Sync Ovi-palveluihin
Nokian Ovi-palvelukokonaisuus täydentyi vihdoin tänään Sync-palvelulla. Sync-kuvake ilmestyi Oviin jo keväällä, mutta toiminnallisuus saatiin valmiiksi vasta nyt.
Sync nimensä mukaisesti synkronisoi puhelimessa olevat kontaktit, muistiinpanot, kalenterimerkinnät ja to-do -listat nettipalvelun kanssa. Kyseessä on siis samanlainen palvelu kuin tänä kesänä julkaistussa My Nokiassa.
Myös Ovin ulkoasua on hieman muutettu, mutta muutoin palvelu vaikuttaa yhtä hajanaiselta kuin ennenkin.
Tekniikan Maailma “testaa” iPhonea
Nyt ottaa päähän. Erehdyin ostamaan Tekniikan Maailman (7,30 euroa) irtonumeron, sillä lehden kannessa mainostettiin näyttävästi testiä iPhone 3G:stä. Vaikka olen lukenut monta nettijuttua iPhone 3G:stä, päätin vielä uhrata muutaman euron nähdäkseni mitä Suomen suurin tekniikan yleislehti on saanut irti laitteesta. Tähän asti olen ollut siinä uskossa, että Teknari testaa puhelimia perusteellisesti ja tekee niistä kuivakkaita mutta päteviä juttuja. En luule enää.
Juttu “Seuraavaa odotellessa” oli aivan kökköä luettavaa. Jutun kieliasu oli reväisty kuin Yleisradion pääjuontajan kreivi Carl Erik Creutzin höpötyksistä 1950-luvulta. Ympäripyöreän jaarittelun keskeltä ei käynyt ilmi, oliko testin kanssa tehty tosissaan työtä vai perustuiko juttu muutaman päivän satunnaiseen näpräämiseen.
—
Tässä muutama asiayhteyksistä irrotettu lainaus jutusta ja kommenttini perään. Päätelkää itse.
Moinen ei kuitenkaan ole mitenkään uutta tahi mullistavaa. Onhan vastaavia kyhäelmiä nähty jo aiemmin. (—) Moinen ei kuitenkaan ole mitenkään uutta tahi mullistavaa. Onhan vastaavia kyhäelmiä nähty jo aiemmin.
Ei näin. Toisto on vaativa tehokeino.
Sanomattakin on selvää, että iPhone 3G täydentää mainiosti Applen MobileMe-palvelua.
a) Jos jokin asia on “sanomattakin selvää”, älä sano sitä. Ja b) MobileMe -palvelun ongelmista ei tässä yhteydessä ole mainintaa.
Navigoinnista lienee eniten hyötyä jalkamiehenä vieraalla paikkakunnalla, jolloin vaikkapa sen mieleisen ravintolan löytää näpsäkästi.
“jalkamiehenä vieraalla paikkakunnalla”. wtf ?
Mikäli kuitenkin haluaa tyylikkään puhelimen ja iPodin samoissa kuorissa – tietokonemaisin piirtein kuorrutettuna – voi hyvin mielin marssia kauppaan liittymäsopimusta hieromaan.
Tekstimainonta on lehdistön työehtosopimuksen mukaan kielletty. “Tekstimainontana pidetään materiaalia, jonka tarkoituksellinen tehtävä on pääasiallisesti hyödyttää jotain yritystä, tukea tuotteen tai palvelun myyntiä tai perusteettomasti edistää yksityisen henkilön, yhteisön tai viranomaisen etua.” (Lehdistön TES, 2 luku)
Yhdysrakenteisen kameran ( 2 megapikseliä) tarjoama kuvanlaatukaan ei ole kaksinen, koska laukaisinta käytetään näyttöä koskettamalla.
Objektiivin, kennon, kuvankäsittelyalgoritmien laadulla ei sitten ole merkitystä kuvan laatuun ?
Niinpä ensi alkuun kuvista tulee turhan tärähtäneitä.
Niinpä. Mutta mikä on sopivasti tärähtänyt kuva ?
Tähän on tietty keksitty jo kiertoteitä, mutta lopullinen ratkaisu antaa odottaa itseään.
Vekkulimaisesti sanottu. Mutta ymmärtääkö lukija mitä kirjoittaja tarkoittaa ?
Säännöllinen tahmailu ei sinällään haittaisi, mutta kun kokonaisuus yskähtelee aina silloin harvoin, kun sitä vähiten odottaa.
Säännöllinen tahmailu ei ehkä haittaa TM:n toimittajia, mutta 99,999 prosenttia käyttäjistä se haittaa.
Viikon sään saa esiin näppäimen painalluksella. Ennuste ei aina osu oikeaan, mikä ei liene yllätys.
Tarkoittaako kirjoittaja, että iPhonen sääohjelma toimii muita vastaavia ratkaisuja huonommin vai viittaako kirjoittaja siihen, että sään ennustaminen on yleensäkin epävarmaa puuhaa.
Kaiken kukkuraksi esimerkiksi Länsi-Pasilasta lähdettäessa ohjelma saattaa hakea Uudenmaankatua Hyvinkäältä, eikä suinkaan lähempää, kuten oletuksena mielestämme pitäisi olla.
Hienoa. Testauksessa on tehty löydös! Mutta kuinka yleinen ongelma on ? Jos ongelma koskee vain Länsi-Pasilassa tehtyjä hakuja Uudenmaankadulle, ei asia ole merkittävä. Jos ongelma vaikuttaa isommalta, sitä pitäisi testata perusteellisemmin, jotta lukija voi arvioida, onko kyseessä olennainen puute.
Tämä reitti edellyttää omanlaistansa suhtautumista, tietotaitoa ja valmiutta harmaiden hiuksien kasvattamiseen. Emme suosittele.
Puhe oli sim-lukituksen purkamisesta. Jos toimitus testasi sitä, voisiko prosessin sujumista kuvata täsmällisemmin. Jos toimitus ei ole kokeillut sitä, miksi prosessista annetaan yllämainittu epämääräinen kuvaus ja suositus?
Ylimääräinen virittely ei houkuttele myöskään siksi, että iPhone 3G:ssä riittää jo sellaisenaan ominaisuuksia ihmeteltäväksi asti: puhelin, iPod, valokuvakirjasto, nettiselain, sähköposti, kalenteri yhteystietoineen, sää- ja pörssitiedottaja, funktiolaskin, valosapeli (?), YouTube-televisio, muistivihko, levy- ja ohjelmakauppa sekä gps-karttaopas.
Yllämainitut ovat aivan tavallisia nykyaikaisen älypuhelimen ominaisuuksia, niissä ei ole mitään erityistä ihmeteltävää.
Vaikka iPhone 3G onkin tavallaan puhelin, sille on vaikea keksiä osuvaa tai edes jotensakin kuvaavaa nimitystä.
Se nyt on vaan niin, että toimittajan työtä on tällaisten nimitysten keksiminen. Jos sopivaa ei tule mieleen, paras olla hiljaa.
Toisin sanoen, pelkästään iPhone 3G:n ominaisuuslistaa tutkimalla ja laitetta hätäisesti käpistelemällä saa sen käsityksen, että amerikkalainen Apple on jälleen keksinyt entistäkin pyöreämmän pyörän.
Uups. Ettei tullut paljastettua testimetodia.
Tekniikkaan liittyviin asetuksiin pääsee käsiksi selkeästi yhden ja saman kuvakkeen takaa. Alkuun ei siis tarvitse tanssia konstikasta valikkorumbaa ahtaalla näytöllä, kuten niin monasti aikaisemmin.
Tässä paistaa läpi katkeruus, mutta miksi. Ei uusien nokialaisten asetusten kuntoonsaattaminen vaadi mitään konstikasta valikkorumbaa.
—
Tulipa mediakriittinen vuodatus. En ole niinkään harmissani 7,30 euron hassaamisesta moiseen roskaan (no oikeastaan olen …) , vaan olen huolissani siitä, että suomeksi on niin vähän tarjolla asiallisia testejä puhelimista.
Tietokone-lehden Tero Lehdon jutut ovat asiantuntevia, mutta printtilehdessä ne saavat vähän palstatilaa. Mikrobitti-lehden pienet testit ovat vähän mitä sattuu, nopeasti kirjoitettuja mutuiluja.
Tekniikan Maailmalla on paitsi mahdollisuus niin myös vastuu lukijoille tehdä asiantuntevia juttuja puhelimista, mutta se ei tähän tilaisuuteen tartu. En ymmärrä, miksi.
LifeviNe
Kuntoilijoille suunnattu Nokia Sports Tracker on yksi suosituimmista Nokia Betalabsin tuotteista. Nyt Nokia on tuomassa Sports Trackerin pohjalta tehdyn uuden nettipalvelun, LifeviNe:n Betalabsiin ladattavaksi. Kummallisesti kirjoitettu LifeviNe pitää kirjaa gps:llä tallennetuista reiteistä ja geotaggatuista valokuvista ja näyttää ne nettipalvelussa. Myös kännykällä kuunneltuja musiikkikappaleita voi sijoittaa kartalle. Sport Trackerin tapaan nettipalvelussa voi katsella muiden ottamia kuvia ja reittejä.
LifeviNe ilmestyy Nokia BetaLabsiin parin viikon kuluttua. Toivelistalla ehdottomasti on, että palvelun sisäänkirjautumisessa käytettäisiin Nokian One-Access -tunnuksia, joita käytetään mm. Nokia chatissa ja Files on Ovissa. Näin ei tarvitsisi turhaan rekisteröidä uutta käyttäjätunnusta ja yrittää muistaa salasanoja. Toivelistalla on myös, että kuvat tallentuvat suoraan Share on Oviin eikä LifeviNen omalle nettipalvelimelle, jotta niiden jakaminen muille olisi helpompaa. Ja nimen kirjoitusasuakin kannattaisi vielä harkita. Lifevine olisi paljon parempi…
Lisää tietoa LifeVinestä… ei kun LifeviNestä löytyy Nokian Conversations-palstalta.
N85:ssa ei ole 3D-piiriä…
En edelleenkään ymmärrä miksi Nokia ei tuo uusiin N-sarjan puhelimiin laitetason 3D-kiihdytystä. Nokian N-sarjan tuotepäällikkö Ira Frimere vahvisti hetki sitten Nokia Events-chatissa, että N85:ssä ei ole 3D-piiriä pelaamista varten. Mikään iso yllätys tämä ei ollut, sillä jo aiemmin on käynyt ilmi, ettei isoveljessä N96:ssakaan tällaista ole. Frimere vakuutti , että puhelimen OLED-näytöllä pelit näyttävät kyllä hienoilta.
—
3D-piiri on ollut pelaajien ykköstoiveita esimerkiksi puolivirallisella http://ngage.uservoice.com -palstalla, jonne pelaajat ovat voineet jättää esityksiä N-Gage -palvelun kehittämiseksi. Palstalla on luvattu, että joulukuussa julkaistava tuotekehityspaketti eli SDK sisältää tuen 3D-piireille. Näin 3D-pelejä voitaisiin odottaa ensi vuoden puolella. Puhelimissa tukea ei vain ole.
Vanhemmissa N-sarjan malleissa kuten N95 ja N82 integroitu 3D-siru löytyy, sillä niissä käytetään TI:n OMAP 2420 -sovellusprosessoria, mutta sittemmin Nokia näyttää vaihtaneen sirutoimittajaansa. Halvan hintaluokan puhelimissa on ymmärrettävää, että ominaisuuksista tingitään eikä kalleinta tekniikkaa sullota kuorien sisään. N85:n kohdalla tämä perustelu kuitenkin ontuu, sillä puhelimen verolliseksi vähittäishinnaksi ilmoitetaan huimat 690 euroa eli kyseessä olisi hinnan perusteella hi-end -luokan laite.
N-Gage -peleissä ei tällä hetkellä tueta 3D-siruja, joten siltä kannalta on yhdentekevää, onko puhelimessa 3D-siru vai ei. Kuitenkin N-Gage -palvelun ulkopuolella julkaistaan jonkin verran pelejä, jotka hyödyntävät 3D-sirua. Tällainen peli on tulossa oleva Firemintin valmistama autopeli, jota ohjaillaan puhelinta kääntämällä. Pelin upea demovideo löytyy linkin takaa. Esittelylaitteena on tietysti N95.
N-Gage -palveluun yritetään nyt puhaltaa uutta hehkua niin, että N79:ssä ja N85:ssa on esiladattuna demoversioita yli kymmenestä N-Gage -pelistä. Tosin vain yksi 7-10 euron arvoinen pelilisenssi sisältyy puhelimen hintaan. Strategia on varmasti oikeansuuntainen, mutta riittääkö se nostamaan vaikeuksissa rämpivän palvelun uuteen kukoistukseen? Vähän epäilen.
Tämän ylläolevan marinan perusteella ei pidä päätellä, etteikö N85 olisi mielestäni pätevä puhelin. Puhelimen paljon hehkutettu AMOLED -näyttö on varmasti hieno, viiden megapikselin kameraa on hiottu edelleen ja N95:n paksuudesta on pystytty höyläämään useita millejä pois. Sisältä löytyy uuden sukupolven S60-käyttöliittymä (FP2) ja perusherkut kiihtyvyysantureista ja wlanista gps:ään ja FM-lähettimeen.
Luonteeltaan N85 on hienoista ominaisuuksista huolimatta mielestäni edelleen – kulunutta vertausta käyttäen – enemmän median tuottamiseen kuin sen kuluttamiseen keskittynyt laite. Median kuluttamiseen viittaavalla puhelimella tarkoitan tietysti iPhonea. Se, että puhelimessa ei ole state of art -tason 3D-sirua ei tietenkään tee siitä vielä kelvotonta mediankulutuspuhelinta, mutta puutteita on muitakin. Puhelimen näytön resoluutio on edelleen iänikuinen qvga, eikä puhelimen sisäänrakennettuun selaimeenkaan tiettävästi ole tullut merkittäviä parannuksia.
“Mediantuotantopuhelimet” Nokia hallitsi jo ennen tämän päivän julkistuksia. Kuluttajan kannalta uusien mallien tuomat edut olemassaoleviin kuten N95 8GB, N78, N82 ovat sittenkin pieniä. Nyt jos jotain Nokia tarvitsisi, niin median kuluttamiseen nykyistä paremmin suunnattuja puhelimia. Ilman sellaista on haasteellista kasvattaa N-sarjan myyntiä nykyiseltä noin 3,5 miljoonan kappaleen kuukausitasolta merkittävästi ylöspäin.
Nokia 5320 – 20 pointtia
Blogin ruuvipenkkiin joutui tällä kertaa Nokian musiikki/pelipuhelin 5320. Esittelen puhelimen ominaisuuksia samaan tapaan kuin N78:n kohdalla eli nostaen esiin pointteja. Täydellinen kaiken kattava tämä esittely ei aio olla.
Sitten …asiaan.
1. Hinta. 5320 on yksi edullisimpia S60-puhelimia julkaisuhetkellä. Tällä hetkellä puhelimen tyypillinen hinta kivijalkakaupoissa on 250 euroa, netissä noin 10-15 euroa vähemmän. 5320:lla on kaikki edellytykset tulla todelliseksi nuorten suosikkipuhelimeksi etenkin jos hinta asettuu myöhemmin alle 200 euron maagisen rajan.
2. N-sarjalainen? 5320 ei ole julkaistu multimediapuhelinten N-sarjassa, vaan se kuuluu musiikkipuhelinten kategoriaan XPressMusic. Mitä enemmän Nokia pukkaa maailmalle älypuhelimia, sitä keinotekoisemmilta tällaiset jaottelut tuntuvat. Puhelin voisi olla yhtä hyvin vaikkapa mallia N6x, sillä niin lähellä sen ominaisuudet ovat esimerkiksi N81:aa. Puhelimessa on erillinen audiosiru musiikintoistoon, tuki N-Gage -pelipalvelulle, 3,5 -millin av-liitäntä, mahdollisuus lähettää kuvia suoraan nettipalveluihin ja niin edelleen.
3. Koko. Koonsa puolesta 5320 (108 x 46 x 15 mm) on hyvin lähellä 6120:aa eli kyseessä on pienimpiä s60-puhelimia. Painoa on 90 grammaa eli gramman enemmän kuin 6120:lla.
4. Laatu. 5320 ei luo samanlaista laatuvaikutelmaa kuin esimeriksi XpressMusic -sarjassa julkaistu 5700, mutta hinta/laatu -suhde on paikoillaan toisin kuin monissa N-sarjan puhelimissa. 5320:n ympäri kiertävä sininen tai punainen reuna näyttää hieman kauempaa katsottuna tyylikkään metalliselta vaikka onkin kovaa muovia. Minkäänlaiset nitinät eivät puhelinta vaivanneet. Subjektiivinen laatuvaikutelma oli jopa parempi kuin hiljattain testissä olleessa N78:ssa, jonka takakansi nitisi aavistuksen verran ja kannen reunan kohdalta kajasti näppäimistön taustavaloa.
5. Näppäimistö. Puhelimen näppäimistö on muovisen oloinen, mutta tuntuma on tämän hintaluokan puhelimeksi sopiva. Näppäimistön heikoin lenkki on selausnäppäimen keskellä oleva ok-näppäin, jonka käyttö vaatii kohtuuttomasti harjoittelua. Nimittäin jos näppäintä ei paina aivan keskeltä vaan jostain reunasta toimii näppäin ikään kuin selausnäppäimenä! Ei ole tavatonta, jos ensimmäisellä käyttökerralla puhelimen käyttö tuntuu mahdottomalta, niin paljon pieleen menneitä painalluksia tulee. Harjoittelulla oppii ok-näppäintä painamaan tasaisen puristavasti, mutta hyväksi ei ok-näppäintä voi sanoa. 8-suuntainen sininen tai punainen selausnäppäin on tuntumaltaan hyvä. Puhelimen reunasta löytyvät musiikkinäppäimet.
5. Oma näppäin. Yksi puhelimen uutuuksista on puhelimen oikeassa yläreunassa oleva omanäppäin. Oletuksena näppäimeen on ohjelmoitu Say & Play -toiminto, jossa kappaleen soiton voi aloittaa sanomalla kappaleen tai tekijän nimen. Näppäimeen voi yhdistää myös puhelimien sovellusten käynnistämisen. N-Gage -peleissä se toimii toisena pelinäppäimenä.
6. Musiikkikauppa. Puhelimessa on tuki Nokian musiikkikaupalle, eli kappaleita voi ostaa suoraan puhelimeen. Myyntipakkaukseen kuuluu viiden kappaleen latausseteli.
7. N-Gage. 5320 on ensimmäinen N-sarjan ulkopuolella julkaistu N-Gage -palvelun kanssa yhteensopiva puhelin. Tätä kirjoittaessa N-Gage -sovellus ei ole valmistunut, joten N-Gage kokeilut jäivät tuonnemmaksi. Nokian pressitiedotteen mukaan puhelimeen myyntipakkaukseen kuuluisi etuseteli Asphalt3-peliin, mutta sellaista ei paketissa näkynyt. N-Gagea odotellessa voi pelata puhelimeen ladattuja pelejä Marble Cannon, Jelly Chase ja Groove Labyrinth. Guitar Rock Tourilla voi kokeilla, miten Smoke on the water taipuu.
8. FP2. Puhelimessa on sama ohjelmistoversio kuten uusimmissa N-sarjan puhelimissa (N78, N96) eli S60 3rd Feature Pack 2. FP2 toi uutuutena mm. profiilien ajastamisen ja uudistetun viestisovelluksen, jossa ei enää erotella sms- ja mms-viestien kirjoittamista. Sen sijaan N78:sta tuttuja teemaefektejä kuten näytön kiertymistä iPhonemaisesti ei 5320:ssa ole.
9. Ohjelmat. 5320 sisältää hämmästyttävän hyvän valikoiman toimisto-ohjelmia, vaikka kyseessä onkin nuorisolle suunnattu puhelin. Esiasennettuna on mm. QuickOffice, Sanakirja, zip- ja pdf-ohjelmat ja podcasting-sovellus. Kuriositeettina mainittakoon joistain E-sarjan puhelimista tuttu Aktiiviset muistiinpanot -sovellus, joka on löytänyt tiensä 5320:aan.
10. Netti. Puhelimessa on HDSPA-datayhteys 3,2 megabitin nopeudella. Tukea löytyy myös uudelle 900 megahertsin wcdma-taajuudelle, joka tuo kännykkälaajakaistan maaseudulle, tosin verkon rakentaminen on vielä alkuvaiheessa. Wlania puhelimessa ei ole. Esiasennettuna puhelimesta löytyy tutun S60-selaimen lisäksi Widsets-sovellus, Haku-ohjelma, Online-jako -ohjelma, jolla kuvia voi lähettää mm. Share on Oviin sekä Yahoo!Go. Puhelimessa on tuki Flash Lite 3.0 -standardille.
11. FOTA. Ohjelmistopäivitysten tekeminen onnistuu suoraan Fotalla (firmware over the air). Puhelimen uusin versio on päivätty heinäkuun alkupuolelle.
12. Musiikki. Musiikkisoitin näytti olevan sama kuin N78:ssa eli aivan pätevä. Ominaisuuksien puolella löytyy mm. soittojärjestyksen sekoittaminen, yhteys Nokian musiikkikauppaan ja mahdollisuus musiikkityylien mukaiseen taajuuskorjaukseen. Myös kappaleiden visualisointia on tarjolla.
13. Kamera. Kameran laatuun palaan myöhemmin, mutta muutama sana tässä vaiheessa. Kamera käynnistyy pikkuruisesta näppäimestä, jonka tuntuma on huono. Kuvien säätömahdollisuuksia ei juuri ollut. Mielenkiintoinen lisä oli mahdollisuus ottaa panoraamakuvia puhelinta liikuttamalla. Yksinkertaisella editorilla voi kuvista poistaa punasilmäisyyttä.
14. Turvatoiminto. Yksi puhelimen hyödyllinen turvaominaisuus on mahdollisuus etälukita puhelin tekstiviestillä, jonka sisältö asetetaan puhelimeen etukäteen. Oletusarvoisesti etälukitustoiminto ei ole päällä.
15. Muisti. Käyttömuistia on tarjolla 140 megatavua minkä lisäksi puhelimesta löytyy tuki 8 megatavun microSD-korteille. Myyntipakkaukseen kuuluu yhden gigatavun kortti. Sovelluksille vapaata keskusmuistia on tarjolla ruhtinaallisesti eli 85 megatavua. Puhelin tukee muistin sivutusta, ominaisuutta, joka tuli N95:een firmware-päivityksen myötä.
16. GPS. GPS:ää puhelimessa ei ole, mutta esiasennettuna on Nokia Kartat -ohjelma (versio 1.2). Navigointia ei puhelimen hintaan sisälly.
17. Näyttö. Näyttö on perinteinen 2,0 -tuuman QVGA (240 x 320 pikseliä), jossa on 16 miljoonaa väriä. N-Gage -pelejä voi pelata vaakakuvatilassa.
18. Prosessori. Kuorien kätkössä hyrrää ARM11-prosessori 369 megahertsin nopeudella. Puhelimen käyttöliittymä on nopea, varhaisemmista älypuhelimista tuttua tahmaamista ei esiintynyt.
19. Akku. Akku on tyypiltään BL-5B (890 mAh). Puheajaksi valmistaja ilmoittaa 3,5 tuntia (gsm) tai 2,5 tuntia (3G). Valmiusajaksi ilmoitetaan 300 tuntia. Offline-profiililla musiikkia voi kuunnella 24 tuntia ja peliajaksi ilmoitetaan 4,5 tuntia.
20. Yhteenvetoa. Kannattaako tämä puhelin ostaa 240-250 eurolla ? Siihen ei ole yksinkertaista vastausta.
Jos pelaaminen kiinnostaa, on tämä 5320 hyvä valinta edullisimpana N-Gage -yhteensopivana puhelimena. Toisaalta noin 40 euron lisäsatsauksella voi hankkia N81:n, joka sisältää wlanin. N81 on myös jo nyt N-Gage -yhteensopiva kun 5320:lle tuki on vielä tulematta. 5320:ssa on etunaan uudempi ohjelmistoversio (FP2 vs FP1).
Jos pääpaino on musiikkipuhelimessa, kannattaa tutkailla myös Nokian S40-puhelimia, esimerkiksi “sisarpuhelinta” 5220:aa, jonka hinta on noin 180 euroa.
Jos pääpaino on älypuhelinominaisuuksissa, on 6120/6121 edullinen vaihtoehto noin 200 euron hinnalla. E-sarjasta E51 on myös hyvä vaihtoehto, sillä tämä 249 euron hintainen puhelin sisältää wlanin.
GPS:n sisältävät puhelimet ovat vielä huomattavasti kalliimpia. Navigaattoripuhelimista tällä hetkellä ehkä parhaan vastineen rahalle tarjoaa kuparinvärinen N95, jonka 395 euron tarjoushintaan sisältyy 100 kappaletta Nokian musiikkikaupasta.
Piditkö artikkelia hyödyllisenä ? Voit lahjoittaa blogin ylläpitokustannuksiin 1,20 euroa oheisen Donate-painikkeen kautta.
Samsung vyöryttää lisää S60-puhelimia
Kun blogosfääri sulattelee vielä Samsungin lippulaivapuhelimen Innov8:n ominaisuuksia, niin nurkan takana on odottamassa jo uusi S60-puhelin. Nokian legendaariselta wap-puhelimelta nimensä lainaavassa i7110:ssa on 5 megapikselin kamera, muista ominaisuuksista ei tietoja ole vielä julkistettu.
Puhelimessa on muotoilukieleltään jotain samaa kuin N70:ssa. Kuvien perusteella (jos siitä jotain voi päätellä) puhelimen laatu näyttää hyvältä.
Puhelimessa on mahdollisesti S60 3rd fp2 -käyttöliittymä, mutta Nokian omia sovelluksia (Nokia Maps, N-Gage etc) siinä ei voine käyttää, koska näissä käytetään Nokian omaa ohjelmien allekirjoitusta.
http://www.symbian-freak.com/news/008/08/new_samsung_s60_phone_on_the_horizon.htm
Reset Generation -pelattavissa
Nokian Reset Generation -peliä voi nyt pelata tietokoneella ja puhelimella. PC-palvelu löytyy osoitteesta http://resetgeneration-site.arena.n-gage.com/ . Peliä voi pelata myös Taskussa.fi -blogissa !
Julkaisujärjestelmät puhelimeen…
Nokian Mobile Web Server -projekti näyttää menevän eteenpäin. Kysymyksessä on siis puhelimeen asennettava täysverinen web-serveri, jota Nokia on täydentänyt lisäpalvelulla niin että esimerkiksi puhelimen toimintoja voi ohjata erityisiltä nettisivuilta.
Nyt tuon MWS:n päälle voi asentaa PAMP-kerroksen (Personal Apache, MySQL, PHP) ja *periaatteessa* puhelimelle voi asentaa monimutkaisiakin websovelluksia kuten julkaisujärjestelmiä ja keskustelufoorumiohjelmia. (http://blogs.s60.com/mws/2008/07/fully_mws_compatible_pamp.html )
Asensin puhelimeen ensin MWS:n Nokian Betalabsista ja sen jälkeen sis-tiedostona jaettavan PAMP:n Sourceforge.netistä. Koska MWS sisältää jo Apachen, ei sitä fiksusti asennettu uudestaan PAMP-paketista. PAMP:in asennuksessa oli kuitenkin sellainen vika, ettei asennusohjelma tehnyt automaattisesti kansiota “c:/data/apache” puhelimen omaan muistiin, eikä PAMP-ohjelma suostunut käynnistymään jollei tuota kansiota tehnyt manuaalisesti. Pienellä wiki-sivuston tutkimisella asia onneksi selvisi.
Ajatuksenani oli asentaa Joomla!-julkaisujärjestelmä puhelimeen hupimielessä, mutta siitä ei tullut mitään, koska 6290-puhelimessani ei ole riittävästi keskusmuistia. MWS-ohjelma käynnistyi ongelmitta ja PAMP-sovelluskin hyrähti käyntiin, mutta kun valikosta käynnisti MySQL-tietokannan, ilmoitti puhelin muistin olevan täynnä ja kehotti sulkemaan sovelluksia.
Ehkä vielä innostun kokeilemaan jossain vaiheessa MWS:ää ja PAMPia, mutta nyt nuo sovellukset saavat jäädä lepämään.
N-gage esiasennettuna 50 miljoonaan puhelimeen
N-Gage -sovellus on tuoreen arvion mukaan esiasennettuna 50 miljoonassa puhelimessa tämän vuoden loppuun mennessä. Tämä arvio ei tullut Nokian kautta, vaan sen teki Ideaworks3D:n Tim Closs.
Samaisen arvion mukaan yksi N-Gage -peli voi tuoda kahdessa vuodessa tuottoja 5 miljoonaa euroa ja huonossakin tapauksessa 800 000 euroa.
iPhonen osalta ei vastaavia arviota rohjettu esittää. Closs arvioi, että Top 10 tai Top 20 -pelillä voi tehdä paljonkin rahaa pitkällä aikavälillä, mutta kehittäjän kannalta ongelma on pelien suuri määrä Applen sovelluskaupassa.
Lähde: http://www.pocketgamer.biz/r/PG.Biz/news.asp?c=8074
Files on Ovi:n hinnat julki
Nokian Conversations -palstalla on julkaistu Files on Ovin uudet hinnat. 10 gigatavun palvelintila maksaa 49,99 euroa ja 30 gigatavun 99,99 euroa. (dollareissa 79,99 ja 149,99). Lyhyestä jutusta ei käynyt ilmi, voiko palvelua käyttää edelleen ilmaiseksi niin että pitää omaa tietokonettaan päällä.
Joka tapauksessa hinnat tuntuvat korkeilta. Tuntuu siltä, että tuollaisella hinnoittelulla palvelu sopisi paremmin Nokian Business-palveluihin kuin kuluttajille suunnattuihin Ovi-palveluihin.
Lähde: http://conversations.nokia.com/home/2008/08/files-on-ovi-of.html
Nokialta videokauppa ?
Huhujen mukaan Nokia on lähikuukausina julkaisemassa videokaupan. Asiasta oli lyhyt maininta James Burlandin blogissa. Teknisistä yksityiskohdista ei vielä ollut tietoa kuin itse elokuvatarjonnastakaan. Luontevaa olisi, että videokauppa tulisi Ovi-kokonaisuuden alle. Toivottavasti videokauppaa vietäisiin eteenpäin niin kuin Musiikkikauppaa, että se olisi saatavana muihinkin kuin N-sarjan puhelimiin ja tarjolla olisi paikallistakin tuotantoa.
Lähde Allaboutsymbian ja http://web.me.com/jamesburland/Nokia_Creative/Blog/Entries/2008/7/31_Rumour%3A_Nokia_Movie_Store_Gets_the_Green_Light%21__Probably….html

