Nokia on antanut puhelimen verottomaksi hinta-arvioksi 550 euroa. Verojen ja tavanomaisten Suomi-lisien jälkeen puhelimen lähtöhinta asettunee kivijalkakaupassa 750-795 euron haarukkaan. Mutta ovatko kuluttajat todellakin halukkaita maksamaan N96:sta tällaista hintaa? Väitän, etteivät ole.
Samaan aikaan julkistettu N78 tarjoaa pitkälti samoja ominaisuuksia kuin N96, mutta huomattavasti edullisemmassa paketissa.
02 nokian96 lowres Sony Ericsson Xperia X1 vs N96 Entä sitten Xperia X1, joka tuntui yllättävän Nokian Anssi Vanjoenkin perinpohjaisesti. Sony Ericsson on tullut siihen johtopäätökseen, ettei Symbian UIQ-ohjelmistoalustan avulla pystytä rakentamaan vakavasti otettavaa haastajaa Nokian S60-puhelimille.
Siispä Sony Ericsson otti huippupuhelimeensa Microsoftin Windows Mobile-käyttöjärjestelmän ja tviikkasi käyttöliittymään tyylikkäät Xperia-panelit.
Xperia voi käyttää tikulla, sormilla ja kannen alta esiin nousevalla qwerty-näppäimistöllä. Youtuben videopätkissä kokonaisuus näyttää aivan erinomaiselta, eikä kokokaan ole paha (110 x 17 x 53 mm, 145 grammaa)
Kolmen tuuman näytön resoluutio on 800 x 480 pikseliä. Pikseleitä on siten viisi kertaa enemmän kuin Nokian N96-lippulaivassa.
Xperian hintaa ei ole julkistettu, mutta arvatenkin se on kova. Rahalla saa kuitenkin vastinetta kuten pökerryttävän määrän tuettuja UMTS-taajuuksia.
Nokia on lupaillut kosketusnäytöllistä puhelinta tämän vuoden jälkipuoliskolla. Ehkä sellainen julkistetaan jo huhtikuussa, ainakin paineet ovat siihen ovat kovia.
S60 Touch- puhelimilla Nokia voi kilpailla ansiokkaasti niin iPhonea, SE Xperia kuin muitakin kosketusnäytöllisiä puhelimia vastaan. Maanantaina julkistettu N96 jää kuitenkin väliajan malliksi, josta ei tule toivottua rahantekokonetta N95-sarjan jatkoksi. Eikä ominaisuuksillaan "S60 Touch" pääse yllättämään. Xperiassa on jo lähes kaikki mitä toivoa voi.

 

N96: tarkempi TV-output

Helmikuu 8, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · 2 Comments 

Nokian Saksan sivuilla vilahti tämän päivän aikana tietoa Nokian uudesta lippulaivapuhelimesta N96:sta. TheNokiablogista löytyy hyvä yhteenveto N96:n spekseistä, mutta muutama huomio kuitenkin.

Isoimmat erot N95 8GB:een ovat DVB-H mobiilitelevisio ja 16 gigatavun muisti, jota voi laajentaa muistikortilla 8 GB = 24 GB. Käyttöliittymä on S60 3rd Edition, Feature Pack 2

- Videokuvauksessa kaksi led-valoa. Ilmeisesti xenon-salamaa ei puhelimesta löydy.
- max. SDTV (Standard-Definition Television) on TV Output = Tämä tarkoittaa, että tv-out ei ole rajoitettu qvga-resoluutioon, vaan televisiossa voisi katsoa videoita normaali-tv:n resoluutiossa. Puhelimen videoiden tallennustarkkuus on 640 x 480 pikseliä. Videotoisto on laitekiihdytettyä ja videoita pystytään toistamaan 30 fps vga-tarkkuudella
- Radion kanssa on RDS-palvelu, Visual Radiosta en nähnyt mainintaa.
- Flash-videoiden tuki integroitu selaimeen
- Musiikkisoittimessa tuki (?) Nokian musiikkikaupalle.
-  Nokia Maps-ohjelmassa oma toiminto jalankulkijoille.
- Akku 950 mAh

Pätevä laite tämä kieltämättä on, mutta hinta voi olla todella kova, kun N95 8GB:stäkin pyydetään lähes 800 euroa. Myös näytön pysyminen QVGA-tarkkuudessa on pieni pettymys. DVB-H -videoiden tuella ei tässä kohtaa ole merkitystä, sillä verkko ei ole kovin kattava ja sisältötarjonta on Suomessa olematonta.

Samsungilta kilpailija N95:lle

Helmikuu 7, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · 4 Comments 

Netin huhupalstoilla kerrotaan, että Samsung on tuomassa kovan haastajan N95:lle. G810 puhelimessa kerrotaan olevan QVGA-näyttö, HSDPA-datayhteydet, GPS, Wi-FI, MicroSD-korttipaikka, TV Out, 3,5 mm pistoke kuulokkeille, 5 megatavun kamera optisella Zoomilla ja Xenon-salama.
Mutta ei tässä vielä kaikki ;-) G810:ssä on näiden huhujen mukaan sama käyttöjärjestelmä sovellusalusta kuin N95:ssä eli S60!
S60 ja Series 60 -puhelimia on Samsungilta tullut ennenkin, mutta ne ovat enemmänkin olleet sormiharjoituksia kuin vakavia haastajia Nokian omalle mallistolle. Speksien perusteella tämä malli on ensimmäinen todella kova luu sekä N95:lle että N95 8GB:lle – jo yksistään sen takia, että Nokialla ei näissä puhelimissa ole optista zoomia. Nokialta optiset zoomit löytyvät vain N93(i):stä, mutta kameramodulissa on vähemmän pikseleitä.
Hinnaltaan G810:n kerrotaan olevan 580 euron luokkaa, eli se on N95:n perusmallia kalliimpi, mutta N95 8GB:tä halvempi.
Spekseissä miinuksena on vähäisempi värien määrä näytössä (262 000  – 16 milj.), mutta tällä ei ole kuluttajille suurempaa merkitystä.
G810 lisää osaltaan S60:n vetovoimaa operaattoreiden suuntaan, kun Nokian lisäksi hyviä S60-vaihtoehtoja tulee muilta valmistajilta. Ja tietysti on parempi, että kilpailijalta löytyy Nokian kehittämä käyttöliittymä kuin vaikkapa jokin Linux-viritelmä tai Windows Mobile.
Mutta mitä kuluttajat kilpailevasta ajattelevat N95:n kanssa kilpailevasta G810-puhelimesta?
Itsellä ainakin brändiuskollisuus laski uutisen myötä. Ei ole enää väliä, minkä valmistajan puhelimen hankkii, sillä niistä löytyy yhteneväinen rautapuoli ja täysin sama käyttöliittymä. Sen jälkeen valinnan ratkaisee pääasiassa hinta, ei enää mieltymykset yhden valmistajan käyttöliittymään.
Tietysti rautapuoltakin puhelimissa edelleen kehitetään, mutta teknologisten loikkien tekeminen on yhä vaikeampaa. Viisi megapikseliä kameramodulissa on riittävästi, eikä megapikselien lisääminen paranna kuvan laatua enää lainkaan.
N95 julkaistiin jo 2006 ja Samsung tulee markkinoille samantyyppisellä puhelimella 2008, niin siitä voisi päätellä, että Nokialla on edelleen vuoden etumatka Samsungiin. Mutta onko sillä merkitystä ? Pystyykö Nokia tuomaan tänä vuonna markkinoille uuden lippulaivapuhelimen, ja pitämään vuoden teknologista kaulaa kilpailijoihin vai ovatko kuluttajat jo täysin tyytyväisiä nykyisten lippulaivapuhelimien ominaisuuksiin. Ainakaan mobiilitv:stä ei seuraavaa hypetyksen voi odottaa.
Nokia yrittää erottautua kilpailijoista myös Ovi-sateenvarjon alle tuotavilla palveluilla. Tähän asti on hoettu, etteivät kuluttajat ole valmiita maksamaan mobiilisisällöistä vaan he maksavat yhteyksistä, ja moni epäilee, ettei Nokia pysty murtamaan tätä taikaan. Tähän asti Nokian internetpalvelujen myynti on yhtiön omankin ilmoituksen mukaan ollut vähäistä. Lattea N-Gage -pelipalvelun startti tällä viikolla ei lupaa isoja tulovirtoja mobiilipelien puolelta.
Ulkopuolisen on vaikea arvioida mitä kaikkea kaupankäyntiä G810:n osalta kulisseissa on käyty. Onhan Samsung toimittanut puhelinkomponentteja Nokialle. Uuden mallin myötä ovat ainakin muut Symbian-puhelimia tuottavat valmistajat kuten Sony Ericsson sekä Motorola entistä ahtaammassa raossa oman marginalisoituvan UIQ3-käyttöliittymänsä kanssa.

Youtubeen kymmeniä miljoonia mobiilivideoita

Tammikuu 24, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

Youtuben mobiiliversion ( m.youtube.com ) valikoima laajeni kattamaan lähes kaikki Youtubessa olevat videot. Streaming-tekniikalla jaettavia videoita pääsee katsomaan avaamalla osoite m.youtube.com kännykän selaimessa. Sen ohella Youtube toi Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian markkinoille javalla tehdyn mobiilisovelluksen videoiden katsomiseen. Nokian puhelimista tuettuja versioita ovat e65, n95, n73, 6110 navigator ja 6120 classic.

Laadultaan m.youtuben videot ovat kehnonlaisia ainakin 240 x 320 pikselin näytöltä katsottuna. Videot näyttävät huomattavasti paremmilta emTube-ohjelmalla ladattuina. emTubesta ilmestyi äskettäin versio 1.10.

Nokian markkinaosuus putosi älypuhelimissa

Tammikuu 24, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

Muutama poiminta Nokian tulosjulkistuksesta

Nokia toimitti loka-joulukuussa markkinoille 18,8 miljoonaa yhdistelmälaitetta eli älypuhelinta. Nokian arvion mukaan yhdistelmälaitteiden markkina kasvoi samaan aikaan 40,1 miljoonaan kappaleeseen, joten Nokian markkinaosuus oli 46,9 prosenttia.
Edellisvuotena Nokia myi vastaavana ajanjaksona yhdistelmälaitteita 11,1 miljoonaa. Koko markkina oli 22,1 miljoonaa kappaletta, joten Nokian markkinaosuus oli 50,2 prosenttia.
Jos iPhonen myynti oli loka-joulukuussa 2,5 miljoonaa kappaletta, selittää iPhonen myyntimäärä yksistään Nokian markkinaosuuden laskun.
Laskukaan ei välttämättä ole huono asia Nokian kannalta, se lisää kuluttajien kiinnostusta älypuhelimiin ja kirittää valmistajia parempien tuotteiden valmistamiseen. Esimerkiksi Nokian N-sarjan puhelinten menekki kasvoi Pohjois-Amerikassa voimakkaasti, vaikka liikevaihto oli vielä suhteellisen vähäistä.
N-sarjan kokonaismyynti loka-joulukuussa oli 11 miljoonaa kappaletta. Suosituimpia malleja olivat odotetusti N95, N95 8GB ja N73.

Älypuhelimia kaupaksi 60,5 miljoonaa

Nokia arvioi teollisuudenalan yhdistelmälaitteiden kappalemääräisen myynnin olleen noin 122 miljoonaa laitetta vuonna 2007, kun se vuonna 2006 oli noin 80 miljoonaa laitetta.
Nokian omien yhdistelmälaitteiden myynti kasvoi 60,5 miljoonaan laitteeseen vuonna 2007, kun se vuonna 2006 oli 39,0 miljoonaa laitetta.
Nokia toimitti markkinoille noin 38 miljoonaa Nokia Nseries- ja noin 7 miljoonaa Nokia Eseries -laitetta vuonna 2007.
Nokia oli vuonna 2007 maailman suurin kameralla ja musiikkitoiminnoilla varustettujen laitteiden valmistaja ja myi noin 200 miljoonaa kameralla ja noin 146 miljoonaa musiikkitoiminnoilla varustettua laitetta.

Voisiko S60 toimia 8800-sarjassa ?

Tammikuu 20, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · 2 Comments 
N8800_sapphire_arte_4_hiresNokian kallein puhelin tällä hetkellä on Nokia 8800 Sapphire Arte, jonka hinta on jonkin verran tuhannen euron paremmalla (tai huonommalla) puolella. Puhelin on teknisiltä ominaisuuksiltaan varsin pätevä. Puhelimessa on 240 x 320 pikselin OLED-näyttö, 3,2 megatavun kamera automaattitarkennuksella, 3G-yhteydet, yhden gigatavun muisti, useamman toiminnan yhdistävä Micro USB-liitäntä ja sormenjälkiä hylkivä metalli- ja lasipinta.
8800-sarjan vahvuudet ovat muotoilussa ja korkeassa laadussa, mutta multimediaominaisuuksiltaan ne eivät edusta Nokian terävintä kärkeä. Nokian lippulaivapuhelimia teknisten ominaisuuksien suhteen ovat N95 8GB ja yrityspuolella E90-kommunikaattori.
Mutta voisiko 8800-sarjan korkean laadun ja älypuhelimen ominaisuudet yhdistää samaan kuoreen? Niin että 8xxx sarjaan tulisi S60-puhelin, josta löytyisi  esimerkiksi gps-moduli, 5 megapikselin kamera ja 8 gigatavua muistia. Olisiko tällaiselle huippuluokan S60-puhelimelle kysyntää esimerkiksi 1200 euron hintaisena?
Puhelimen tekniikka voisi olla esimerkiksi samaa luokkaa kuin nyt N82:ssa on. Siis pätevät ominaisuudet, mutta tekniikan puolella ei puhelin toisi varsinaisia uudistuksia, vaan uudet ominaisuudet esitettäisiin edelleen N-sarjassa. Vai kävisikö niin, että 8xxx- sarjassa oleva älypuhelin vain sekoittaisi kuluttajien mielikuvia ? Tällainen sijoittelu epäilemättä viestisi kuluttajille, etteivät N-sarjan puhelimet edusta työn laadultaan Nokian parasta osaamista, vaikka hintalappu on niilläkin korkea. Ratkeaisiko ongelma sillä, että N-sarjassa julkaistaisiin kallis S60-muotipuhelin, jonka työn laatu olisi 8800-sarjan luokkaa ? Esimerkiksi niin, että julkaistaisiin N95 "Special Edition" -malli.
Mobile-Reviewin huhupalstalla jopa arvuuteltiin sillä, että huippukalliisiin Vertu-puhelimiin tuotaisiin S60-käyttöliittymä. Moni kommentoija oli tosin sillä kannalla, ettei S60:a tuoda Vertu-puhelimiin. Näiden tärkein ominaisuus kun on se, ettei niitä ole muilla.

N95 8GB:lle mediapalvelinsertifikaatti

Tammikuu 19, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

Dlna_cert_colortm_2  Nokia ilmoitti perjantaina, että N95 8GB on ensimmäisenä puhelimena saanut Digital Living Network Alliancen (DLNA) sertifikaatin. Tämä DNLA-yhteenliittymä edistää langallisten ja langattomien kuluttajalaitteiden yhteensopivuutta.
N95 8GB on saanut hyväksynnän luokassa "Mobile Digital Media Server" eli puhelin voi toimia mediaserverinä samaan tapaan kuin verkossa olevat levyasemat.
236501 N95 8GB:lle mediapalvelinsertifikaatti Asiaa sen enempää tuntematta, olin vähän pettynyt siitä, ettei N95 8GB saanut sertifikaattia "Mobile Digital Media Controller". Ymmärtääkseni tällöin puhelimella voisi ohjata muita kodin DLNA-yhteensopivia tekniikkavärkkejä kuten kotiteatteria, televisioita, pleikkaria, stereoita, tulostimia, tietokoneita, digisovittimia (?) ja niin edelleen.
Sertifikaattia "Mobile Digital Media Uploader" tai "Mobile Digital Media Downloader" ei N95 8GB tainnut saada, joten puhelimesta ei voine pukata kuvia tai videota televisioon, vaan televisiossa tai mediatoistimessa N95 8 GB näkyy verkkolevynä, josta ladataan sisältöä (tämä päätelmä siis sillä varauksella, että ymmärsin pressitiedotteesta mitään…)
Näitä DLNA -kuluttajalaitteita on vielä niin vähän (~ 1000), että toistaiseksi yksinkertaisempaa on vetää piuha puhelimesta kiinni televisioon ja katsella sen jälkeen televisiosta puhelimella olevia kuvia ja videoita. Ehkä tulevaisuudessa näistä standardeista on oikeasti kotikäyttäjälle iloa, mutta toistaiseksi ne menevät tekniikkademojen piiriin.
Langattomien ja langallisten kuluttajalaitteiden yhteensopivuusstandardien eteenpäinmeno näyttää perin hitaalta. Jo 2005 julkistettiin, että N80 on maailman ensimmäinen UPnP-yhteensopiva puhelin, mutta tuosta toiminnosta ei varmaan monelle ollut paljon iloa.

PAMP-alusta valmistui

Tammikuu 19, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

PAMP-alusta (personal Apache, MySQL ja PHP ) on nyt ladattavissa sourceforgessa S60-puhelimille. Oma nettiserveri toimii toistaiseksi kunnolla vain e90:ssä ja N95 8GB:ssä, joissa kummassakin on vapaata keskusmuistia noin 90 megatavua. Kokeilin paketin asentamista 6290:een, jossa keskusmuistia on 20 megatavua, eikä ohjelmien käyttämisestä oikein mitään tullut.
Sis-ohjelmien (5) asentaminen sujui ilman ongelmia, mutta ohjelmaa kokeiltaessa muistin puute osoittautui rajoitteeksi. Apache-serveri ja MySql eivät suostuneet käynnistymään yhtäaikaa, mutta erikseen käynnistettäessä ne toimivat. Apachen kanssa en saanut toimimaan puhelimen omaa selainta muistin vähäisyyden takia, joten kokeilut jäivät siihen. Olisi ollut kiva kokeilla nettiosoitetta 127.0.0.1 ja katsoa mitä sinne ilmestyy.
Nokian foorumipalstan mukaan PAMP-alustalla on kokeiltu suosittuja avoimen lähdekoodin julkaisujärjestelmiä, ja ne ovat pyörineet ilman ongelmia.
Kun lisää keskusmuistia ei puhelimiin voi jälkikäteen asentaa, jää PAMP-alustaan tutustuminen seuraavan puhelimen kohdalle.
Lisää valaistusta löytyy blogikirjoituksesta "PAMP Your Phone", ja wikistä löytyy asennusohjeet.

Pikatesti: Emtube 1.09 beta 4.

Tammikuu 13, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

Puolalainen Sebastian Jedruszkiewicz ei ilmeisesti lepää lainkaan. Hän kehittää Youtube-videoita Nokian puhelimissa pyörittävää emTube-sovellusta aivan hengästyttävää vauhtia. Voisi olettaa, että tästä ohjelmasta tulee vielä iso hitti tänä vuonna kunhan tietoisuus ohjelmasta leviää blogosfäärin ulkopuolelle.
Allaboutsymbianin maineikas kirjoittaja Steve Litchfield on jopa pitänyt emTubea parempana ohjelmana videoiden pyörittämiseen kuin Nokian N95:n 8 GB:n firmware päivityksen mukana tullutta mahdollisuutta.
emTube -ohjelmasta ilmestyi versio 1.04 joulukuun lopulla, ja tällä viikolla päästiin versionumeroon 1.08. Betaversiokin 1.09 on myös jo ladattavissa, linkit siihen löytyvät mm. Howard Forumin sivuilta.
1.08:n version yksi uutuus on ollut mahdollisuus tallentaa Youtubesta katsotut videot. Jotkut ovat valittaneet, että tallennus ei toimi kunnolla, mutta tämä korjataan versiossa 1.10. Ainakin 1.09 betaversiossa Youtube-videoiden tallentaminen muistikortille tai puhelimen muistiin onnistui hyvin.
Toinen uutuus 1.08 -versiossa on mahdollista ladata video syöttämällä Youtuben Url-osoite tai pelkkä videon ID-tunnus.
emTubessa on ollut jo aiemmissa versioissa fiksu hakutoiminto Youtuben videoaarteisiin, ja käyttäjä voi valita kuinka monta hakutulosta esikatselukuvineen ruudulla näytetään.
Uudessa versiossa on myös entisestään parannettu videon toistoa. Ennen katselun alkua välimuistiin ladataan tarpeeksi pitkä pätkä videota ennen kuin toiston voi aloittaa.
Videota voi katsoa vaaka- tai pystymoodissa. Ohjelma hyödyntää N95:n liiketunnistinta, joten N95:ssä ei käyttäjän tarvitse erikseen painaa ykköstä näyttömoodin vaihtamiseksi.

emTube löytyy osoitteesta http://www.emtube.yoyo.pl/

Seuraava sivu »