Mobiilimaa Oz
The Washington Post kertoo, että Nokia on ostamassa kanadalaista Oz Communicationsia. Yhtiöllä on vankka asema Pohjois-Amerikassa, jossa monet operaattorit käyttävät sen sähköposti, pikaviestin ja nettiyhteisöratkaisuja. Viime aikoina yhtiö on levittäytynyt myös Eurooppaan. Ozin ratkaisujen avulla esimerkiksi Flickriä, MySpacea ja Facebookia voi käyttää yhdellä sovelluksella.
Oz:n ratkaisut tuntuvat menevät päällekkäin ainakin sähköpostin osalta Nokian tuotteiden kanssa. Nokiahan on hiljattain tuonut omaa push e-mail-ratkaisuaan miljoonien käyttäjien ulottuville.
Mikään halpa yhtiö ei Oz ole, sillä yhtiö välittää joka kuukausi miljardi viestiä ja yhtiöön on sijoitettu kymmeniä miljoonia taaloja. Maksavia asiakkaita on 5,5 miljoonaa joka kuukausi. Tuntuu siltä, että nyt Nokia hakee kaupassa nimenomaan asiakassuhteita kun aiemmin monissa yrityskaupoissa Nokia on hakenut ennen kaikkea teknologiaosaamista. Nokia ehkä sopii operaattoreiden näkökulmasta omistajaksi hyvin, ainakin paremmin kuin kilpaileva operaattori. Mielenkiintoista on havaita, että operaattoriasiakaskunnassa on mm. isot CDMA-operaattorit Sprint ja Verizon.
EDIT: tiedote kaupasta http://www.nokia.com/A4136001?newsid=1255654
Kari Kairamo – kohtalona Nokia
Ostin Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynnista Matti Saaren kirjan “Kari Kairamo – kohtalona Nokia” (2000) kolmella eurolla. Olin lukenut Nokian ex-pääjohtajasta jo Martti Häikiön kolmiosaisesta Nokia-historiasta, mutta ajattelin vielä lukaista, saisiko Avun päätoimittaja jotain irti ristiriitaisen päähenkilön persoonasta.
Kirja osoittautui aivan onnettomaksi tekeleeksi. Minkäänlaista lähdeluetteloa kirjassa ei ollut. Oletan, että kirja perustuu noin kymmeneen haastatteluun ja lehtileikkeisiin, joista Saari yrittää epätoivon vimmalla leikata ja liimata ehyttä kokonaisuutta. Kirjoittaja suhtautuu lähteisiinsä kritiikittömästi. Yksi sanoo yhtä, toinen toista, ja kaikki painetaan kirjaan.
Jos Nokian 1980-luvun vuosista haluaa pätevää analyysia, suosittelen Häikiön kirjoihin perehtymistä. Matti Saaren kirja kannattaa jättää alehyllyyn.
Legends Telegraph
Uusi päivä, uusi nettikampanja. Olin pari viikkoa sitten Klaus K:n Ahjo-klubilla Nokia Open Labs -tapahtuman illanvietossa. Leppoisassa tilaisuudessa Nokian strategiajohtaja Heikki Norta vilautti openlabbilaisille ja meille muille paikallaolijoille uuden nettikampanjan, Legends Telegraphin videota. Siinä römeä-ääninen näyttelijä Ron McLarty kertoili tarinaa kahdesta onnettomasta matkailijasta, jotka erehdyksessä tatuoivat käsivarteensa thai-kielisen ostoslistan. Kun asia selvisi, hakivat peittivät matkailijat tatuoinnin ihosiirrolla. Ron McLartyn jutustelun mukaan aivojen vaihtaminenkaan ei näille veijareille olisi pahitteeksi. Hmm.
Tarina oli yksi kahdeksasta, joilla kerrotaan mutkan kautta Nokian innovaatioista. McLartyn tarinoita voi katsella ja kuunnella nettisivustolla http://www.legendstelegraph.com . Flashilla tehty sivusto muistuttaa ulkoasultaan vanhaa sanomalehteä.
<kritiikkiä>En ollut kovin ihastunut sivuston ulkoasusta, sillä tällainen uuden asian ja vanhan sanomalehden ulkoasun sekoittaminen ei ole tuore idea. Paikallislehdissä tätä näkyy silloin tällöin. Asiaan tietysti kuuluu, että mainostajat ovat juonessa mukana ja tekevät mainokset vanhaan tyyliin. Mutta että tämä olisi coolia, ei todellakaan.
Myös Legends Telegraphin juttujen selailu oli työlästä, sillä sivustoa ei voi kelata nuolinäppäimillä vaan painamalla hiiren näppäintä pohjassa samaan aikaan kun hiirtä liikuttaa. Kun tutustuin sivuun läppärillä jossa ei ole hiirtä, sain etusormen kipeäksi painaessa samalla kädellä läppärin kosketuslevyä ja hiirinäppäintä yhtäaikaa.
Sivustolla on myös prosenttiluku, jonka tarkoitusta en heti ymmärtänyt. Vähän aikaa ymmärsin niin, että sivuston lataaminen pysähtyy aina 38 prosenttiin. Lopulta valkeni, että prosenttiluku kertookin kuinka monta videota on jaksanyt kahlata läpi. Kun ne kaikki on katsellut, avautuu katselijalle palapelitehtäviä, jotka ovat foorumin mukaan ylivoimaisen vaikeita.
Päällimmäinen kysymys sivustosta on, kenelle se on oikein tehty? Ne jotka muutenkin vahtaavat Nokian tekemisiä, ovat lukeneet ennestäänkin ainakin osasta näistä innovaatioista. Sivuston innovaatioista voi lukea kompaktimmin nettiosoitteessa http://www.nokia.com/A41229032 .
Innovaatioista hehkuttaminen ei mielestäni ole tällä hetkellä muutenkaan erityisen seksikästä. Nimittäin nyt eletään siinä “tulevaisuudessa”, jota on vuosia sitten visioitu. Matkapuhelimet ovat jo kehittyneet puhelimista monipuolisiksi multimediavekottimiksi. Olennaista nyt on miten hyvin Nokian tuotteet ja palvelut vertautuvat niihin mitä kilpailijoilla on tarjolla. On turha haahuilla jonnekin utuiseen tulevaisuuteen, jolloin uusi teknologia tekee ihmisten elämän helpommaksi, jos tällä hetkellä tuotesortimentti ei ole täysin kuosissa.
Jotain myönteistäkin pitää sanoa. Sivuston kautta tulin lukeneeksi 6120 navigaattorin kompassista, joka poistaa jalankulkunavigaatiossa sen harmillisen ongelman, että kartta ei tunnista ilmansuuntia. Tämä hyödyllinen ominaisuus jäi minulta huomaamatta 6120 lanseerauksen yhteydesäs. Mutta olisiko tämän esille tuominen onnistunut muutenkin kuin flash-suunnittelijoiden ylityöllistämisellä ja amerikkalaisen näyttelijän palkkaamisella. Kyllä! </kritiikkiä>
Maemo 5
EDIT: Huom. tämä artikkeli on kirjoitettu syksyllä 2008!
Viime viikolla julkistetut tiedot Nokian nettitablettien käyttöjärjestelmän seuraavasta versiosta vahvistavat käsitystä siitä, että vuoden parin sisällä Nokian parhaissa puhelimissa pyörii Linux-pohjainen Maemo-käyttöjärjestelmä.
Ääneen tätä ei sanota, mutta muuhunkaan päätelmään ei voi tulla kun katsoo kuinka voimakkaasti Nokia panostaa Maemon kehittämiseen. Työpaikkoja Linux-kehittäjille on avoinna koko ajan ja teknologisesti edetään pitkin harppauksin.
Viime viikon Maemo Summit -tapahtumassa kerrottiin, että Maemo 5 -käyttöjärjestelmä tuo tuen Texas Instrumentsin OMAP 3- sovellusprosessoreille, nopeille HSPA-datayhteyksille, Open GL 2.0 ES – grafiikalle ja tarkoille kameroille. Jos Nokia kehittäisi Maemoa pelkästään nettitabletteja varten, niin tuskin näin voimakas panostaminen olisi perusteltua. En nimittäin mitenkään usko, että kolme vuotta sitten julkistetut nettitabletit olisivat olleet rahasampoja Nokialle. Eikä niiden ole tarvinnutkaan olla sitä. Tärkeintä on luoda Maemon ympärille innostuneiden kehittäjien joukko, ja tässä Nokia on onnistunut.
—
S60 säilyy pitkälle tulevaisuuteen tärkeänä ohjelmistoalustana Nokialle, ja ehkä joskus ajaa jopa S40:n ohi. S60 on edelleen verraton yhdellä kädellä käytettävä puhelimen ohjelmistoalusta. Nokia haluaa Symbian Foundationin perustamisella muut puhelinvalmistajat S60-leiriin, mikä pienentää alustan kehittämiskustannuksia.
S60:lla ei kuitenkaan erotuta muista valmistajista, mutta skaalaeduilla, tekniikalla, brändillä ja Ovi-nettipalveluilla tehdään ero, jolla pidetään korkeasta markkinaosuudesta kiinni. Nokian osuus Symbian-puhelimista nyt noin 75-80 prosenttia.
Mitä tapahtuu sitten tapahtuu S60:n sovellusohjelmille. Nähdäänkö yrityksissä enää taloudellisesti perusteltuna investoida S60-ohjelmistokehitykseen, kun iPhonen puolella luetaan jatkuvasti uusista menestystarinoista ja Nokiankin puolella mielenkiintoisin ohjelmistoalusta on Maemo? Tuskin.
Otetaan arvausleikkiä pelimaailmasta. Oletan että Nokia vie eteenpäin N-Gage -alustaa pikku hiljaa eteenpäin, mutta mitään suurta panostusta ei nähdä, jos ei tähänkään asti ole nähty. Pelien käyttöliittymää kohennetaan ja koitetaan keksiä uusia casual-pelejä, mutta siinä kaikki. Sen sijaan Maemo-alustalla kehitys menee vilkkaasti eteenpäin. Open GL 2.0 ES ja OMAP3 takaavat sen, että peleihin saadaan näyttävää 3D-grafiikkaa. Jos alkuun kehittäjät tuovatkin Maemolle pelejä emulaattoreiden kautta, niin myöhemmin alustalle tuodaan näyttäviä kaupallisia pelejä. Pelien “porttaaminen” ei liene iso kustannuskysymys pelitaloille.
Hyvin samanlaisella paketilla (800 x 480 pikseliä, OMAP 3, OpenGL es 2.0, Linux) yrittää pieni OpenPandora luoda Linuxin ympärille pelikonsolia, mutta sen kaupalliseen menestykseen en jaksa uskoa. Tällä saralla Nokia korjaa potin tunnettavuudellaan, resursseillaan ja syvillä taskuillaan.
Nokia ei vielä ole kertonut, milloin seuraavan sukupolven Maemo -nettitabletteja tuodaan markkinoille, mutta julkistuksia voidaan odottaa keväällä. Kun iPhonen ja Google Androidin ominaisuudet on lyöty lukkoon pitkälle tulevaisuuteen, voi Nokia kaikessa rauhassa kehittää Maemosta kilpailijoitaan parempaa ja tehokkaampaa alustaa.
Maemon viitosversio tuskin toimii sellaisenaan nykyisissä nettitableteissa, mutta sillä ei suurta merkitystä ole. Maemo 5:n “hakkeriversioilla” ja puoli-ilmaiseksi jaettavilla nettivimpaimilla pidetään pääosa kehittäjistä tyytyväisinä.
Nokia Photos uuteen versioon
Nokia Betalabsiin ilmestyi maanantaina uusi versio Nokian omasta kuva-arkistointiohjelmasta Nokia Photosta. Uusi versio on aiempaa tyylikkäämpi ja yhdenmukainen Nokian Ovi Suiten kanssa. Silti päällimmäisenä lyhyestä kokeilusta jäi mieleen pettymys. Uusia ominaisuuksia on, mutta vanhan version ongelmat ovat edelleen olemassa.
Yksi harmittavimmista piirteistä vanhassa 1.25:ssä oli onnettomasti toteutettu kuvien skaalaaminen näytöllä, eikä uusi versio tässä suhteessa tuo parannusta. Kun kuvia haluaa tarkastella liukusäätimen asetusta muuttamalla isommassa koossa, ohjelma skaalaa kuvat isommaksi pienestä sormenpääkuvasta. Jpeg-artefaktit näkyvät kuvassa selvinä. Toivottavasti tähän puutteeseen tulee parannus myöhemmissä versioissa.
Toinen marisemisen aihe liittyy kuvien metadatan käsittelyyn. Nokia Photos tallentaa edelleen kuvien “tagit” tietokantaan eikä suoraan kuviin – tai ainakin tältä toiminta vaikuttaa. Siis jos siirrettävällä levyllä olevia kuvia katsotaan kahdessa tietokoneessa, joissa kummassakin on Nokia Photos, eivät tagit näyttäneet siirtyvän kuvien mukana toiseen koneeseen. Tällainen kuvien ja metadatan erottaminen oli vallitseva piirre kuva-arkistointiohjelmissa joskus kuusi vuotta sitten, mutta tänä päivänä metadata pitäisi ehdottomasti tallentaa suoraan kuvaan Adobe XMP -”standardin” mukaan. Kun kerran Windows Vistan oma kuva-arkisto-ohjelmakin tekee näin, on vaikea perustella miksi kenenkään Vista-käyttäjän kannattaisi tagittaa kuvia Nokia Photos -ohjelmalla. Ehkä tietämättömyydestä, mutta ei muusta syystä.
Vistan metadata-käsittely on niin edistyksellistä, että se pystyi lukemaan jopa vanhemmat IPTC-tyyliin kirjatut metadatat kuvista, jotka on käsitelty tämän vuosituhannen alussa. Nokia Photos ei tähän pystynyt.
Ehkä tällaiseen kuvien metadatan käsittelyyn löytyy bisnes-syitä: halutaan pitää kuvan käyttäjät yhden palvelukokonaisuuden parissa ja tehdä hankalammaksi siirtyä myöhemmin toisen palvelun käyttäjäksi. Jos on tagannut kymmeniä tuhansia kuvia Nokia Photos -ohjelmalla, kynnys vaihtaa toiseen arkistointi-ohjelmaan on epäilemättä korkea.
Yksi iso muutos Nokia Photos 1.5:ssa on kuvien geotaggaaminen. Ohjelma osaa näyttää kuvat kartalla, jos niihin on kuvaamisen yhtedessä tallennettu gps-koordinaatit. Kuvien gps-koordinaatit voi myös tallentaa kuvaan siirtämällä kuvat oikeaan paikkaan kartalla. Tiedot tallentuvat oikeaoppisesti kuvan EXIF-tietoihin. Tämä ominaisuus ei sinänsä ole uusi, esimerkiksi Microsoftin ilmaisella Pro Tools -ohjelmalla voi tehdä samaa, mutta onpahan nyt geotaggaaminen yhdistetty samaan pakettiin. Jostain syystä N78:llä geotaggatut kuvat eivät näkyneet Nokia Mapsin kartalla kun ne näkyivät oikein esimerkiksi Google Earthissa. Tähän bugiin voi odottaa korjausta uusissa versioissa.
Kuvia ja videoita voi liikutella Nokia Photosissa nyt kahdensuuntaisesti. Ohjelma osaa skaalata kuvat oikeaan kokoon puhelimelle ja uusimpien N-sarjalaisten kohdalla onnistuu myös videoiden skaalaaminen oikeaan muotoon. En päässyt kokeilemaan jälkimmäistä toimintoa, jotta olisin voinut verrata miten hyvin skaalaaminen onnistui verrattuna esimerkiksi ilmaiseen Super-ohjelmaan, joten testin jäivät myöhempään.
Kuvien varmuuskopiointi on myös mahdollista samoin kuin jo edellisestä tuttu kuvien aikajanan tarkastelu.
Uuden version pitäisi helpottaa myös kuvien liikuttamista Share On Ovi -palveluun. Ricky Cadden huomautti Symbian-Gurussa aiheellisesti, että kerrallaan kuvia pystyi lähettämään 50. Tuhansien kuvien lähettäminen Share On Oviin on siten erittäin työlästä. Toinen aiheellinen huomio oli siinä, että uusia kanavia ei pystynyt asettamaan Share On Oviin Nokia Photosin kautta. Merkittävä puute käytettävyydessä.
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että Nokia Photos tuntuu puolivalmiilta ohjelmalta. Metadaan käsittelyssä ja yleisessä jouhevuudessa se jää Windows Vistan oman ohjelman varjoon. Kuvien lataamisessa puhelimelta pc:lle Nokia Photos puoltaa paikkaansa, mutta tässäkin suhteessa Windows Vista ei jää jälkeen. Windowsin valokuvavalikoimalla voi kuvia hakea kuvia pc:lle puhelimesta ja vieläpä tallentaa kuviin samalla XMP:n mukaisia tageja. Photosilla tämä ei ole mahdollista.
Nokia Photosia voisi ajatella hyväksi työkaluksi Nokian Share On Ovin käyttämiseen, mutta edellä mainittujen rajoitusten takia se ei siihen oikein hyvin sovellu. Kuvien ja t-paitojen tilaamiseen Nokian palvelusta Photos toki sopii hyvin. Vistan Valokuvavalikoimalla ei printtejä pysty tilaamaan ainakaan Suomessa.
Jotenkin vain koko Nokia Photos 1.5:n olemassaolon perustelu jää nykyisellään vajaaksi. Windows XP -koneille se saattaa olla liian raskas ja Vistan käyttäjillä koneessa on jo valmiina hyvä arkistointipaketti. Jos Nokia Photos pystyisi yhdistämään webbipalvelut Share On Ovi ja Files On Ovi, puhelimet ja pc:n saumattomaksi kokonaisuudeksi, jossa synkronisointi toimii aukottomasti, niin ohjelmaa voisi suositella. Pelkkänä kuva-arkistointiohjelmana se ei tarjoa mitään erityistä etua.
Maisteri Frangenkin olisi kateellinen…
Jos Nokian nettikampanjoista pitäisi valita jokin suosikki, niin The Mapsters nousisi listallani erittäin korkealle. http://www.themapsters.com julkistettiin loppukeväällä samaan aikaan kun Nokia Mapsista ilmestyi versio 2.0.
Julkistushetkellä missasin kokonaan Mapsterssit, mutta huomasin saitin nyt kun sivulle on ilmestynyt maantietokilpailu – vähän Simo Frangenin taannoisen tv-ohjelman hengessä.
Kilpailussa pitää sijoittaa kartalle kaupunkeja. Mitä tarkemmin ja nopeammin onnistuu tehtävässä, sitä enemmän saa pisteitä. Melko koukuttavaa, mutta ei ollenkaan helppoa.
Sain muutaman kokeilukerran jälkeen 140 000 pistettä, mutta sillä ei viikkopalkintoja tipahda. Viime viikon lopulla listalla näytti olevan paljon yli 200 000 pisteen kerääjiä, ja tällä viikolla muutamat saivat yli 500 000 pistettä.
Olen melko varma, ettei tuollainen pistemäärä onnistu pelkästään maantiedon oppitunteja muistellessa, vaan kilpailijat käyttävät jotain vippaskonstia. No ei sillä väliä, vaikka 6120:n ja hellyttävät mapsterit – Kiano, Maptor ja 2.0 – menevät toisaalle.
Minusta tuo kampanja on kuitenkin onnistunut monestakin syystä. Ensinnäkin sivustolla olevat pelit ovat yksinkertaisia. Kävijä ymmärtää heti, mistä on kysymys. Yksinkertaista ja koukuttavaa.
Pidän myös Kianon, Maptorin ja 2.0:n hahmoista. Etenkin Kianossa on jotain samaa kuin NYT-liitteen jänössä. Näitä hahmoja voisi mielestäni aivan hyvin myydä erikseen tai tarjota hahmojen tarroja ja pehmoleluja puhelinten kylkiäisinä.
Ulkoasultaan kampanjasivusto muistuttaa OVI:a, sen tunnistaa uuden tyylin Nokia-sivuksi heti. Sivusto tuo myös mukavasti esille Maps 2.0 -ohjelmaa. Sivustosta tulee jotenkin mukava leppoisa tunnelma.
Ainoa huono asia on, että itse ohjelma, Maps 2.0 on keskeneräinen viritelmä. Mapsterit yrittävät selittää… ööh – veikeällä kielellään, mitä kaikkea Maps 2.0:lla voi tehdä. Huvittaa ainakin ensimmäisellä kerralla.
Keskiluokan ylistys
Jos on seurannut matkapuhelimiin keskittyneitä blogeja tänä vuonna vähänkin tarkemmin, niin ei ole voinut olla huomaatta kirjoittajien tyytymättömyyttä Nokian tämän vuoden julkistuksiin. E71 on saanut myönteisiä kommentteja samoin kuin N85:n AM OLED -näyttö, mutta muutoin päällimmäisenä ajatuksena on ollut pettymys. Lippulaivapuhelimen N96:n ympäriltä ei positiivista hypeä löydy kirveelläkään.
Apple, HTC, Sony Ericsson, LG ja Samsung ovat saaneet paljon huomioita kosketusnäytöllisillä puhelimillaan, mutta Nokian kohdalla niin blogeissa kuin mediassa on mielestäni jäänyt huomaamatta huima tekninen kehitys “ylemmän keskiluokan” älypuhelimissa. Samalla rahalla saa paljon enemmän kuin vuosi sitten.
Bloggaajana kirjoitajan eniten kalleimmista uutuuspuhelimista, jotka tuovat uusia teknisiä innovaatioita, mutta kun hankin puhelinta itselle tai lähipiirille, seuraan eniten keskihintaisten puhelinmallien ominaisuuksia. En mitenkään maksaisi N96:sta 760 euroa enkä edes Samsung Innov8:sta, vaikka jälkimmäistä pidetään tämän hetken parhaimpana S60-puhelimena. Ei, keskiluokka jyllää tässä taloudessa.
Mitä vuoden aikana on sitten tapahtunut. Otan tähän esimerkin omasta takaa. Vuosi sitten kesäkuussa hankin 340 eurolla älysimpukan 6290:n, joka tuntui antavan parhaan vastineen hinnalle. Nyt tuolla summalla saisin Nokian nettikaupasta N78:n. Hinta on pysynyt samana, mutta ominaisuuksia on tullut lisää. Tässä niistä pieni poiminta.
+ Wlan
+ A-gps
+ näyttö: 2,2 tuumasta 2,4 tuumaan. Värejä 16,8 miljoonaa.
+ Kameran kenno 3,2 megapikseliä, autofocus, laatu paljon parempi.
+ 2 gigatavun muistikortti myyntipakkauksessa.
+ Vuoden ilmainen navigointilisenssi.
+ Stereo-Bluetooth -tuki
+ Nopeampi USB-liitäntä
+ FM-lähetin
+ Huomattavasti parempi mpeg4-videoiden toisto
+ Puheaika gsm-verkossa kasvanut 3,5 tunnista 4,3 tuntiin, isompi akku, silti painoa pois 13 grammaa
+ Sisäänrakennettu Flash lite 3.0
+ 3,5 mm stereoplugi
+ UPnP -tuki (ok, hyödytön)
+ videokuvausresoluutio vga.
+ HSDPA -datayhteys perus-3G:n tilalle.
+ Vapaata muistia sovelluksille 48 megatavua, aiemmin 20 megatavua.
+ Käyttäjämuistia 70 megatavua (6290:ssä 45 megatavua)
+ WCDMA 900 -tuki
+ Kuvien geotaggaus
+ N-Gage -palvelu (ok, parempikin voisi olla)
+ S60 FP2:n tuoma silmäkarkki ja ajastetut profiilit.
+ Nettiradio, Share 3.0 -sovellukset.
+ lisää musiikkiformaatteja, WMA-kappaleet toimivat, Nokian musiikkikauppa sisäänrakennettuna.
+ Paljon parempi musiikkisoitin
Miinuspuolelle kirjaan näppäimistön, joka 6290:ssa on parempi. Samoin mekaaninen laatu tuntuu 6290:ssa jämäkämmältä, mutta yhteenvetona, samalla rahalla saa nyt paljon enemmän.
Käyttökatkos
Blogin palveluntarjoajan palvelin oli poissa toiminnasta sunnuntai-illasta tiistaiaamuun. Nyt palvelin näyttää taas pelittävän. Huh ! Ensimmäisenä asiana tein varmuuskopiot kaikista n. 500 jutusta ja kommenteista. Wordpressin työkaluilla se oli helppoa.
Kammottava Mobiilihaku
6290:n Lataa-ohjelmaan valikkoon ilmestyi uusi ohjelma: Mobiilihaku. Se on samantapainen kun aiemmin tässä blogissa esitelty Pomopalvelu, eli ohjelma hakee soittajan yhteystiedot ennen kuin puhelimeen vastaa.
Mobiilihakua saa kokeilla ilmaiseksi kaksi viikkoa, minkä takia päätin ladata ohjelman puhelimeen. Ei olisi pitänyt. Mobiilihaku on aivan hirvittävä tekele, tai se ei ainakaan ole yhteensopiva puhelimeni kanssa vaikka löytyikin Download!-valikosta.
Ohjelman hinnoitteltu mielenkiintoiseksi, eli palvelusta veloitetaan kahden viikon kokeiluajan jälkeen 15 senttiä päivässä. Ei ehkä kuulosta paljolta, mutta vuosimaksuksi tuleva 55 euroa on paljon ohjelman hyötyyn nähden.
Ohjelma asentui puhelimen valikkoon, mutta kun klikkasin ohjelmakuvaketta niin ruudulla välähti kerran, mutta mitään muuta ei tapahtunut. Käynnistin puhelimen uudestaan niin kuin neuvottiin, mutta edelleenkään ei tapahtunut mitään. Mitään asetusvalikkoa ei avautunut. Tästä huolimatta ohjelma toimi 3G-verkossa eli haki ruudulle soittajan yhteystiedot.
Edge-verkossa ohjelma ei toimi. Jos ohjelmaa käyttää EDGE-verkossa, näyttää toimimattomuuden lisäksi ohjelma aiheuttavan puhelimeni uudelleenkäynnistyksen.
Moisesta tekeleestä haluaisin päästä eroon, mutta sepä ei käykään yksinkertaisesti. Nimittäin palvelun katkaiseminen vaatii määrämuotoisen tekstiviestin lähettämisen johonkin numeroon, jota en älynnyt kirjoittaa ylös ohjelmaa asentaessani. Nyt en tiedä mistä tuon numeron saa kun ohjelman kuvakkeesta ei avaudu mitään help-tiedostoa. Eniron sivuilta en numeroa löytänyt. Ohjelman tuottaneen Mobile Nordicin sivuillakin oli Suomen kohdalla teksti vain teksti “Will Open Soon…”. Lähetän tuon norjalaisyhtiön sivuille kyselyn aiheesta, mutta pahaa pelkään ettei sieltä vastausta tule.
iPodista pelikonsoli ?
Tietoviikossa kommentoitiin Applen “Lets Rock” -tapahtuman antia kovin varovaisesti: Apple ei kirjoittajan mielestä esitellyt mitään mullistavia innovaatioita, kunhan vähän päivitti iPodeja ennen kuin puhelimet lopullisesti jyräävät erilliset mediasoittimet.
Minä olen Tietoviikon kirjoittajan kanssa eri mieltä. Apple julkisti nimenomaan mullistavan innovaation. Se on uusi versio iPod Touchista ja erityisesti sen hinnanalennus. 8 gigatavun muistilla varustettu Touch maksaa nyt 229 euroa, kun aiempi hinta oli 299 euroa.
Mielestäni tämä muutos on ratkaisevan tärkeä iPodin Touchin suosion kannalta, sillä hinnanalennuksen jälkeen Touch ei kilpaile IPhonen kanssa kuluttajien euroista, vaan avaa Touchille aivan uusia markkinoita. Touch tuo uuden kilpailutilanteen käsikonsoleiden maailmaan.
PSP ja Nintendo DS Lite ovat hinnanalennuksen jälkeen enää vain vähän kalliimpia kuin iPod Touch. PSP:n hinta lienee noin 190 euroa ja Nintendon noin 150 euroa, mutta ero kutistuu olemattomiin muutaman pelin ostamisen jälkeen. Nintendon ja PSP:n pelejä jaetaan fyysisinä muistikortteina, mikä nostaa pelin hinnan pahimmillaan 50 euron tuntumaan. Touchissa ei fyysisen jakelutien kustannuksia ole, joten pelien hinnat voidaan pitää halvempina ja tavoitella samalla suurempia volyymeja.
Touchin grafiikkaominaisuuksista pelikäytössä minulla ei ole sen tarkempaa tietoa, mutta uskoisin ettei se jää kilpakumppaneista jälkeen. Näppäimiä ei ole, mikä on haitta, mutta sellaisetkin ehkä pystytään tuomaan Touchiin/iPhoneen lisävarusteena. Ainakin kuvia tällaisista viritelmistä on netissä näkynyt.
Imagon kannalta merkittävää on myös se, että Touch voi tavoitella sellaisia kuluttajaryhmiä, joita puhtaat pelikonsolit eivät tavoita. Nuoruudessaan kuusnepaa näprännyt keski-ikäinen äijä ei vain voi ostaa Nintendo DS:ää tai PSP:tä nostamatta kulmakarvoja lähipiirissä – vaikka kuinka haluaisi. Touch on juuriltaan ”aikuisille sopiva” mediasoitin, joka hivuttaa pelaamista vanhempien ikäryhmien huviksi niin kuin Nintendo teki Wii:llään.
iPod Touch tuo myös älypuhelinmarkkinoille aivan uuden kilpailutilanteen. Touch on jokseenkin sama laite kuin iPhone ilman puhelinverkkoyhteyttä, bluetoothia, kameraa ja gps:ää. Jos iPhonen puhelinominaisuudet ovat tuntuneet häiritseviltä, voi “iPhone-maailmaan” päästä sisään täysivaltaisena jäsenenä Touchilla. Vanhaa älypuhelinta ei ehkä vaihdetakaan uuteen, vaan hankitaan multimediavekottimeksi Touch ja pidetään vanha puhelin taskussa.
Hankkivatko kuluttajat uuden N96:n (listahinta 945 euroa), vai riittääkö heille 229 euron Touch video-, mp3-, www- ja pelivekottimeksi ? Ainakin Touch nostaa kuluttajien odotuksia siitä, minkälaista video-, mp3-, ja pelilaatua ja akunkestoa puhelimelta voi odottaa. Rima on korkealla. Touchin hinnalla ei saa edes halvinta N-Gage yhteensopivaa pelipuhelinta, 5320 xPressMusicia.
Uskon, että älypuhelimilla tai “multimediatietokoneilla” on mahdollisuuksia Touch + peruspuhelin -yhdistelmää vastaan. Se edellyttää kuitenkin puhelimilta nykyistä parempaa videotoistoa, helppokäyttöisyyttä, peliominaisuuksia ja suurempia näyttöjä kooltaan ja resoluutioltaan. Ja ennen kaikkea, se edellyttää seksikästä hintaa.
Uusien älypuhelimien yksi etu Touchiin nähden on gps, mutta siitä ei ole iloa ilman isoa näyttöä. Touch pystyy panemaan kampoihin ison näyttönsä lisäksi Google Mapsilla ja wifi-tukiasemiin perustuvalla paikannuksella.
Kameraa ei Touchissa ole, ja se on yksi älypuhelimien keskeinen kilpailutekijä. Kameran hinta on kuitenkin puhelimessa edelleen korkea. Yhden N95 8GB:n hinnalla saa 8 gigan muistilla varustetun Touchin, 7 megapikselin halpispokkarin, 100 euron peruspuhelimen ja rahaa jää yli matkakassaan 100 euroa.
Excitement management
En tiedä tunnetaanko markkinointialan kirjallisuudessa sellaista käsitettä kuin excitement management, mutta jotain sellaista – innostuksen hallitsemista – Nokia nyt kaipaisi. Sitä, miten pidetään yllä kuluttajien kiinnostusta yritykseen ja sen tuotteisiin vuodesta toiseen. Hypetyksestä paljon puhutaan, mutta hype on sittenkin lyhytkestoinen ilmiö, joka nousee huippuunsa ja laskee sieltä vuorenvarmasti alas. Ihanteellisinta olisi, jos kuluttajilla olisi jatkuvat innostus, excitement, yritykseen, välillä noustaisiin hypetyksen huipulle kunnes taas oltaisiin – excited.
Tällaiset ajatukset tulivat mieleen kun luin aamulla sitä miten Nokian Niklas Savanderin Reutersille antamaa haastattelua tulkittiin kotimaisessa mediassa. Silmään pisti Taloussanomien otsikko: “Nokia myöntää nettikännyköiden käyttövaikeudet”. Haastattelussa ei kuitenkaan puhuttu “nettikännyköistä” (mitä ne ovat?) ja niiden käyttövaikeuksista vaan Nokian nettipalveluista, joita voi kännyköiden lisäksi käyttää tietokoneilla. Niissä yksi kehityskohde on Savanderin mukaan sisäänkirjautuminen. Share On Ovi -palveluun ei voi kirjautua samalla tunnuksella kuin Files On Ovi -palveluun, mutta tulevaisuudessa asia lienee toisin. Järkipuhetta.
Mielenkiintoista on se, miksi toimittaja halusi tulkita Reutersin haastattelun niin ylinegatiivisesti ja käänsi koko jutun nettikännyköiden käyttövaikeuksiin, vaikka käyttöliittymistä ei jutussa mitään puhuttu.
Yritän tulkita asiaa niin, että innostus, excitement Nokian ympärillä on karisemassa ja se heijastuu yrityksen antamien uutisten tulkinnassa. Samanlaista viestiä näkee kun lukee vaikkapa Symbian-käyttöjärjestelmään erikoistuneita blogeja. Symbian-Freakissa on Nokiaa on kritisoitu yllättävän lujasti ja jopa Nokia-myönteisyyden ylimmässä linnakkeessa, AllAboutSymbianissa on kirjoitettu kriittisesti mm. Nokian ohjelmistokaupasta. Ajat ovat muuttuneet.
—
“Nokia excitement” saavutti yhden huippunsa syksyllä 2006, jolloin julkaistiin N95. Muistan kuinka seurasin netistä Anssi Vanjoen blaablaablaa -esitystä ja ajattelin, ettei tuosta puhelimesta puutu mitään. Jos 2006 excitement -aste oli kympissä, niin viime vuonnakin se oli lähes kiitettävää. N95 oli monella osa-alueella ylivoimainen puhelin, vaikka iPhone kurkisteli oven takana. Loppuvuonna excitement -taso lähti laskuun. N82 oli ja on hyvä puhelin, mutta N81 tuntui pettymykseltä. Nokian Ovi-palvelut julkistettiin elokuussa, mutta valmista ei tuntunut tulevan.
Mutta tänä vuonna ? N96:n julkistaminen oli pettymys, eikä muutenkaan markkinoille ole tullut kovin innostavia tuotteita. Vahvasti välivuodelta tuntuu. Qvga, gps ja 5 megapikseliä eivät innosta niin kuin pari vuotta sitten.
E71, E66 ja N85:n AM OLED -näyttö tuntuivat toki raikkailta uudistuksilta, mutta nämä eivät innostusta varsinaisesti nostaneet uuteen kukoistukseen, ehkä pitivät sitä vain yllä.Mitä pidemmälle aika kuluu uutuuksia odotellessa, sitä vaikeampaa on uudestaan innostua yrityksestä.
—
Olisiko jotain voitu tehdä toisin ? Kyllä!
Mahdollisuuksia pitää yllä kuluttajien excitementiä olisi hyvillä presentaatioilla. Tavalliset mattimeikäläiset eivät Nokian esityksiä tietenkään katsele paikanpäällä tai netissä, mutta yleinen innostus tai sen puute välittyy sanomalehtijuttujen, blogikirjoitusten, keskustelufoorumien ja kahvipöytäkeskustelujen kautta.
Otetaan esimerkiksi Nokian musiikkikaupan palvelu, jossa 10 euron kuukausimaksua vastaan voi kuunnella kappaleita miljoonien kappaleiden valikoimasta niin paljon kuin haluaa. Streaming-palvelu esiteltiin lehdistötiedotteen yhdessä kappaleessa. Näin hienoa palvelua olisi pitänyt rummuttaa laajemmin, jotta palvelun edut olisivat porautuneet kuluttajien kollektiiviseen alitajuntaan. Ehkä tästä olisi voinut olla…innostunut ?
Case autonavigaattori. Harva tietää, että Nokiakin tekee autonavigaattoreita. Taas lehdistötiedote maailmalle, ei sen kummempaa. Eikö tätä uutta aluevaltausta olisi voinut julkistaa jossain autoteemoitetussa tapahtumassa ja luoda innostusta. Tuotteessa ehkä on jokin muukin myyntivaltti kuin Nokian logo etukannessa, mutta ainakaan minä en tiedä sitä. Eikö edes jonkinlaisen lisäominaisuuden, vaikka kuinkakin pienen, teroittaminen olisi ollut paikallaan ? Olen päätynyt siihen johtopäätökseen, ettei autonavigaattorista edes haluttu tehdä kilpailukykyistä tuotetta, jottei häirittäisi Nokian tytäryhtiön Naviteqin asiakkaita. Excitement-käyrä laskee.
Case N-Gage. Jo loppuvuonna 2003 kävi ilmi, ettei N-Gagesta tule menestystä. N-Gage pelipuhelin sai uskollisen käyttäjäjoukon, jolle maalattiin ruusuista kuvaa tulevasta pelipalvelusta. Vuosien 2005 ja 2006 E3-messuilla pyöri hienoja demoja, jotka antoivat uskoa siihen, että Nokia on tosissaan palvelun kehittämisen kanssa. Mutta kun luo odotuksia tulevasta, niin nämä lupaukset täytyy pystyä lunastamaan ja mielummin ylittämään. N-Gage on osoittautunut pettymykseksi, joten puretaan keskustelupalstoilla.
Kammottavin innostuksen karkoittaja omalta kohdaltani tänä vuonna oli openatownrisk.com -sivusto, joka hypetti jotain, mutta ei lunastanut koskaan piiloviestiä uudesta tuotteesta. Olin niin pettynyt openatownriskiin, että melkein lopetin blogaamisen kesällä. Innostuminen ei tuntunut enää ollenkaan fiksulta jutulta.
—
Tänään Nokia demonstroi uusia Ovi-palveluja netissä. Ehdin jo blogissa spekuloimaan, sillä mitä mielenkiintoista ässiä Nokialla on hihassa. Ei kai nyt kesällä julkistettua Files On Ovia ja Synciä lämmitellä uudestaan ? Mutta ei, mitään uutta ei ole tulossa, vaan vain jo toimivien palvelujen esittelyä ja hirvittävän Ovi Suiten demoamista. Ehkä talousmedian edustajia tapahtuma kiinnostaa, mutta tuskin ketään uutuuksia kärkkyvää blogaajaa.
Sattumalta eräs amerikkalainen omenayhtiö esittelee tänään jotain mullistavaa. Niin ainakin luulen. Mitä on tulossa, sitä ei tiedä ennakolta monikaan. Vaikka en kyseisen yhtiön tuotteita omistakaan, saatan ehkä illalla katsoa presentaation asiasta netistä. Olen jotenkin oudolla tavalla…innostunut.
Download! osaksi Ovia
News Googlen selailulla törmäsin juttuun Ovi-palveluista Intiassa. Mielenkiintoinen oli tieto, että Nokia Download! -sisältökauppa integroidaan osaksi Ovi -kokonaisuutta. Intian markkinoille tulee myös tarjolle mobisodeja, eli kännylle sovitettuja pätkiä televisio-ohjelmista.
Jutun mukaan myöhemmin kaikki Nokian nettipalvelut tuodaan myöhemmin yhden Ovin taakse.
N96 ja 3D-piiri, osa II
N96:ssa ei sitten ole 3D-piiriä. Forum Nokia -sivustolla on maanantaina korjattu virheellinen maininta, jonka mukaan 3D-piiri löytyisi lippulaivapuhelimen sisuksista. Virheitähän sattuu.
5800 Xpressmedia eli “Tube” kauppoihin 8. lokakuuta ?
Mobile-review:n huhupalstan mukaan Nokian kosketusnäytöllinen puhelin 5800 XpressMedia eli Tube tulee Brittein saarilla kauppoihin 8. lokakuuta. Ajoitus tuntuu uskottavalta, sillä toisien huhujen mukaan puhelin esiteltäisiin 2. lokakuuta. Näin puhelin toimitettaisiin niin pian kauppoihin julkaisuhetken jälkeen kuin mahdollista, mutta estettäisiin esittelyn valuminen nettiin ennen h-hetkeä.
XpressMedian 5800:n teknisiä tietoja on esitelty netissä niin moneen kertaan, niin ettei niitä tässä kohtaa kannata toistaa. Näyttävät tekniset speksit eivät yksistään riitä, vaan puhelin tarvitsisi hypetystä ympärilleen. Toistaiseksi tätä ei ole nähty. Puhelimen nähneet eivät ole antaneet uutukaisesta mitenkään ylistäviä kommentteja, tai ainakin näin oli asianlaita keväällä. Miten uutukainen sitten myydään kuluttajille ?
Hypetys on äärimmäisen tärkeää, jotta puhelin saisi myönteistä palstatilaa netissä ja mediassa ja voittaisi kuluttajia puolelleen. Kovin harva on kosketusnäytöllistä puhelinta käyttänyt, monille kysymys on hyppy tuntemattomaan: Ostopäätökset tehdään mielikuvien perusteella.
Applen ensimmäisen iPhonen kohdalla kuluttajat tekivät ostopäätökset mielikuvien pohjalta, ja näin varmaan on 3G-versionkin kohdalla. iPhonen 3G ikäänkuin avaa portit iPhone-maailmaan, jossa kokeillaan hassuja iPint -ohjelmia ja muita.
Nokia ei XpressMusicin ympärille pysty luomaan tällaista hypeä. Suuri vaara on, että uusi malli luiskahtaa samaan kategoriaan kuin Samsungin, Sony Ericssonin tai HTC:n kynällä tökittävät mediapuhelimet: YATP, Yet another touch phone. Kuluttajat voivat jopa mieltää mallin S60 Touchin betaversioksi, jossa kuluttajat saavat hioa käyttöliittymää ja bugeja kuntoon omalla kustannuksellaan.
Nokialla tietysti tämä tiedetään, joten erottautumisstrategioita on mietitty tarkasti. Miten voitetaan kuluttajien luottamus puolelleen täysin uudessa S60 Touch -tuotekategoriassa, josta kellään ei ole aiempaa kokemusta ?
Hinnan pitää olla iPhonea alempi, mutta se tietenkään riitä. Nokian kosketusnäytöllinen puhelin 7710 maksoi loppuunmyynnissä aikanaan 159 euroa ja oli silti täysi susi.
Tekniset speksit eivät nekään yksin riitä. 3G:llä, 3,2 megapikselin kameralla, gps:llä ja wlanilla ei enää erottauduta markkinoilla niin kuin viime vuonna. Ei oikein 640 x 360 pikselin resoluutiokaan saa aikaiseksi huokailuja, sillä kuluttajat osaavat odottaa kosketusnäytöllisiltä puhelimilta tavanomaista suurempaa resoluutiota.
Ohjelmatarjontakin lienee vielä vaatimatonta, joten mikään AppStore -vaihtoehto ei tule kysymykseen. Mistä siis hype ?
Uskon, että Nokian strategiana on lisätä “Tuben” vetovoimaa oheistuotteilla. Tällaisia olisivat esimerkiksi:
- Navigaatiopaketti vuodeksi.
- Comes With Music. Puhelimeen saisi ladata vuoden aikana niin paljon musiikkia kuin jaksaa. Edelliselle vaihtoehtoinen olisi 100-200 musiikkikappaleen latausseteli.
- “Comes with Movies” eli tuotteen hintaan sisältyisi useiden elokuvien lataaminen. Jo nyt joidenkin uutusmallien muistikorteille on ladattu uutuuselokuva, joten miksi tätä kampanjointia ei voisi laajentaa.
Voi olla, että myös muista Ovi-palveluista löytyisi kylkiäisiä. Esimerkiksi puhelimen hintaan sisältyisi pariksi vuodeksi Files On Ovi tallennustilaa 30 gigatavua. Lisäksi mainostettaisiin ilmaista Ovi Synciä ja ilmaista tallennustilaa Share On Ovissa eli ikään kuin maksullinen MobileMe -palvelukin sisältyisi puhelimen hintaan.
Lunta tupaan
Olipa Nokian osakekurssi syöksyssä päivän markkinaosuusvaroituksen jälkeen. Nokian tiedotteessa yhdeksi markkinaosuuden putoamisen syyksi mainittiin erään keskihintaisen puhelimen hitaampi markkinoilletuonti. En tiedä, mihin puhelimeen Nokia tällä viittasi, mutta mieleen tuli ainakin kolme puhelinta: 6600 Slide, 6600 Fold ja 3600. Nämä kaikki esiteltiin huhtikuussa, mutta kaupoissa niitä ei ole näkynyt. Ehkä 6600:n molempia versioita Nokia olisi tarvinnut ikääntyvän 6500:n tilalle. Tämän luokan puhelinten volyymit kun ovat isoja.
Edit: Taloussanomien mukaan kyseessä olisikin S60-puhelin 5320 xpress music. http://www.taloussanomat.fi/ratkaisut/2008/09/05/tassako-nokian-kurssia-syonyt-puhelin/200823187/133 .
Edit 2: Vai ehkä sittenkin 6220 classic …? Monesta nettikaupasta tätä ei saa. Ehkä ongelmien takia vedetty pois markkinoilta.
iPhonellakin on ehkä ollut jotain vaikutusta N-sarjan puhelimien myyntiin, mutta kokonaisuudessa sillä ei ole isoa merkitystä. Nokia kauppasi huhti-kesäkuussa 122 miljoonaa puhelinta, niistä N-sarjalaisten osuus oli alle 10 prosenttia.
3D ja N96: ollako vai eikö olla ?
Vatvominen lippulaivapuhelin N96:n 3D-piirin ympärillä sen kuin yltyy. Kun Nokia julkaisi N96:n speksit keväällä Forum Nokian sivuilla, ei niissä tuolloin ollut mainintaa puhelimessa olevasta 3D-piiristä. Tästä monet – minä mukaan lukien- tekivät sen johtopäätöksen, ettei tuota puhelimesta ole.
No nyt Forum Nokian uusien speksien mukaan 3D -piiri onkin puhelimessa. Hienoa. Ominaisuuslistalta näyttää kuitenkin puuttuvan 3D-pyörityksessä tarvittava OpenGL ES 1.1 -plugin. Iso kysymys tietenkin on, tekeekö tuolla 3D-piirillä mitään jos tuo plugin puuttuu? Vai onko plugin unohtunut spekseistä ? Onko sellainen tulossa uusien firmware-versioiden myötä ? Paljon vastaamattomia kysymyksiä.
Sellainenkin vaihtoehto on käynyt mielessä, että monissa Nokian puhelimissa olisikin 3D-piiri ikään kuin piilevänä ominaisuutena. Voi kuulostaa toiveajattelulta, mutta tällaisia laitepuolen ominaisuuksia on aiemminkin ilmestynyt. Tunnetuin esimerkki on tietysti N95:n kiihtyvyysanturi, josta ei julkaisuhetkellä puhuttu mitään. Mieleen tulee myös 7710:n kamera, jonka megapikselimäärä nousi 1:stä 1,3:een firmwarepäivityksellä! Ja taisi Nokian nettitabletissakin olla kätkössä FM-radio.
Paljonko Nokia myy älypuhelimia ?
Nokian tulevan osavuosikatsauksen (heinä-syyskuu) mielenkiintoinen yksityiskohta on se, miten Nokian älypuhelinten myynti on kehittynyt. Onko iPhone onnistunut haukkaamaan N-sarjan myynnistä osan, menevätkö E71 ja E66 kuumille kiville ja onko N78 onnistunut korvaamaan N73:n myyntiä.
Katsausajankohtaa on vielä jäljellä kuukausi, joten kukaan ei tässä vaiheessa tarkkaan voi tietää myynnin kehitystä, mutta kun N96 tuli tänään sopivasti myyntiin, niin aina voi mutuilla ;-).
Nokia on antanut älypuhel…siis yhdistelmälaitteiden myyntitiedot jokaisessa osavuosikatsauksessa. Lisäksi miljoonan kappaleen tarkkuudella on kerrottu N-sarjan ja E-sarjan myynnistä, mistä on voinut kohtuullisella päätellä muiden S60-puhelinten myynnin onnistumista.
N-sarjan myynti on ainakin viiden edellisen osavuosikatsauksen aikana pysynyt melko tasaisena. Viime joulukuu nosti N-sarjan myynnin yli 11 miljoonan kappaleen, mutta muutoin myynti on ollut 9-10 miljoonan paremmalla puolella. E-sarjan myynti on pysynyt hieman alle 2 miljoonassa, mutta joulukauppa heilautti E-sarjankin myynnin kerran yli 2 miljoonan.
Mikä myynnissä on vaihdellut suhteellisesti eniten on ilmeisesti ryhmä “muut”. Viime vuoden jälkipuoliskolla myyntiä kertyi noin 5 miljoonaa per osavuosikatsaus, mutta tänä vuonna myynti on kolmen miljoonan kappaleen paikkeilla. Tämä voinee selittyä malliston muutoksilla. Voisi olettaa, että viime vuoden jälkipuoliskolla puhelimet kuten 5500 Sport, 6120, 5700, 6290, 6110 Navigator menivät hyvin kaupaksi koska ne olivat lippulaivapuhelinta N95 selvästi halvempia. Nyt monien noiden puhelinten valmistus on päättynyt.
Tämän vuoden puolella 6120/6121 on edelleen kauppojen hyllyssä ja muiden korvaajiksi ovat tulleet 6220 Classic, 6120 Navigator ja uusimpana 5320 XpressMusic.
—
Miten myynti voisi kehittyä heinä-syyskuussa?
E-sarjan puolella odotan E71:n ja E66:n myyneen hyvin. E90:n myynti lienee hiipunut, mutta E51 puolustaa paikkaansa edullisena yrityspuhelimena. Muiden E-sarjan puhelinten myynti on päättynyt. En pitäisi suurena yllätyksenä, jos uutuudet onnistuisivat puhaltamaan E-sarjan myynnin yli 2 miljoonan kappaleen.
Ryhmän “muut” myynnin luulen pysyvän lähes samalla tasolla kuin tänä vuonna eli noin 2,7 miljoonassa kappaleessa. 6120:n myyntiin on saatu eloa reiluilla hinnanpudotuksilla, mutta muiden uutuusmallien myynnin mutuilen olevan pettymys. 6220 Classicin ja 6120 Navigatorin pahimmat kilpailijat tulevat ehkä N-sarjan puolelta, sillä hinnoissa ja ominaisuuksissa ei suurta eroa ole toisin kuin vuosi sitten.
Mielenkiintoisin on N-sarja. Edellisen vuosineljänneksen aikana iPhone ei vetänyt N-sarjan myyntiä alaspäin, mutta tällä vuosineljänneksellä tilanne on toinen. Apple ehtinee toimittaa heinä-syyskuussa markkinoille noin 8 miljoonaa puhelinta, minkä on pakko näkyä N-sarjan myynnissä.
Toinen myyntiennustetta alaspäin vetävä tekijä on malliston muutokset. Aiemmin N73 oli todellinen myyntimenestys, mutta en usko N78:n korvaavan sen myyntiä. Puhelimessa ei vain ole samaa ikonimaisuutta kuin N73:ssa. N76:n myynti lienee päättynyt ja N77 on kuriositeetti muutamissa DVB-H -standardia käyttävissä maissa, joten apuja ei tule sieltä suunnasta.
N81:n ja N81 8GB:n myynnin sujumiseen en jaksa uskoa. Kahden megapikselin kamera ei vain vakuuta kuluttajia eikä N-Gage-palvelukaan tuo paljon vetoapuja. N82:n hyvään myyntiin en usko, vaikka puhelin on teknisesti edistyksellinen. Ehkä myös taskulaskin näppäimistö karkottaa ostajia, mene ja tiedä. Tämän mutu-analyysin pohjalta uskon, että N95 ja N95 GB ovat N-sarjan edelleen myynnin tukipilareita ja puhelinmallien hintamuutokset ovat pitäneet kysynnän hyvänä.
N96:n myynti on päässyt alkuun, mutta koko katsauskautta ajatellen sillä ei liene isoa merkitystä. Voi myös olla, että N85:n odottelu vaimentaa uuden lippulaivapuhelimen myyntiä.
Näillä tekijöillä (iPhonen tuoma paine, N73 vs N78) ennustan N-sarjan myynnin jäävän alle yhdeksän miljoonan. Vuosi sitten myynniksi ilmoitettiin yli yhdeksän miljoonaa kappaletta.
Yhteenlaskien paljonko Nokia myisi yhdistelmälaitteita: 13,5 miljoonaa.
Nokia demonstroi Ovia
Merkatkaapa kalenteriin päivämäärät 9.9 ja 10.9. Tuolloin Nokia demonstroi Ovi-palvelun uusia ominaisuuksia. Nokiahan lisäsi hiljattain Ovi-sateenvarjon alle Sync-tuen, mutta en usko, että pelkän Syncin esittelyn takia järjestetään demo-tapahtumaa. Odotukset on, että Nokia esittelisi nykyisten palvelujen evoluutioversioita tai sitten kokonaan uusia palveluja.
Esimerkiksi Nokia Maps on toistaiseksi ollut irrallaan varsinaisesta Ovi-kokonaisuudesta, mutta ehkä nyt sekin saa oikean nettipalvelun. Saattaa olla, että Nokia esittelee tarkemmin piakkoin Beta Labsiin tulevaa LifeviNeä tai sitten jotain mullistavampaa.
Share On Ovikin kaipaisi kipeästi uutta ilmettä. Alkuvuonna iso osa kehitystiimi(e)n energiasta kului nimimuutoksessa: kaikki Twango-pohjaiset nettiosoitteet piti muuttaa Share On Oviksi. Palvelinpäätäkin on kehitetty, joten nyt olisi varsinaisen kasvojenpesun aika. Ehkä Nokian Photos-ohjelma samalla päivittyy tai valokuvien tilauspalvelua kytketään osaksi Share On Ovia ?
Files On Ovista en isoja uutisia odota, ehkä vain halutaan muistuttaa, että tällainenkin palvelu on olemassa.
Nokia Music Storen puolella odottaisin, että Nokia kertoo palvelun tuomisesta uusille markkinoille. Mukava yllätys olisi, jos palveluun tulisi myös MP3-kappaleita myyntiin.
N-Gagen puolelta ehkä vihdoinkin julkistetaan tuki N73 ja N93 -puhelimille. Ehkä palvelun suuntaviivoistakin jotain kerrotaan, mutta isoja en odottaisi tässä kohtaa.
Uusista palveluista odotan lähinnä Elokuvakaupan julkistusta, olkoon sen nimi Nokia Movies tai vastaava.
Comes with Music käynnistyy Iso-Britanniassa
Nokia kertoi tänään, että sen paljon odotettu Comes With Music -palvelu käynnistyy Iso-Britanniassa tänä syksynä. Yllättäen palvelussa käytetty puhelinmalli ei ole uusi tai edes kallis vaan jo hiljalleen ikääntyvä 5310, joka myyntihinta Suomessa on 190 euron tietämillä. Briteissä puhelinta myy yksinoikeudella Carphonehouse. Palvelun hinnoittelusta kerrotaan lisää lokakuussa.
Nokia ratkaisu tuntuu yllättävältä, mutta aivan järkeenkäyvältä. Hyvin myyneen puhelimen kehityskulut on maksettu varmaankin jo ajat sitten, ja nyt Comes With Music -palvelulla saadaan puhelimellle lisää myyntiaikaa hyvään hintaan.
Jos puhelimen hinta on vaikkapa 190 euroa, ja sitä pitäisi pudottaa 160 euroon, jotta puhelin menestyisi edelleen joulumarkkinoilla, voitaisiin palvelun kanssa puhelinta myydä esimerkiksi 229 eurolla ja jättää hinnanpudotus tekemättä. Kuluttajien silmissä palvelun osuus puhelimen hinnassa olisi siten 39 euroa (229-190), vaikka todellinen hinta olisikin esimerkiksi 60 euroa. Näin puhelimesta saataisiin kuitenkin parempi kate (”kuluttajahinta” 169 vs 160 euroa).
Vähän samaan tapaan Suomessa on pystytty pitämään N95:n hinta noin 395 eurossa ymppäämällä mukaan 100 musiikkikappaleen etuseteli kun monissa muissa maissa hinta on Suomea alhaisempi.
Vahvasti tuntuu, että tänä vuonna vielä kokeillaan kuluttajien ostohaluja eri hintavaihtoehdoissa ennen kuin palvelua ryhdytään tuomaan muille markkinoille.
N-Gage 5320:lle ja epäonnistuneita kokeiluja.
5320 XpressMusic on ensimmäinen ensimmäinen uuden sukupolven FP2-puhelin, jonka N-Gage -sovellus on valmistunut. Sovellus tuli jakoon viime viikon lopulla. Sovelluksesta ei ollut mainintaa N-gage.comin etusivulla, mutta www.Allaboutsymbian.com :n kautta oikea lataustiedosto löytyi. Ohjelma saattaa toimia muissakin FP2-puhelimissa kuten N78, mutta tälle voi myöhemmin tulla omakin sovelluksensa. Puhelimen firmware-päivitystä sovellus ei vaatinut.
Latasin kokeeksi muutamia trial-versioita puhelimeen pc:n kautta. N-Gagen sivulta ladattiin 330 kilotavun zip-paketti, joka sisälsi yhden exe-tiedoston. Tämä exe-tiedosto haki varsinaisen pelitiedoston ja hoiti sovelluksen puhelimeen pc-suite-ohjelman kautta. Tavallisiin .sis -tiedostoihin nähden latausprosessi oli kuitenkin monivaiheisempi, sillä N-Gage -sovellus tuntui asentavan sovellukset puhelimessa vielä kahteen kertaan. Varsinaisia ongelmia ei latauksessa kuitenkaan ollut.
Eniten olin kiinnostunut yksinkertaisesta pallopelistä, Bounce: Boing Voyagesta, joka jatkaa Nokian Bounce-perinnettä. Pelissä ei mitään vikaa ollutkaan ja grafiikkakin oli sujuvaa. Suurin käytettävyyden ongelma oli kuitenkin trial-version käynnistämisen hitaudessa. Siihen kului järkyttävät minuutti neljäkymmentä sekuntia kun mukaan otetaan N-Gage -sovelluksen käynnistämiseen kulunut aika. Käynnistämisen aikana ruutu oli useita kertoja täysin pimeänä. Ohjelman pysäyttäminen kesken kaiken ei sekään ollut yksinkertaista. Minun piti viisi kertaa painaa exit-näppäintä tai vastaavaa ennen kuin N-gage sovellus ja itse peli oli sammutettu. Puuh.
Käytettävyydeltään nykyinen N-Gage -palvelu on tämän lyhyen kokeilun perusteella on niin onneton, etten usko sen menestyvän. Kuluttajat kokeilevat pelejä muutaman kerran, tuskastuvat palvelun hitauteen ja unohtavat koko N-Gagen. Olisi jo iso parannus, jos koko N-Gage -sovelluksesta päästäisiin eroon ja pelit käynnistyisivät omista kuvakkeistaan.

