Plääh sanon minä
Jatkan vielä muutamalla virkkeellä päivän Nokia-uutisten kommentointia, sitten blogaamisen voi taas panna hyllylle ;-)
Jotenkin päivän uutisista tuli sellainen tunnelma, että Nokian johto on ollut aika hukassa sen kanssa, millaisia älypuhelimia ja palveluja markkinoille tuodaan. Nokiasta on puuttunut se Steve Jobs, joka puuttuu – monien kiusaksi – pieniin yksityiskohtiin ja kannustaa hiomaan palveluja viimeiseen saakka kuluttajan miellyttämiseksi.
Saattaa olla, että Jobsin Reality Distortion Field on vaikuttanut minuun, mutta vaikutelma vain on se, että Nokiaa on johdettu Excel-taulukon takaa. Tärkeintä on saada leikattu kustannuksia sentti sieltä, toinen täältä, eikä rohkeita askeleita ole uskallettu ottaa kuluttajien näkökulmasta. Tietysti Navteqin tai Symbianin ostaminen tai verkkotoimintojen siirtäminen yhteisyritykseen ovat yritysjohdon näkökulmasta tärkeitä, mutta kuluttajalle niillä ei ole tuon taivaallista väliä. Tärkeämpää on se, miksi näytön resoluution ovat niin pieniä ja miksi S60:n käyttöliittymää on kehitetty niin pienin hiiren askelein.
Vielä viime vuonna kovasti uskoin, että Nokia ottaisi opiksi virheistään ja toisi markkinoille kuluttajia innostavia tuotteita. Enää en siihen jaksa uskoa. Kun ilmassa roikkuu 10 000 henkilön vähennys työvoimasta, on selvää, ettei tällaisessa ilmapiirissä paljon uskalleta innovoida ja ottaa riskejä. Sen sijaan pelataan varman päälle ja yritetään turvata oma työpaikka tai annetaan periksi. Ovi-palveluja hehkutetaan samaan aikaan kun niiden kehitystyötä hidastetaan.
5800 XM on osoitus siitä, että jos kuluttajille tarjotaan jotain uutta, kauppa käy loistavasti. Nokiaa edelleen arvostetaan. Mutta tuoko Nokia tänä vuonna mielenkiintoisia läpimurtotuotteita markkinoille. Enpä usko.
Comments
Leave a Reply

