Sähköiset kirjat osaksi Ovia?

Joulukuu 31, 2009 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

Applen tulevasta nettitabletista iSlatesta kohkataan kovasti mac-aiheisilla sivuilla ja vähän muuallakin. iSlaten (tai mikä sen nimi sittenkin on) yksi keskeinen toiminto on e-kirjojen lukeminen.

En olisi kovin yllättynyt, jos Nokia toisi markkinoille oman sähköisen kirjan ratkaisunsa. Kirjoja voitaisiin lukea Booklet-miniläppäreiltä ja Maemo-tableteilla.

Ovi olisi luonteva koti sähköisille kirjoille. Palvelun pykäämiseen ja neuvotteluihin kirjankustantajien kanssa ei luulisi kuluvan ihan mahdottomasti aikaa, joten ehkäpä julkistukset ovat edessä tämän vuoden puolella.

Helmikuun julkistukset?

Joulukuu 27, 2009 · Filed Under Ei luokkaa · 1 Comment 

Nokia esittelee Euroopan ja Aasian markkinoille suunnattuja puhelimia helmikuun puolivälissä. Tässä omat veikkaukseni mitä tuolloin nähdään ja mitä ei nähdä.

- Symbian^3 on Nokian älypuhelinten seuraava käyttöjärjestelmä. Se valmistuu tuotantokäyttöön syksyllä. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin tällä hetkellä arvotaan käytetäänkö puhelimessa qt:ta vai ei, samoin NFC-ominaisuus on vielä harkinnassa. Vaiheessa  vielä siis ollaan.

- Nokia voi julkistaa Symbian^3 -puhelimia jo helmikuussa, mutta yhtä todennäköisenä pidän, että julkistusta lykätään loppukevääseen. Varhaista julkistusta puoltaisi sijoittajien rauhoittaminen ja se voisi vähentää kuluttajien kiinnostusta vaihtaa Appleen, Googleen tai muihin kosketusnäyttövalmistajiin.

Series 40 -puhelimet.  Näitähän ei yleensä ole helmikuisin julkistettu, vaan painopiste on ollut älypuhelimissa, mutta voisiko tänä vuonna olla toisin? Saattaa olla, että helmikuussa painopiste olisikin kosketusnäytön tuomisessa Series 40-alustalle. Ehkäpä helmikuussa nähdään noin 100 euron hintaluokkaan tulevia kosketusnäyttöpuhelimia. Nämä puhelimet olisivat selvästi halvempia kuin esimerkiksi Symbian-puhelin 5230. Kosketusnäytöllistä Series 40- alustaa ei ole julkistettu, mutta sellaisen olemassaolo on vahvistettu Nokian CMD:ssä. Oletan, että käyttöliittymä muistuttaa jonkin verran nykyistä S60 5th-editionia, mutta on yksinkertaisempi.  Multitouchia tai Pinch and Zoomia ei näihin puhelimiin tulisi, mutta oletan, että puhelimiin tulee one touch-toiminta, joka tulee Symbianiin seuraavissa versioissa. (Siis se, että ei tarvita kaksoisklikkausta). Näytön resoluutio on mahdollisesti 320 x 480 , mikä löytyy joistain Series 40 6th edition -puhelimista.

- Series 40 puhelimet Qwerty-näppäimellä. Nokia voisi siis julkistaa halvan viestittelypuhelimen. MultiSIM-luureja tulee myös.

- Amoled-näyttö. Uutta näyttötekniikkaa voisi olettaa useampiin malleihin, etteivät kilpailijat mene ohi vasemmalta ja oikealta.

- Uusia palvelualoitteita ei Nokialta tule, mutta nykyisiä on hiottu enemmän. Voisi kuvitella, että Maps-osastolta tulee jotain mielenkiintoista. (uutta sdk:ta yms)  Files on Ovin ja Share on Ovin kehitystyö näyttää olevan jäissä. Saattaa olla, että uusitusta Ovi Storesta näytetään demoversiota. 

- HDMI-out tulee. Jos Nokia julkistaa “N87:n”, niin siinä voisi HDMI olla uutena ominaisuutena. Toisaalta voi olla, ettei N-sarjassa enää julkaista patukkamallisia puhelimia.

- E75:n voisi saada seuraajan, siis E76. Ehkäpä näytön resoluutiota on kasvatettu ja kameraa päivitetty viiteen megapikseliin.

Pomo vaihtoon?

Joulukuu 22, 2009 · Filed Under Ei luokkaa · 2 Comments 

Anssi Vanjoki tuuppasi Amerin hallituksen puheenjohtajana Roger Talermon syrjään Amerin toimitusjohtajan pallilta. Mutta meneekö Vanjoen omassa yhtiössä myös pomo vaihtoon? New York Times kertoi äskettäin  suuren joukon sijoittajia epäilevän Nokian johtoa. Arvopaperin sijoittajapaneeli viskaisi Kallasvuon Nokian johdosta. Onko lähtölaskenta alkanut?

Olli-Pekka Kallasvuo on johtanut Nokiaa vuoden 2006 kesästä lähtien. Takanaan hänellä on liki 20 vuotta Nokian johtokuntaa ja lähes 30 vuotta uraa Nokialla. Eläkeikä odottaa mahdollisesti vuonna 2013, jolloin Kallasvuo pääsisi eläkepäiville täytettyään 60 vuotta.

Riittääkö sijoittajien kärsivällisyys vielä 3,5 vuotta? Ylämäkeä ja alamäkeä Kallasvuon myrskyinen 3-vuotiskausi on ainakin sisältänyt.

Kallasvuon aikana Nokia on laajentunut nettipalveluihin. Tulosta ei ole tullut. Navteqin 5,3 miljardin euron ostos ei ole tuottanut oikeastaan mitään, eikä näköpiirissä ole, että sijoitus koskaan muuttuisi kullaksi.

Nokia-Siemens Networks on etsii uutta omistajaa. Kallasvuon junailema verkkoyhtiöiden fuusio tuotti hyötyjä, mutta markkinatilanteen romahdus vei pohjan yrityksen tuloksentekokyvyltä. Ehkä Nokia verkkopuoli olisi menestynyt vieläkin huonommin ilman fuusiota.

Entäpä kosketuspuhelimet. Onko niiden unohtaminen ollut Kallasvuon suurin synti? Ei välttämättä. Nimittäin Apple julkisti iPhonen 2007, vain puoli vuotta sen jälkeen kun Kallasvuo aloitti toimitusjohtajana. Jos Nokia olisi todella halunnut olla edelläkävijä, Nokian olisi pitänyt voimallisesti satsata kosketusnäyttöpuhelimiin jo vuonna 2005. Tuolloin kuitenkin Nokia veti rahansa pois kosketusnäytöistä kun Series 90-puhelimesta ei tullut menestystä. Jos Nokia olisi halunut olla edelläkävijä kosketusnäyttöpuhelimissa ja patentoida edistyksellinen käyttöliittymä, olisi se pitänyt tehdä jo Ollilan aikana.

Vai reagoiko Kallasvuo sittenkin hitaasti kosketusnäyttöpuhelimien vyöryyn. Vitkasteliko Nokia panostuksiaan kun N95 teki 2007 vahvaa tulosta ja ensimmäisen sukupolven iPhonen ei osoittautunut menestykseksi. Ensimmäinen vastaus tuli vasta vuoden 2008 lopulla jolloin Nokia sai markkinoille 5800:n. Se menestyi hyvin, mutta teknisesti ei ollut Applen tasolla.

Luulen, ettei Kallasvuo lähde Nokian johdosta ainakaan ensi vuoden alkupuolella, vaikka yhtiö tekisi valjua tulosta Q4:llä ja 2010 q1:llä ja sen helmikuussa esittelemien puhelimien vastaanotto olisi vaatimaton. Joku voi olla toista mieltä.

Eroaminen olisi heikkouden osoitus. Sellainen ei olisi fiksua nyt kun Nokia muutenkin kiistelee Applen kanssa siitä kun on alan teknologiajohtaja ja kuka kopioi toista.

 On totta, että Kallasvuo ei ole ollut sellainen visionääri, joka olisi pystynyt viemään Nokian uusille alueille ja tehnyt siellä tulosta. Visioita Kallasvuolla toki oli. Erään kerran hän mainitsi  Nokian muuttuvan Internet-yhtiöksi ilman että kukaan Nokian sisäpuolella tai se  ulkopuolella ymmärsi, mitä se oikeastaan tarkoitti. Dashboard to Your life! Mutta tulosta visioista ei syntynyt, ja nyt Nokia on vetäytynyt enemmänkin siilipuolustukseen. Uudet avaukset on tyrkätty jäihin, ja markkinaosuuden laskua puolustetaan älypuhelinmarkkinoilla. Visioiden aika tulee joskus myöhemmin jos ollenkaan.

Kallasvuon eroaminen ei nostaisi Nokiaa siitä suosta, missä yritys nyt on.  Lahjakkuutta yrityksessä on yllin kyllin, mutta se luovuus ei nouse esille. Tuotteissa on vahva väkisintekemisen maku. Vaikeasti koodattavia Symbian-puhelimia tuodaan markkinoille keskeneräisinä. Mekaaninen laatukin onnahtelee. Tätä kaikkea ei voida kaataa yhden pomon syliin. Tuotekategorioiden johtamisessa, ohjelmistostrategioissa, tuotekehityksessä on omat vastuuhenkilönsä.  Jospa vaikka sielläkin kannettaisiin vastuuta. Kallasvuo ei ole Steve Jobs, eikä Nokiaa johdeta samalla tavalla kuin Applea.

Jos Kallasvuo eroaisi, pitäisi listalla olla nimi, joka tulisi hänen seuraajakseen.Kynnys löytää seuraaja yhtiön tai jopa toimialan ulkopuolelta on korkea. Ehkä Timo Ihamuotila tai Alberto Torres voisivat nousta jonain päivänä Nokian toimitusjohtajiksi, mutta heidän aikansa ei ole vielä. Tero Ojanperä on varmasti huippulahjakas insinööri, mutta kovin karismaattiseksi esiintyjäksi häntä ei voi sanoa. Vai olisiko Richard A. Simonson opiskelemassa puhelinpuolta tulevaa duuniaan varten?

Ovi-sivu ei toimi iPhonessa…

Joulukuu 20, 2009 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

Pitäisiköhän Nokian optimoida Ovi-palvelut nykyistä paremmin iPhonen Safari-selaimeen toimivaksi? Ovi.com:in mobiilisivu ei nimittäin avaudu ollenkaan Safarilla, vaan ohjelma ilmoittaa, ettei voi ladata jotain tiedostoa ja selailu hyytyy siihen.

Yksittäisistä Ovi-palveluista parhaiten Safarissa toimi Files on Ovi, jonka mobiilipalvelu pelitti oikein hyvin. Share on Ovin sivut toimivat työpöytänäkymässä. Samoin oli asia Ovi Mailissa, jonka tietysti saa toimimaan myös sähköpostisovelluksessa. Maps ei pyörinyt ollenkaan, mikä ei ollut ihme, sillä sivu perustuu flashin käyttöön.

Storen, N-gage eikä Music toimi iPhonessa, eikä siinä järkeä oikein olisikaan, kun iPhone ei tue Nokia Musicin käyttämää tiedostoformaattia, eikä tietenkään sovelluksia, soittareita tai taustakuvia.

Kannattaisiko kuitenkin Share on Ovi optimoida Safarille ja tehdä Ovi.com:in aloitussivusta mobiiliversio, joka pyörii Safarissa?
Minun mielestä pitäisi, olkoonkin että tappurat lentelevät Applen ja Nokian välillä.

Jos Share on Ovin tuotekehityspanokset ovat jäissä niin fiksua olisi ainakin tehdä sellainen avaussivu Ovi.com:iin, että se avautuisi Safarissa. Sivulla voisi kertoa mistä Ovi:ssa on kysymys. Että nokialaisiinkin saa ohjelmia ja musiikkia tarjotaan yksittäisten tiedostojen lisäksi CMW-ohjelmassa. Käyttäjälle voisi tarjota samalla linkkiä Files On Ovi -palveluun, joka toimii Safarissa.

70 miljoonaa käyttäjää palveluilla? (päivitetty)

Joulukuu 20, 2009 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

Nokia on kertonut, että sen palveluilla on 70 miljoonaa rekisteröinyttä käyttäjää. Tavoitteena on saavuttaa 300 miljoonan käyttäjän raja vuonna 2011. Bisnestä pitäisi syntyä tuolloin vähintään 2 miljardia euroa.

70 miljoonaa kuulostaa todella suurelta luvulta, mutta onko kukaan kuullut, miten nämä käyttäjät jakautuvat eri palveluille.

Yritetäänpä vaikka näin:

- Nokia Messaging = 2 miljoonaa
- Ovi Mail = 4 miljoonaa
- Comes With Music = ehkä 0,4 miljoonaa
- Share on Ovi = ehkä 0,2 miljoonaa
- Files on Ovi = ehkä 0,2 miljoonaa
- Ovi Store = ehkä 6-7 miljoonaa
- N_Gage = ehkä 1 miljoona
- Maps, Sync, Music, kehittyvien talouksien tekstiviestipalvelut?

- Widsetsillä oli rekisteröityneitä käyttäjiä joitakin miljoonia, mutta enää näiden ei pitäisi näkyä luvuissa. Samoin pois ovat jääneet Moshin ja Nokia Downloadin käyttäjät, koska näitä palveluita ei ole enää olemassa.

- –Voisiko My Nokia olla yllättäjä palveluissa. Ja vaikka My Nokiassa olisikin kymmeniä miljoonia käyttäjiä, niin tällä ei ole suurta merkitystä, koska My Nokiassa tarjotaan lähinnä kalenteritietojen synkkauspalvelua ja tukipalveluja. Rahaa ei My Nokialla tehdä.

- Ovi-palvelut keräävät päivässä noin 100 000 uutta rekisteröitynyttä asiakasta, mikä tarkoittaa 3 miljoonaa käyttäjää kuukaudessa. Ovi-käyttäjiä voisi olla 10-15 miljoonaa.

- Entäpä musiikin lataussetelit. Näitä on jaettu puhelimien kylkiäisinä. Mieltävätkö Nokia Musicin ilmaiskappaleiden lataajat itsensä Nokia-palvelujen käyttäjiksi?

Ei tule mitään. 70 miljoonasta käyttäjästä jää tällä metodilla uupumaan 40-60 miljoonaa käyttäjää. Keitä he ovat?

Nokia ilmoittaa palvelujen liikevaihdoksi 170 miljoonaa kvartaalilla, mutta miten se muodostuu? Siis noin 6-7 euroa vuodessa /käyttäjä

Voisiko olla niin, että Nokia laskisi mukaan matkapuhelinten mukana jaettavat Kartat-sovellukset. Kun käyttäjä avaa Kartat-ohjelman ensimmäistä kertaa, hän hyväksyy sopimusehdot ja rekisteröityy palvelujen käyttäjäksi? Kartat-ohjelmaa on jaettu älypuhelimien mukana useampi vuosi. Voisiko siis sitä kautta tulla suurin osa Nokian 70 miljoonasta rekisteröityneestä käyttäjästä?
Olisiko niin, että tuosta 6-7 eurosta per käyttäjä suurin osa olisikin leivottu kännykän hintaa ja oikeaa rahaa ei liikkuisikaan kuukaudessa 170 miljoonaa euroa, vaan paljon vähemmän?

Monessako tietokannassa käyttäjät ovat? Ennen kuin Nokia Accounts- otettiin käyttöön, piti kaikkiin palveluihin rekisteröityä erikseen. Omat salasanat Twangoon ja omat Avvenuuhun. Mistä silloin tiedettiin, montako eri käyttäjää on olemassa? Tunnistettiiko käyttäjät kentien sähköpostiosoitteen perusteella vai kirjautuiko yksi fyysinen henkilö moneksi käyttäjäksi?

En pysty ratkaisemaan 70 miljoonan käyttäjän arvoitusta. On pakko uskoa Nokian ilmoittamaan lukuun.

Nokian dissaaminen on niin 2009

Joulukuu 16, 2009 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

Olen tässä blogissa analysoinut Nokian tuotteita ja palveluja vuodesta 2007 vuoden 2009 elokuulle asti. Enää en ole blogiin kirjoitellut, sillä Nokiasta on hyvin vaikea löytää uutta sanottavaa. Palveluiden, käyttöjärjestelmien, puhelimien, strategian virheet on käsitelty kyllästyttävän moneen kertaan netin julkaisuissa.

Viimeksi tänään Tero Kuittinen ennusti, että Comes With Music palvelu lopetetaan vuoden kuluttua ja sitten Bloombergin artikkeliin kerättiin tätä tukevia lausuntoja eri puolilta maailmaa.

Saattaa olla, että CWM:llä menee huonosti, mutta odottaisin ainakin kokemuksia siitä miten palvelu vetää Suomessa, ennen kuin ennustelisin palvelun olevan leikkauslistalla. Suomi toimii hyvänä laboratoriona. Jos palvelu saadaan toimimaan täällä, niin miksei sitten muualla. Yritys on ainakin kova. Ehkä Nokia on jotain oppinut kuluttajaviestinnästä.

 Apple vuodatti patenttiriidan vastakanteessa sellaista tekstiä, etten ole aiemmin lukenut vastaavaa suuren yrityksen sivuilta. Apple kertoi N97 saaneen kylmän vastaanoton ja myyneen vain 500 000 kappaletta, vaikka tosiasiassa tiesi, että puhelinta on mennyt kaupaksi ainakin kaksi miljoonaa. Ei se paljon ole, mutta moninverroin enemmän kuin mitä monta Android-puhelinta on myyty.
Apple myös maalasi kuvan Nokiasta kännykkämaailmaan jämähtäneestä yhtiöstä, joka ei ymmärtänyt alan murrosta ja kuluttajien toiveita ja kopioi nyt härskisti muiden ideat. Tottahan se on, että Nokia kopioi Applea  sovelluskaupassa, sormiohjautuissa kosketusnäytöissä, mallivalikoiman supistamisessa ja niin edelleen, mutta olihan Nokialla  kosketusnäytöllinen puhelin valikoimissaan jo 2004 ja Linux-tableteissa on tehty kehitystyötä vuosikausia. N95 oli erinomainen multimediakännykkä omana aikanaan eli kaksi vuotta sitten.

Itse käännyin Nokia-kriittiseksi syksyllä 2007, kun Nokia julkaisi pelipuhelimen N81. Puhelimessa ei ollut grafiikkakiihdytintä, vaikka ensimmäinen N-Gage oli ollut paha floppi ja kuluttajat odottivat näyttävää uutta avausta N-Gagesta. En ymmärtänyt Nokian ratkaisua tuolloin enkä nytkään. Selvää oli, että tuolloin viitoitettiin polku, joka johti N-gagen lopettamiseen 2009.

 Todellinen antikliimaksi oli N96:n julkistaminen alkuvuonna 2008. Nokiassa arvioitiin vuosikymmenen puolivälissä, että mobiilitv:stä tulee iso juttu ja siihen satsattiin paljon resursseja. Siinä vaiheessa kun N96 tuli ulos,  tiedettiin, että mobiilitv:kin floppaa, mutta  tilannetta ei voitu korjata.

Entäpä nyt. Nokia rukkaa Symbian-käyttöjärjestelmän uusiksi. Ensimmäiset Symbian^3 -puhelimet esitellään ensi keväänä. Käyttöliittymistä on napattu pois 300 ponnahdusikkunaa ja “focus”-pohjaisesta toiminnasta käyttöliittymä muuttuu Applen tyyppiseksi suorakosketusnäytöksi, jossa ruudulla olevan valikon ei tarvitse saada focusta ennen kuin sen arvoja voidaan muuttaa. Kapasitiivinen näyttö Nokialla jo on X6:ssa, OMAP 3 suoritin ja Open GL 2.0 -tuki löytyy  N900:sta, sovelluskauppa kirjoitetaan kokonaan uusiksi ja Maemosta tuodaan uusi kehitysversio syksyllä. Siinä on paljon hyvää. Ehkä ensi vuonna Nokian kurssi kääntyy.

Tätä “ensi vuoden” odottelua on tosin Nokiasta kuulunut liian kauan. Muistan kuinka AllAboutSymbianin arvostettu Rafe Blanford hehkutti minulle Nokian blogaajatapaamisessa syksyll 2008 kuulleensa, että “ensi vuonna” eli 2009 Nokialta tulee upeita puhelimia markkinoille. Eipä näkynyt.

Kai Öistämö lupasi viime vuoden lopulla Nokian tuovan markkinoille jälleen sankaripuhelimia. Sellaista ei voi sanoa “neljän sukupolven” N900:sta, jota ei taviksille ole edes suunnattu.

Parin vuoden sähläilyssä Nokian brändi on tietysti kolhiintunut. Tämä lienee myös totta kehittyvissa talouksissa. Afrikassa trenditietoiset ovat enemmän kiinnostuneita iPhonesta kuin Nokiasta.

Blogin kritiikin kautena siis syksystä 2007 syksyyn 2009 inhosin Nokiassa eniten sen ennustamattomuutta. Applen on helppo ihastua, sillä se toteuttaa palveluja ja tuotteista ennustettavasti. Nokia säntäili sinne tänne Ovi-avauksillaan, eikä kukaan tiennyt, haluaako yhtiö olla puhelinten valmistaja vai palveluntarjoaja. 

Kaikesta huolimatta, nyt tuntuu siltä että Nokia on palaamassa ennustettavien yritysten joukkoon. Alan pikku hiljaa taas ymmärtämään yrityksen päätöksiä, koskevat ne sitten käyttöjärjestelmiä, puhelimia, palveluita.

Esikuvaksi Nokia ei vielä  pääse, sen kruunun on napannnut Apple, mutta jo se, että yritys ymmärtää seurata Applen viitoittamaa polkua on hyvä asia.  Navteqin tai Twangon tai Avvenun oston kaltaiset järjettömyydet ovat toivottavasti historiaa.