Kysely: Kartat Nokian suosituin webpalvelu

Kesäkuu 29, 2008 · Filed Under Ei luokkaa 

Nokia on hurjaa vauhtia muuttumassa internet-yhtiöksi, mutta pysyvätkö kuluttajat mukana vauhdissa?

 Blogin kyselyssä udeltiin mielipiteitä suomalaisjätin webpalveluista, ja peruslinja näyttää olevan selvä. Nokia Kartat on kerännyt ison joukon säännöllisiä käyttäjiä samoin kuin Widsets. Kiinnostusta myös muiden palveluiden kokeilemiseen löytyy, mutta harva käyttää palveluja pysyvästi.
Kyselyyn vastasi 41 tämän blogin lukijaa. Vastaajat ovat profiilien perusteella sitä varhaisten omaksujien joukkoa, joka haluaa kokeilla uusia palveluja ensimmäisinä. Vastaajien joukossa jopa kolme kertoi käyttävänsä puhelimenaan iPhonea, vaikka virallisesti puhelinta ei vielä ole Suomeen tuotu.

Sitten tuloksiin:
Suosituin palvelu on ehdottomasti Nokia Kartat, jota ilmoitti käyttävänsä säännöllisesti 47,5 vastaajista. Näiden lisäksi 27,5 prosenttia  ilmoittaa kokeilleensa Nokian karttapalveluja. 25 prosenttia ei ole Nokia Karttoja käyttänyt, mikä ei ole yllättävää, sillä monella vastaajalla ei tällä hetkellä ole käytössä Nokia Karttojen kanssa yhteensopivaa puhelintakaan.

Nokia Kartat on kohtuu hyvin toimiva ohjelma jo nyt. Kunhan karttareittien yms tekeminen onnistuu tietokoneella, jolloin ne voi siirtää puhelimeen, niin käyttökokemus paranee varmasti

Maps toimii loistavasti, nytkin on navigointilisenssi hankittuna. (—)   Karttakauppa tulee varmasti kehittymään tulevaisuudessa ja myymään karttoja erilaisiin tapahtumiin.

Käyttöliittymä oltava helpompi. Esim. kartat ja GPS vielä huonosti toteutettu.

Lisääntyvää kasvua erityisesti navigoinnissa.

Toiseksi suosituin palvelu oli Widsets, jota käyttää 27 prosenttia vastaajista. Palvelua on kokeillut 34 prosenttia ja sitä ei ole käyttänyt 39 prosenttia. Javakielinen Widsets toimii valtaosassa markkinoilla olevista puhelimista.

Kartat ja Widsets ovat käteviä.

 

Yllättävin tulos oli se, että moni on kyllä kokeillut OVI-sateenvarjon alla olevia palveluita, mutta harva on siirtynyt niiden pysyväksi käyttäjäksi. Esimerkiksi Nokia musiikkikauppaa ilmoittaa kokeilleensa 32 prosenttia vastaajista, mutta vain 2,4 prosenttia (=1 vastaaja) ilmoittaa käyttävänsä palvelua säännöllisesti. Kaksi kolmasosaa vastaajista ei musiikkikauppaa ole kokeillut.
Iso kysymys on, miksi kokeilijat eivät ole kiinnostuneet palvelun pysyvästä käyttämisestä. Ärsyttääkö palvelun toimiminen vain IE-selaimessa vai pidetäänkö uutta drm-musiikin kauppaa ylipäätään turhana ?

Käyttääkö näitä Nokian palveluita kukaan? Applen iTunes-palvelua tuntuu käyttävän pihtiputaan mummotkin…

Huonosti. Suurimmalla osalla kaupoista platformeina ainoastaan Windows+IE tai kankealla kännykkäselaimella selailu. Ei kiitos.

Musakauppa kun alkaa tukea firefoxia ja DRM loppuu niin ostan kaiken musan sieltä.

Hyvin ei mene Share on Ovillakaan. Palvelu tarjoaa ilmaista nettitallennustilaa esimerkiksi kuvien ja puhelimella otettujen videoiden tallentamiseen periaatteessa rajattomasti, mutta silti kolme neljäsosaa vastaajista ei ole palvelua kokeillut. Kokeilijoiden ja vakituisten käyttäjien suhde on kuitenkin parempi kuin Musiikkikaupassa. 17,1 prosenttia vastaajista on kokeillut ja 7,3 prosenttia käyttää palvelua säännöllisesti.

Hajanaista, kovin hajanaista! Ja kyllä ihan itse joutuu hakemalla hakemaan tietoa jos nyt jossain sattuukin kuulemaan aiheesta. Mainostettiin tuota Share on Ovi juttua tän N78 tiimoilta mutta nyt kun känny on kädessä niin aika hiljaista poikaa se itse koko aiheesta on..

Flickrin olen korvaamassa Share On Ovilla.

Mosh-palvelulla ei silläkään mene mainittavan hyvin, vaikka käyttäjille jaetaan ilmaisia pelejä ja muuta sisältöä kännyköihin. Vain 5 prosenttia vastaajista käyttää palvelua säännöllisesti. 37 prosenttia on Moshia kokeillut, mutta 56 prosentille Mosh on jäänyt kokonaan vieraaksi.

Mosh tuntu hieman epäselvältä.

Yksi todellinen murheenkryyni näyttää kyselyn perusteella olevan N-Gage. Nimittäin 41,5 prosenttia on N-Gage -pelejä kokeillut viimeisen puolen vuoden aikana, mutta vain 2,4 prosenttia (1 henkilö) kertoo käyttävänsä palvelua säännöllisesti.
Voisiko N-Gagen huono suosio johtua siitä, että palvelun yhteensopivia puhelinmalleja on tällä hetkellä vain kolme (N82, N81(8GB) ja N95(8GB)), kun keväällä ollutta First Access -betaversiota saattoi kokeilla useammalla puhelintyypillä.
Tämäkään selitys ei täysin vakuuta. Nimittäin yhdeksällä vastaajaa ilmoitti käyttävänsä yhteensopivia puhelimia (N95/N82), silti yksikään näistä ei käytä palvelua säännöllisesti. Kahdeksan vastaajaa kertoi kokeilleensa palvelua ja yksi kertoi, ettei ole kokeillut lainkaan.

NGage on hyvä, wormsia ja kiihtyvyysanuripelejä odotellessa.

Parempia n-gage pelejä.

Yhteenvetona voi todeta, että Nokian panostukset navigointiin näyttävät tämän kyselyn perusteella oikeaanosuneilta. Sen sijaan monissa nettipalveluissa on tällä hetkellä paljon hiomista. Moni kokeilee palvelua, mutta jatkuva käyttäminen ei innosta.

Muutamat vastaajat näkevät palvelujen kehityksessä myönteistä.

Alku on onnistunut hyvin mutta vielä pitää kiillottaa pintaa

Melko hyvin, odotan vielä parempaa!
Tulevalta odotan tietty kännyllä käytettäviä helppoja selkeitä palveluja (saavat jopa maksaa hiukan jos on tarvis) ja sellaista yhtenäisyyttä että kaikki osaset oikeasti löytyy yhdestä paikasta.
Moni oli myös pettynyt nykyiseen kehitykseen.En odota paljoa. Palvelut ovat keskeneräisen tuntuisia, ja lisäarvoa muuhun tarjontaan nähden ei vielä näy.

 

Nokia tekee jatkuvia muutoksia, en odota myöskään muuta kuin jatkuvia muutoksia, olen pettynyt siihen miten nokia palveluitaan kehittää.

Kuten täälläkin oli – Apple yhdistää kaikki samaan, Nokialla 10 erilaista eri käyttöliittymällä olevaa palvelua – hiukan sekaista.

En ole käyttänyt ja eipä vaikuta kovin kiinnostavalta…

Comments

Leave a Reply




Why ask?