Puhelin löytyi…
Sain vihdoinkin päätettyä minkä puhelimen ostan rikkimenneen 6290:n tilalle. Mietintämyssyssä oli monta vaihtoehtoa alkaen iPhonesta ja päättyen Nokia 1209:ään. Haarukka oli siis kohtuullisen lavea.
5800 testauksen yhteydessä päätin, etten enää hanki ainakaan mitään QVGA-näytölllä varustettua S60-puhelinta, mutta mieli muuttui.
S60 puhelimien hinnat ovat tulleet alaspäin selvästi. Hintatietoja seuraamalla opin, ettei ole mitään halpaa tai kallista kauppaa, josta puhelin kannattaa hankkia, vaan kalliiksi mielletystä kivijalkaliikkeestäkin voi tehdä hyviä löytöjä. Yksi malli on yhdesssä liikkeessä tai nettikaupassa halpa, toinen toisessa. Hyvistä poistotarjouksista ei välttämättä ilmoiteta missään.
Loppusuoralla arvoin valintaa 6220 Classicin ja N78:n välillä, sillä molempia näytti olevan tarjolla 299 eurolla. Olin päätymässä N78:aan, sillä puhelin oli minulle tuttu kesällä tehdystä testistä ja painotin kriteereissä wlania enemmän kuin 5 megapikselin kameraa ja xenon-salamaa.
Marssin kivijalkaliikkeeseen ostamaa N78:aa, mutta se olikin myyty loppuun, eikä mallia myyjän mukaan enää tulisi kauppaan. Sitten silmäni osuivat vanhaan kunnon N95:een, jota myytiin erittäin edulliseen 349 euron hintaan. N95:n mukana tulisi myös 100 kappaleen musiikkiseteli.
Myyjä kertoi, että luumunväristä N95:ttä saisi vielä halvemmalla. Jäljellä oli yksi aivan iskemätön malli, jonka hinta on 299 euroa. Hankintaa piti noin sekunnin verran ennen kuin tein ostopäätöksen. Matkalla kotiin huomasin, että puhelimen mukana tuli vuoden navigointilisenssi ja futispelin aktivointikoodi.
Olen siis N95:n onnellinen omistaja ja tein mielestäni hyvät kaupat. Malli on toki vanha, mutta kehitys S60-puhelimien rintamalla on N95:n jälkeen ollut hidasta, joten puhelin on mielestäni edelleen aivan pätevä. Yksi valintaan ratkaiseva tekijä oli N95:n grafiikan 3D-kiihdytys, jolle toivon joskus vielä löytyvän käyttöä. Uusista nokialaisistahan tätä ei löydy.
Tuntuu siltä, että nyt jakeluketjuista tyhjennetään urakalla S60-puhelimia ja varmaan muitakin malleja ja hyviä tarjouksia pilkahtaa esiin sieltä täältä. Esimerkiksi Markantalo myy N73:ää 179 eurolla, mikä on mielestäni kohtuuhinta. Nokian nettikaupassa myydään N81:ää 255 eurolla, ei paha hinta sekään. Stokkan kantistarjouksessa annetaan kalleimmista nokialaisista 100 euron alennus. Lähtöhinnat ovat toki korkeita, mutta monien mallien kuten N82:n ja N79 hinnat putoavat kohtuulliselle tasolle alennuksen jälkeen.
Joskus aiemmin veikkailin, että Nokia myisi tällä kvartaalilla noin 9 miljoonaa N-sarjan puhelinta. Nyt vetäisin tuota arviota huomattavasti alemmaksi. Uusia malleja ei tilata Nokialta kun varastoja tyhjennetään poistuvista malleista. E-sarjan myynti vetää varmaankin edelleen hyvin.
Comments
Leave a Reply

