Kysely: Kartat Nokian suosituin webpalvelu

Kesäkuu 29, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

Nokia on hurjaa vauhtia muuttumassa internet-yhtiöksi, mutta pysyvätkö kuluttajat mukana vauhdissa?

 Blogin kyselyssä udeltiin mielipiteitä suomalaisjätin webpalveluista, ja peruslinja näyttää olevan selvä. Nokia Kartat on kerännyt ison joukon säännöllisiä käyttäjiä samoin kuin Widsets. Kiinnostusta myös muiden palveluiden kokeilemiseen löytyy, mutta harva käyttää palveluja pysyvästi.
Kyselyyn vastasi 41 tämän blogin lukijaa. Vastaajat ovat profiilien perusteella sitä varhaisten omaksujien joukkoa, joka haluaa kokeilla uusia palveluja ensimmäisinä. Vastaajien joukossa jopa kolme kertoi käyttävänsä puhelimenaan iPhonea, vaikka virallisesti puhelinta ei vielä ole Suomeen tuotu.

Sitten tuloksiin:
Suosituin palvelu on ehdottomasti Nokia Kartat, jota ilmoitti käyttävänsä säännöllisesti 47,5 vastaajista. Näiden lisäksi 27,5 prosenttia  ilmoittaa kokeilleensa Nokian karttapalveluja. 25 prosenttia ei ole Nokia Karttoja käyttänyt, mikä ei ole yllättävää, sillä monella vastaajalla ei tällä hetkellä ole käytössä Nokia Karttojen kanssa yhteensopivaa puhelintakaan.

Nokia Kartat on kohtuu hyvin toimiva ohjelma jo nyt. Kunhan karttareittien yms tekeminen onnistuu tietokoneella, jolloin ne voi siirtää puhelimeen, niin käyttökokemus paranee varmasti

Maps toimii loistavasti, nytkin on navigointilisenssi hankittuna. (—)   Karttakauppa tulee varmasti kehittymään tulevaisuudessa ja myymään karttoja erilaisiin tapahtumiin.

Käyttöliittymä oltava helpompi. Esim. kartat ja GPS vielä huonosti toteutettu.

Lisääntyvää kasvua erityisesti navigoinnissa.

Toiseksi suosituin palvelu oli Widsets, jota käyttää 27 prosenttia vastaajista. Palvelua on kokeillut 34 prosenttia ja sitä ei ole käyttänyt 39 prosenttia. Javakielinen Widsets toimii valtaosassa markkinoilla olevista puhelimista.

Kartat ja Widsets ovat käteviä.

 

Yllättävin tulos oli se, että moni on kyllä kokeillut OVI-sateenvarjon alla olevia palveluita, mutta harva on siirtynyt niiden pysyväksi käyttäjäksi. Esimerkiksi Nokia musiikkikauppaa ilmoittaa kokeilleensa 32 prosenttia vastaajista, mutta vain 2,4 prosenttia (=1 vastaaja) ilmoittaa käyttävänsä palvelua säännöllisesti. Kaksi kolmasosaa vastaajista ei musiikkikauppaa ole kokeillut.
Iso kysymys on, miksi kokeilijat eivät ole kiinnostuneet palvelun pysyvästä käyttämisestä. Ärsyttääkö palvelun toimiminen vain IE-selaimessa vai pidetäänkö uutta drm-musiikin kauppaa ylipäätään turhana ?

Käyttääkö näitä Nokian palveluita kukaan? Applen iTunes-palvelua tuntuu käyttävän pihtiputaan mummotkin…

Huonosti. Suurimmalla osalla kaupoista platformeina ainoastaan Windows+IE tai kankealla kännykkäselaimella selailu. Ei kiitos.

Musakauppa kun alkaa tukea firefoxia ja DRM loppuu niin ostan kaiken musan sieltä.

Hyvin ei mene Share on Ovillakaan. Palvelu tarjoaa ilmaista nettitallennustilaa esimerkiksi kuvien ja puhelimella otettujen videoiden tallentamiseen periaatteessa rajattomasti, mutta silti kolme neljäsosaa vastaajista ei ole palvelua kokeillut. Kokeilijoiden ja vakituisten käyttäjien suhde on kuitenkin parempi kuin Musiikkikaupassa. 17,1 prosenttia vastaajista on kokeillut ja 7,3 prosenttia käyttää palvelua säännöllisesti.

Hajanaista, kovin hajanaista! Ja kyllä ihan itse joutuu hakemalla hakemaan tietoa jos nyt jossain sattuukin kuulemaan aiheesta. Mainostettiin tuota Share on Ovi juttua tän N78 tiimoilta mutta nyt kun känny on kädessä niin aika hiljaista poikaa se itse koko aiheesta on..

Flickrin olen korvaamassa Share On Ovilla.

Mosh-palvelulla ei silläkään mene mainittavan hyvin, vaikka käyttäjille jaetaan ilmaisia pelejä ja muuta sisältöä kännyköihin. Vain 5 prosenttia vastaajista käyttää palvelua säännöllisesti. 37 prosenttia on Moshia kokeillut, mutta 56 prosentille Mosh on jäänyt kokonaan vieraaksi.

Mosh tuntu hieman epäselvältä.

Yksi todellinen murheenkryyni näyttää kyselyn perusteella olevan N-Gage. Nimittäin 41,5 prosenttia on N-Gage -pelejä kokeillut viimeisen puolen vuoden aikana, mutta vain 2,4 prosenttia (1 henkilö) kertoo käyttävänsä palvelua säännöllisesti.
Voisiko N-Gagen huono suosio johtua siitä, että palvelun yhteensopivia puhelinmalleja on tällä hetkellä vain kolme (N82, N81(8GB) ja N95(8GB)), kun keväällä ollutta First Access -betaversiota saattoi kokeilla useammalla puhelintyypillä.
Tämäkään selitys ei täysin vakuuta. Nimittäin yhdeksällä vastaajaa ilmoitti käyttävänsä yhteensopivia puhelimia (N95/N82), silti yksikään näistä ei käytä palvelua säännöllisesti. Kahdeksan vastaajaa kertoi kokeilleensa palvelua ja yksi kertoi, ettei ole kokeillut lainkaan.

NGage on hyvä, wormsia ja kiihtyvyysanuripelejä odotellessa.

Parempia n-gage pelejä.

Yhteenvetona voi todeta, että Nokian panostukset navigointiin näyttävät tämän kyselyn perusteella oikeaanosuneilta. Sen sijaan monissa nettipalveluissa on tällä hetkellä paljon hiomista. Moni kokeilee palvelua, mutta jatkuva käyttäminen ei innosta.

Muutamat vastaajat näkevät palvelujen kehityksessä myönteistä.

Alku on onnistunut hyvin mutta vielä pitää kiillottaa pintaa

Melko hyvin, odotan vielä parempaa!
Tulevalta odotan tietty kännyllä käytettäviä helppoja selkeitä palveluja (saavat jopa maksaa hiukan jos on tarvis) ja sellaista yhtenäisyyttä että kaikki osaset oikeasti löytyy yhdestä paikasta.
Moni oli myös pettynyt nykyiseen kehitykseen.En odota paljoa. Palvelut ovat keskeneräisen tuntuisia, ja lisäarvoa muuhun tarjontaan nähden ei vielä näy.

 

Nokia tekee jatkuvia muutoksia, en odota myöskään muuta kuin jatkuvia muutoksia, olen pettynyt siihen miten nokia palveluitaan kehittää.

Kuten täälläkin oli – Apple yhdistää kaikki samaan, Nokialla 10 erilaista eri käyttöliittymällä olevaa palvelua – hiukan sekaista.

En ole käyttänyt ja eipä vaikuta kovin kiinnostavalta…

Pikatesti: Goosync

Kesäkuu 28, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · 1 Comment 

Otin pikatestiin Goosync-palvelun, joka synkronisoi Googlen kalentereita puhelimen kalenterin kanssa. Suoraan ei Googlen kalentereita voi tahdistaa esimerkiksi Nokian oman kalenterin kanssa, vaan välissä tarvitaan Goosyncin kaltainen palvelu. Goosyncistä on olemassa ilmainen versio (http://www.goosync.com), mutta maksamalla 19,95 punnan vuosimaksun saa tukun lisätoimintoja.

Perusversion yksi harmillinen piirre on se, että Googlen kalentereissa olevia tapahtumia synkronisoidaan vain 30 päivää eteenpäin. Maksullisessa versiossa tällaista rajoitusta ei ole.

Premium-versiossa voi myös ladata useampia pelkästään luettavissa olevia kalentereita puhelimeen. Puhelimen kalenteriin voi siten valikoida vaikkapa Googlen palvelusta suomalaiset pyhäpäivät. Jos vaikkapa urheiluseura jakaa julkista Google-kalenteria tulevista tapahtumista, voi sen tiedot näppärästi imaista omaan puhelimeen. Jos puhelimessa muuttaa read-only -kalentereiden merkintöjä, nämä muutokset eivät tietenkään päivity julkisiin kalentereihin, mutta käyttäjän tekemät muutokset pysyvät palvelun muistissa kun julkista kalenteria seuraavan kerran synkronisoidaan.

Tässäpä hyvät uutiset. Sitten huonoihin. Kalentereiden automaattinen synkronisointi ei toimi Nokian puhelimissa niin kuin se toimii Windows Mobile -puhelimissa. Siten kalenteri pitää itse muistaa käydä synkronisoimassa puhelimen asetuksista. Hankalaa. Myöskään Nokian kalenteriohjelma ei näyttänyt tukevat kalentereiden “tageja”, eli en näe Nokian kalenteriohjelmasta, mikä merkintä on peräisin mistäkin Googlen kalenterista.

Puhelimen osoitekirjan tietojen varmuuskopiointikin onnistuu Goosyncin palvelimelle, mutta tätä tarkoitusta varten ei maksullista versiota kannattaisi hankkia, sillä vastaavia ilmaispalveluja on tarjolla.

20 puntaa vuodessa on aika paljon kalentereiden synkkauspalvelusta, jossa synkronisointi ei ole automatisoitu. Googlen kalentereita käyttävälle Goosync-on hyvä työkalu, mutta jos kalenteripalvelu on vielä haussa, tutkiskelisin vielä muita vaihtoehtoja. Esimerkiksi Nokialta on Ovi-palveluun tulossa oma Sync-osio. Sen sisällöstä ei tosin ole vielä kerrottu mitään.

Piditkö artikkelia hyödyllisenä ? Voit lahjoittaa blogin ylläpitokustannuksiin 1,20 euroa oheisen Donate-painikkeen kautta.

 

Satunnaisia ajatuksia Symbian Foundationista

Kesäkuu 28, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

Kuluneen viikon iso uutinen oli tietysti Symbian Foundationin perustaminen. En osaa hahmottaa, mitä kaikkea Symbianin muuttuminen avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmäksi merkitsee matkapuhelinalalla, mutta paljon kysymyksiä nousi ilmaan. Tässä muutamia ajatuksia.

Miten käy UIQ:n ?
- Tähän on helppo vastata. UIQ:ta tarvitaan vielä ensi vuonna, sillä Motorola ja Sony Ericsson tuovat markkinoille UIQ-pohjaisia kännyköitä. UIQ:n kehitystyötä lopetellaan parhaillaan, ellei ole jo lopetettu. Jotain UIQ:sta tuodaan Symbian Foundation -käyttöjärjestelmään, en tosin tiedä mitä se voisi olla, sillä esimerkiksi S60:n puolella Touch-käyttöliittymän kehittäminen on pitkällä.

Linux ?
- Kyllä. S60:n käyttöliittymää sovitetaan Linuxin päälle. Erityistä kiirettä tällä ei ole. Kun Linux/S60 -paketti toimii luotettavasti, korvataan homeinen Symbian-käyttöjärjestelmä vähitellen Linuxilla. Siirtymäkauden aikana Nokia tuo markkinoille nettitabletteja ja kommunikaattoreita. Kuluttajille ei muutosta erityisemmin mainosteta, sillä kuluttajat eivät ole kiinnostuneita käyttöjärjestelmästä vaan käyttöliittymästä. Siirtyminen tapahtuu luontevasti siten, että sovelluskehitystä tehdään Trolltechin työkalulla. Sovelluksista syntyy versiot niin S40:lle, Symbian/S60:lle kuin Linux/S60 -laitteille.

Windows Mobile ?
Applen ja RIM:n tie on meidänkin tie. Maksullisen käyttöjärjestelmän valmistaminen ei enää kannata, joten Microsoftin on joko dumpattava Windows Mobile tai ryhdyttävä puhelinvalmistajaksi. HTC:n ostaminen olisi luontevaa.

Motorola ?
Motorola tarttuu Symbian Foundationin auttavaan käteen. Rahaa ei tarvitse pumpata ohjelmistokehitykseen, kun hyllyltä saatavana ilmainen hetivalmis ™ -käyttöjärjestelmä. Nopeasti kustannussäästöjä. Ei ehkä pelasta Motorolan puhelinpuolta hukkumasta, mutta tarjoaa ainakin jonkinlaisen laudankappaleen, jolla yrittää sinnitellä pinnan yläpuolella.

Nimi ?
Mikä nimeksi uudelle käyttöjärjestelmälle/käyttöliittymälle. Se ei voi olla Symbian-johdannainen, sillä tiekartalla on kuitenkin Symbianin dumppaaminen ja korvaaminen Linuxilla. Vaikka nykyiset S60-sovellukset pyörivät uudella alustalla, ei S60 tunnu sekään hyvältä valinnalta, sillä osittain juuret ovat myös UIQ:ssa ja MOPSissa. Ehkä jokin suomalainen sana. Ovi ? Talo ? Avata ? Opi ? Satu ? Lastu ? Astu ?

Ovi ?
Tässäpä onkin mielenkiintoinen kysymys. Tulevatko jotkin OVI-palvelun asiakasohjelmat pakollisiksi, jotta puhelin olisi virallinen Symbian Foundation -puhelin. Ehkä. Nokia tietenkin maksaisi muille puhelinvalmistajille provikkaa, jos niiden puhelimista käytetään Nokian maksullisia nettipalveluita.

Erilaistaminen ?
Miten viisi puhelinvalmistajaa erottuvat toisistaan, kun käyttöjärjestelmä on käyttöliittymän peruspalasia myöten samanlainen. Hinnoilla, brändillä, muotoilulla, palveluilla, rautapuolella? Ahdasta tulee.

Google Android ?
Googlen on ryhdyttävä laitevalmistajaksi, jos se haluaa hyödyntää panostuksiaan käyttöjärjestelmän kehittämiseen. Muut puhelinvalmistajat eivät tästä ole kiinnostuneita.

 Järkevää ?
Kyllä. Nokian Symbian-ostos ja muuttaminen avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmäksi on perusteltua. Symbian on jo hyvin pitkälti Nokia-vetoinen. Lähes 80 prosenttia Symbian-puhelimista tulee Nokialta, joten Nokia maksaa muutenkin leijonanosan Symbianin kehitystyöstä. Kaupan myötä Nokia saa ennen pitkää kustannussäästöjä ohjelmistokehityksessä. Sony Ericssonin ja Motorolan panostukset UIQ:iin eivät ole tähän asti hyödyttäneet Nokiaa, nyt näidenkin panostukset tulevat Nokiankin hyödyksi. Symbian tulee teknisen elinkaaren päähän, mutta luonteva kehityspolku Symbianista Linuxiin on olemassa.

Piditkö artikkelia hyödyllisenä ? Voit lahjoittaa blogin ylläpitokustannuksiin 1,20 euroa oheisen Donate-painikkeen kautta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

iPhonen hinnat julki

Kesäkuu 28, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

Sonera on vihdoin julkaissut iPhonen hinnat Suomessa. Halvimmassa paketissa puhelin maksaa euron, mutta kuukausimaksu on sentin alle 90 euroa sisältäen 1000 min puhetta, 1000 tekstiviestiä, 1000 Mt tiedonsiirtoa + Sonera Homerunin käyttöoikeuden.
Small-paketissa puhelimen osuus on 159 euroa ja kuukausimaksu 31,69, johon sisältyy 100 minuuttia puhetta, 100 tekstaria ja 100 megatavua tiedonsiirtoa sekä Homerun. Näiden väliin sijoittuu Medium-paketti, jossa puhelimen saa omaksi 79 eurolla.
Minun Sonera -liittymässä 8 Gigatavun mallin hinta on 429 euroa ja 16 gigatavun hinta 519 euroa ja kuukausimaksu riippuu valituista palveluista. Kaikkien pakettien sopimuskausi on 24 kuukautta.

Hintojen vertaaminen esimerkiksi Elisan, Saunalahden tai DNA:n paketteihin on melko hankalaa, sillä esimerkiksi datasiirron osalta tarjotut palvelut ovat kovin erilaisia. Kun Soneran kilpailijat tarjoavat 384 kilobitin datapakettia 10 eurolla kuukaudessa tarjoaa Sonera iPhonepaketeissa siirtomäärältään rajoitettua mutta nopeampaa datapakettia ja sen kyljessä omaa wlan-verkkoaan.

Uskoisin iPhonen saavan Suomessa näillä hinnoilla kohtuullisen ison suosion, sillä iPhone on *se* puhelin josta puhutaan. iPhone voisi saavuttaa kotimaan älypuhelinmarkkinoilla ehkä noin 20 prosentin markkinaosuuden, minkä pitäisi tulla 60 000 – 70 000 puhelimen myynnillä.

 

Kysely: iPhone kiinnostaa enemmän kuin N96

Kesäkuu 27, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 
Tässä tuloksia blogin kyselystä koskien iPhonea ja N96:tta. En käy tarkemmin kirjoittamaan tuloksia auki, keskeiset asiat löytyvät alla olevasta taulukosta ja vapaamuotoisista kommenteista.

Tämän jälkeen blogissa julkaistaan tulokset, jotka koskevat Nokian nettipalveluita.

 

 

 

4. Valitse seuraavista vaihtoehto, joka kuvastaa parhaiten suhdetta väittämiin
  Täysin eri mieltä Osittain eri mieltä EOS Osittain samaa mieltä Täysin samaa mieltä Count
Harkitsen iPhonen hankkimista itselleni seuraavan vuoden kuluessa 34.1% 12.2% 4.9% 24.4% 24.4% 41
-
Voisin suositella iPhonea lapsen (7-15 vuotta) puhelimeksi 34.1% 29.3% 7.3% 24.4% 4.9% 41
-
Voisin suositella iPhonea ikäihmiselle 40.0% 27.5% 5.0% 22.5% 5.0% 40
-
Voisin suositella iPhonea jollekin ystävälleni 12.2% 7.3% 2.4% 48.8% 29.3% 41
-
Pidän kosketusnäyttöä itselleni kiinnostavana ominaisuutena puhelimessa 4.9% 7.3% 2.4% 36.6% 48.8% 41
-
Mielestäni iPhonen käyttöliittymä on ylivertainen verrattuna Nokian älypuhelinten käyttöliittymään (S60) 19.5% 24.4% 12.2% 22.0% 22.0% 41
-
Hyvä kamera on mielestäni tärkeä ominaisuus puhelimessa 2.4% 19.5% 2.4% 43.9% 31.7% 41
-
iPhone ei tue videopuheluita ja MMS-viestejä. Pidän tätä erittäin merkittävänä puutteena. 7.3% 29.3% 7.3% 24.4% 31.7% 41
-
Harkitsen Nokian N96 ostamista seuraavan vuoden aikana 37.5% 17.5% 17.5% 17.5% 10.0% 40
-
Valitsisin itselleni mielummin N96:n kuin iPhone 3G:n 28.2% 10.3% 20.5% 15.4% 25.6% 39
-
Mielestäni Nokian älypuhelinten kehitys junnaa paikoillaan 20.0% 10.0% 7.5% 47.5% 15.0% 40
-
Uskon Nokian tuovan markkinoille kilpailukykyisiä kosketusnäytöllisiä puhelimia tänä vuonna 7.3% 26.8% 12.2% 29.3% 24.4% 41
    41

 

 

 

Kommentteja iPhonesta:

 
Nokia promises, Apple delivers!

Mielestäni iPhone on osoittanut olevansa raikas uusi puhelin, joka on oman mielenkiinnon herättänyt niin suuresti, että hommaan puhelimen sen tullessa myyntiin.

Vaikuttaa ihan hyvältä puhelimelta, mutta ei vastaa minun tarpeitani.

Vanhanaikaista tekniikkaa, ei esim 900 MHz 3g:tä eli kun gsm parin vuoden kuluttua ajetaan alas, sillä ei tee mitään.

Muotoilu ja käyttöliittymä WOW-factor. Heikkous siinä että useampaa ohjelmaa ei voi ajaa samaan aikaan. Jo ensimmäinen versio oli hyvä ollakseen firman ensimmäinen puhelin.

Hype.

Puute: videopuhelin, en kiinnostu iPhone 3G:sta siksi se on vähän samalainen vanha iPhone mallina.

Puutteista huolimatta innovatiivinen tuote.

Se perinteinen “Ihan kiva”.. kun en ole Applen tuotteiden kanssa naimisissa en näin ollen tarvitse ko. puhelintakaan.

Todella seksikäs laite, tuollainen on PAKKO saada!

Ominaisuuksiltaan heikko laite

Edelleen puutteena multimedia

Perustukset ovat mallillaan, nyt kehitys riippuu tulevista applikaatioista.

Turha puhelin…

Liian rajoittunut, Applen (maksulliset) palvelut eivät kiinnosta.

Se on hieno mutta nykyiset puutteet paitsi kameran heikkoa laatua ja videopuheluita(ehkä) voidaan tarjota softapäivityksenä, huom applelta on tulossa vielä uutinen 3g versioon liittyen.. varmaankin mms on tarjolla. Huhu pikkukamerasta 3G:n etulevyllä myös leviää villinä, kukaan ei ole nähnyt 3g mallia oikeasti vielä, vain mallinnetun version esm applen sivuilla (ei oikea valokuva)

Loistava laite

Ylihypetetty vehje josta puuttuu tärkeitä fiitsereitä. Jobsin markkinointi haisee. Hinnan piti olla ympäri maailmaa 199 taalaa (siis hinnan eikä minkään osamaksuerän) Lisäksi kännyköiden nopeusvertailu oli feikattu. Testi tehtiin saitilla jolla flashia ja kun iPhone ei flashia tue se voitti testin. Kun N95 luurista disabloitiin flash, voitti se sekunnilla iPhonen.

Paljon hyviä ominaisuuksia, mutta Applen tapa sitoa käyttäjä iTunesiin ja omiin systeemeihinsä (softaa vain appStoresta) ärsyttää.

jaa-a. hypetystä. varmasti hyvä laite, mutta ei minun taskuuni päädy

Mahtava, mullistava laite. Omaa luokkaansa.

Ylimarkkinoitu puhelin. Liian paljon puutteita suosioonsa nähden. Uudesta 3G-iPhonesta puhuttu, että se olisi bisnesluuri. Nykyisillä puutteilla ei siitä bisnesluuria saa edes itkun kanssa.

 

 Kommentteja Nokian älypuhelinten kehityksestä

Nokian panostus tuotekehitykseen kuoli joskus vuonna n-gage ja 2110.

n95:den jälkeen ei ole tullut mitään mielenkiintoista/uutta

Tällä hetkellä olen ostamassa n95 8gb, kunhan hinnat hieman laskevat. Jos n96 hinta ei ole ihan 1000e, saatan harkita sitäkin.

Kyllä. Esim. N96 ja E90 loistopelejä!

Vaikka Nokia siirsikin eri business-yksiköt saman katon alle niin ainakin toistaikseksi puhelimet elävät vanhoissa kategorioissa.

Kehitys hidastunut 2008, E- ja N-sarjat uudistuneet hitaammin kuin aiemmi.

Tulee varmaankin kiinostavia.

Nokian kehitys olisi järkeän suuntaan.

Voisivat olla innovatiivisempia ja luulisi, että kun julkaisee 40 puhelinta vuodessa niin osa voisi olla jopa hiukan kokeilumalleja (rohkeampia – luovempia).

Softapuolelta ei ole tullut mitään mullistavaa sitten matopelin.

Justiin tuli tuo N78 hommattua.. ei niinkään “puhelimen” takia vaan uusimman S60 softan vuoksi.. Aika tasaista linjaa Nokia menee.. ei ole näitä “Whoa!” efektejä paljon tarvinnut käytellä kun uusista lanseerauksista lukenut. Mutta ei nyt mitään takapakkiakaan ole mielestäni menty.

Nokiat kehittyvät kohtuullisella vauhdilla. Softa on aika huonoa ja bugista, toivottavasti iPhonessa tilanne on parempi!

Nokialla on erittäin monipuolinen älypuhelin mallisto ja Nokia osaa tuoda markkinoille malleja, joissa on markkinoiden parhaat herkut toisin kuin Apple

Kehittyy koko ajan, tuo minua kiinnostavia puhelimia.

Saisivat tuoda markkinoille tehokkaampia älypuhelimia, samalla kuitenkin pitäisi akun olla tarpeeksi tehokas. Palvelut eivät kiinnosta. (Ilmaiset) softat kylläkin.

nokia jämähti oikeastaan n92 jälkeen.. mitään uutta tai oikeaa _uutta_ ei ole puhelimiin tai käyttöliittymiin tullut.

ihan jees. Minä en osta kuin Nokian puhelimia koska ne ja niihin liittyvä kokonaisuus on parasta. Kellään muulla ei ole mitään sports trackerin kaltaista.

vähän luovuutta ja erottuvia malleja. nyt tulee vain samaa eri kuorissa

Älypuhelinten kehitys on junnannut paikoillaan. Puhelimet N95:n jälkeen eivät ole tuoneet oikeastaan mitään uutta.

Tällä hetkellä Nokialla ei ole itseäni kiinnostavia malleja. Lisää kosketusnäytöllisiä qwerty-luureja!

 

 

Kysely iPhonesta ja N96:sta

Kesäkuu 19, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · 2 Comments 

Taskussa.fi kyselee nyt käyttäjien mielipiteitä heinäkuussa Suomeen rantautuvasta iPhonesta, Nokian N96:sta ja nettipalveluista.
Mullistaako iPhone älypuhelinmarkkinat vai onko se ylihypetty vanhanaikainen vempele. Anna palaa, vastauksiin ei mene pitkä tovi. Vastaukset ja kommentit julkaistaan myöhemmin blogissa.

UPDATE: Kyselyyn ei voi enää vastata. Kiitos kaikille vastaajille.

Nokia kilpailee aggressiivisemmin puhelinkaupassa

Kesäkuu 18, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

Nokian verkkosivuilla olevassa puhelinkaupassa on myyty puhelimia muutaman kuukauden ajan. Nokia on hinnoitellut puhelimensa kohteliaasti muita verkkokauppiaita kohtaan. Kalliimmissa puhelimissa eroa halvimpiin nettitarjouksiin on ollut tyypillisesti noin 50 euroa.
Nyt on merkkejä siitä, että Nokia on tuomassa aggressiivisemman hinnoittelun kauppaan. Uutuusmallin N78 on 469 euroa, kun verkkokaupoissa hinta on tyypillisesti 448 euroa. Nokia paketoi kuitenkin N78:n kanssa MD-4 pienoiskaiuttimet, joiden arvoksi kerrotaan 39 euroa sekä 8 gigatavun muistikortin. Jos 2 ja 8 gigatavun muistikorttien hinnanero on 30 euroa, on Nokian vertailukelpoinen tarjous (469-39-30) 400 euroa eli 48 euroa kilpailijoita edullisempi.

Uusi kuva 5800 tubesta…

Kesäkuu 16, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

5800leak Uusi kuva 5800 tubesta...Mobile-Reviewin keskustelupalstoille ilmestyi uusi kuva Nokian huhutusta kosketusnäytöllisestä puhelimesta 5800 XpressMediasta. SMS Shopin mainoksessa puhelin näyttää huomattavasti hienommalta kuin aiemmissa vuotaneissa kuvissa.Speksejä en käy tähän luettelemaan, niitä löytyy Googlen kautta.
Mikään ei tietenkään takaa, että kyseessä olisi aito kuva, mutta kovin uskottava tämä kuitenkin on. 

Ja ei, minulla ei todellakaan ole tekijänoikeutta julkaista tätä kuvaa!

e71

Kesäkuu 16, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · 3 Comments 

e71 01 lowres.thumbnail e71e71 05 lowres.thumbnail e71Uutuuspuhelin E71  on ollut Nokian huonoimmin varjeltuja salaisuuksia. Maanantaina esitellyn puhelimen kuvat ja speksit vuotivat nettiin jo tammikuun alussa, ja ennen virallista esittelyä puhelimesta julkaistiin kattavia esittelyjä.

Ennakkoon odotin puhelimelta paljon, sillä paperilla pieneen pakettiin (114 x 57 x10 mm) on pakattu paljon hyviä ominaisuuksia ja E-sarjan mekaaninen laatu on tiedetty hyväksi. Puhelimesta löytyy  wifi, HSDPA-yhteydet, GPS avustetulla toiminnolla ja monin paikoin tuunattu S60 3 rd edition FP1 -sovellusalusta. Uudempaa sovellusalustan sukupolvea (FP2) puhelimessa ei ole niin kuin uusimmissa N-sarjan puhelimissa, mutta yrityskäyttäjille tämä ei ole mikään puute. Tärkeintä on puhelimen vakaa toiminta.

e71 12 lowres.thumbnail e71Näyttö on kutistettu ensimmäisen sukupolven E61:n 2,8 tuumasta 2,36 tuumaan. Resoluutio on se iänikuinen QVGA 320 x 240, mutta tässä tuumakoossa aivan pätevä. Näppäimistöä on muutamissa arvosteluissa kehuttu hyväksi pienin varauksin.

126 grammaa painavan puhelimen sisuksiin on upotettu 1500 mAh:n Li-Po -akku, mikä tarjoaa gsm-verkossa puheaikaa lähes ruhtinaalliset 10 tuntia ja 3G-verkossakin 4,5 tuntia. Puheaika on siis samalla tasolla kuin iPhone 3G:ssä.

Vaikka puhelin on suunnattu yrityskäyttäjille, löytyy siitä mielenkiintoisena ominaisuutena tuki muutamiin OVI-palveluihin. Karttaohjelmasta Maps on tarjolla uusin versio eli 2.0, omat sovellusohjelmat löytyvät yllättäen myös Nokian musiikkikauppaan ja Share on Oviin. H.264 -videotkin pyörivät puhelimessa, vaikka välillä takkuillen.

Sähköpostiasetusten tekeminen on puhelimella helppoa. Monissa tapauksissa riittää käyttäjätunnuksen ja salasanan tietäminen, sillä puhelin osaa hakea muut asetukset Nokian palvelimelta.

e71 08 lowres.thumbnail e71Allaboutsymbian.com hyvän arvostelun perusteella puhelimen suurin pettymys on 3,2 kameran megapikselin kamera, joka ei yllä laadultaan E90:n kameran tasolle. Kameran keskinkertaista laatua selitetään sillä, että näihin mittoihin ei mahtunut isompaa kameramodulia. Kamerasovellus ei tue kuvien paikkatiedon sisällyttämistä exif-metatietoihin eli niin sanottua geotaggaamista.

Tähän asti E-sarjan puhelimia on myyty 10 miljoonaa, joista puolet oli suosikkimallia E65. Luulen, että E65:n menestyksen yksi salaisuus oli se, että sitä ostivat monet yksityiskäyttäjät yritysten IT-osastojen lisäksi. Puhelimen muotoilu oli kiinnostavaa, ja se oli ilmestymishetkellään edullisempia wlanin sisältäviä Nokian kännyköitä.
Tuleeko E71:stä samanlaista yllättävää hittituotetta kuin E65:sta ? Vähän epäilen että ei, vaikka laadukkaassa puhelimessa on paljon houkuttelevia ominaisuuksia. Yrityspuolella qwerty-puhelimissa kilpailu on kovaa ja itselleen puhelimia ostavat ehkä vierastavat puhelimen heikkoa 3,2 megapikselin kameraa. Puhelimen vähittäishinnaksi on arvioitu 450 euroa.

Tarkemman tiedot Nokian sivuilla (englanniksi) http://europe.nokia.com/A41146123

Piditkö artikkelia hyödyllisenä ? Voit lahjoittaa blogin ylläpitokustannuksiin 1,20 euroa oheisen Donate-painikkeen kautta.

Ovi ja Mobile Me

Kesäkuu 15, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · 2 Comments 

Applen taannoisen iPhone 3G -julkistuksen suurimpia yllätyksiä oli  Web-kokonaisuuden Mobile Me:n julkistaminen. Palvelu yhdistää kontaktien, kalenterien ja sähköpostin push -palvelua, valokuvagallerioita sekä 20 gigatavun palvelintilan sähköposteille ja valokuville (iDisk). Mac-tietokoneen käyttäjät voivat myös nauttia tietokoneen etäkäytöstä.
Palvelua voi käyttää maceillä ja pc-koneiden ohjelmilla, web-selaimella ja iPhonella sekä iTouchilla. Kun esimerkiksi kontaktin päivittää PC:n Outlookissa, päivittyy samalla automaattisesti iPhonen kontaktitiedot. Perusversiossaan http://me.com palvelu maksaa 79 euroa vuodessa ja perhepaketti 119 euroa.

Palvelukokonaisuus vaikutti niin mielenkiintoiselta, että lähdin selvittämään, tarjoaako Nokia samanlaista palvelua käyttäjille.


me.com muistuttaa melko paljon Nokian Ovi.com palvelua, mutta selvä erokin niissä on.
Nokia tuo yhden sateenvarjon alle käyttäjien tiedostojen hallintaa (Share on Ovi) ja kontaktien ja kalenteritietojen synkkausta (Ovi Sync), mutta se sisältää myös sisältöpalveluja (N-Gage ja Musiikkikauppa, Nokia Kartat).
Me.com keskittyy käyttäjien omiin tietoihin ja tiedostoihin, iTunes ja iPhone-ohjelmien ostaminen on eriytetty Applen mallissa muualle.
Pidän Applen jaottelua perustellumpana ainakin niin kauan kuin Ovi:n palvelujen kesken ei ole mitään sidosta. Nyt Ovi muodostuu palveluista, joilla ei ole linkkiä keskenään ja joiden web-ulkoasukin on  epäyhtenäinen. Applen me.com on kuluttajan kannalta helpommin hahmotettavissa oleva kokonaisuus. Toisaalta jos Nokia pystyy puristamaan hajanaiset Ovi-palvelut yhteen muottiin, on sillä mahdollisuus luoda uudenlaisia palvelukokonaisuuksia kuluttajille. Tällainen voisi olla esimerkiksi mahdollisuus ostaa N-Gage -peleihin  taustamusiikkia musiikkikaupasta.

 Kontaktitietojen ja kalenterin synkkaus web-palveluun ja PC-sovelluksiin tuntuu varmasti monille käyttäjille tervetulleelta uudistukselta me.comissa. Nokian ja muiden perinteisten puhelinvalmistajien puhelimissa on jo pitkään ollut vastaava toiminnallisuus, mutta sitä on hyödynnetty sittenkin vähän.
SyncML-protokollan kautta tekstiviestien, kontaktien, linkkien, MMS-viestien, kalenterimerkintöjen ja muistikirjan tiedot voi päivittää nettiin vakiintuneella tavalla. Sopivia nettipalveluja ei vain ole osattu markkinoida kuluttajille. Esimerkiksi Googlen kalenteritietoja ei voi suoraan synkronisoida puhelimen kanssa, vaan Googlen ja puhelimen välissä pitää käyttää GooSync-palvelua. Perusversiossa palvelu on ilmainen, mutta kontaktitietojen päivitystä varten pitää hankkia 25 euroa vuodessa maksava lisenssi.
Jos pelkkä tietojen varmistus riittää, on Vodafonen ostama tanskalainen Zyb.com hyvä vaihtoehto. Kokeiluasteella oleva ruotsalainen Mobical taas tuntuu toimivan epävakaasti, mutta ainakin periaatteessa sen pitäisi osata tekstiviestien synkronisointi.

Nokia varmasti tuo Ovi Sync -palveluunsa juuri tätä SyncML:n mukaista synkronisointia, ehkä ilmaiseksikin. Applen neronleimaus on kuitenkin sähköpostiviestien Push-palvelun kääriminen samaan pakettiiin. Ilmaista “köyhän mielen push-emailia” Nokian puhelimiin on saanut ns. Imap Idlen kautta, mutta on mielenkiintoista nähdä, uskaltaako Nokia tarjota kuluttajille aitoa Push emailia osana Ovi-palvelua vai jätetäänkö se yrityskäyttäjien yksinoikeudeksi. Luulen, että osoitteita etunimi.sukunimi@ovi.com ei lähitulevaisuudessa nähdä, mutta toivottavasti olen väärässä.

Palvelintila. Nokia ei tarjoa sähköposteille palvelintilaa niin kuin Apple, mutta tallennustilaa on tiedostoille “rajattomasti”. Lainausmerkeissä siksi, että tallennustila on aina jollain tavalla rajallinen.
Share on Ovissa ei ole rajoituksia tallennettujen tietojen määrälle eikä tiedonsiirron kuukausittaiselle määrälle, joten tässä suhteessa Nokian palvelu on iDiskiä parempi. Toisaalta tiedonsiirtokaista voi Nokian palvelussa olla pienempi kuin Applella, joten tarkkaan ei palveluja voi tässä vaiheessa verrata.
Share on Ovi -palvelintilaa ei myös ole samalla tavalla integroitu käyttöjärjestelmään kuin Applen iDisk on maceissa integroitu.

Valokuvat: Nokian valokuvien hallintamalli on erittäin hajanainen. Nettipalvelu on Share on Ovissa ja PC-koneille on ladattavissa hidas ja rajoittunut Nokia Photos. Nokia Photos -ohjelmalla voi kuvia lähettää Share on Oviin, mutta netissä olevia kuvia ei voi hallita Nokia Photo -ohjelmalla. Jos Share on Ovin kanavilla olevia kuvia haluaa tarkastella ohjelmalla, on ainoa mahdollisuus etsiä Share on Ovista kuvien RSS-syöte ja kopioida se Nokia Photos -ohjelmaan. Hankalaa. Kaiken huipuksi ääkköset katoavat kuvien nimistä kun RSS-syötettä katsotaan Nokia Photos-ohjelmalla.

Puhelimella kuvia katsoa netistä s60-selaimelle räätälöidyllä Share on Ovi -sivustolla. Lisäksi muutamiin N-sarjan puhelimiin on tarjolla asiakasohjelma Share 3.0.

Etäkäyttö. Apple tarjoaa tietokoneen etäkäyttöä mobile Me -palvelussa. Nokialla on vähän tunnettu ja mainostettu avvenu.com -palvelu, jonka avulla tietokoneella olevia tiedostoja voi hallinnoida ja jakaa webissä. Palvelu on räätälöity myös s60-selaimelle ja kaiken lisäksi ilmainen.

Yhteenvetoa. Mobile.me pakkaa yhdeksi kokonaisuudeksi kontakteja, kalentereita, gallerioita, sähköpostia, etähallintaa ja palvelintilaa. Nokialta löytyy lähes vastaava palvelukokonaisuus, mutta ei yhdestä paikasta. Ainakin toistaiseksi palvelupakettia joutuu rääpimään kasaan vähän sieltä ja toisen täältä.
Uskon, että Nokialla vastaavan palvelukokonaisuuden integrointi on vahvasti työn alla. Suurimpana kysymysmerkkinä pidän sitä, tarjoaako Nokia omaa push-email palvelua tavallisille sukankuluttajille vai ei.


Piditkö artikkelia hyödyllisenä ? Voit lahjoittaa blogin ylläpitokustannuksiin 1,20 euroa oheisen Donate-painikkeen kautta.

 

 

Mihin tarvitaan kaksi softakauppaa

Kesäkuu 14, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

Symbian-Freak -nettisivulta löysin linkin Nokian uuteen nettikauppaan Download Storeen. En ymmärrä, mihin tätä uutta kauppaa tarvitaan, kun Nokialla on jo huomattavasti parempi http://softwaremarket.nokia.com -softakauppa. Download storessa oli myytävänä muutamia sovelluksia ja joitain videoita (mm. Just for Laughs Gags videos). 

Download storen yhteensopivien puhelimien joukossa oli mm. 6120 ja 6110 Navigator, mutta ei 5700 ja 6290, jotka ovat teknisesti jokseenkin samoja puhelimia. En ymmärrä. Ohjelmavalikoimakin oli suppeampi ja kaiken huipuksi mistään ohjelmasta ei julkistettu hintaa. Ohjelman hinnan saa selville vasta lataamalla ohjelman ensin puhelimeen!

Ehkä tässä puhelimista tutun Download! -palvelun jalkautumisessa nettiin on jokin bisnesjärki, mutta kuluttajana en sitä tavoita.

Rikkinäiset silmälasit ja Nokia Maps

Kesäkuu 14, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · 2 Comments 

Viime lauantaina käpi jopelosti. Levittelin aurinkovoidetta naamalle, laitoin silmälasit istuimelle ja – istahdin niiden päälle. Silmälasien sangat vääntyivät kieroon. Ilman silmälaseja en pärjää lainkaan, varalaseja ei ole, viikonloppu oli tulossa, joten tiesin, että nyt on kiire. Pitää etsiä nopeasti jokin optikkoliike, joka pystyy korjaamaan silmälasit kesälauantaina. Aikaa on enintään kaksi tuntia.
Sopivan optikkoliikkeen löytäminen on hankalaa. Monet optikot pitävät ansaitusti vapaita ja liikkeen ovet ovat säpissä. Jotkut ketjujen liikkeet avoinna, mutta niissä silmälasien korjaamiseen erikoistuneet työntekijät voivat olla viikonloppuvapailla.
Ehdin kolkutella viiden optikkoliikkeen ovia ja käydä yhdessä sisällä, ennen kuin löysin Stockmannin optikko Rahkoselle, josta sain aivan loistavaa palvelua. Lasit tulivat kuntoon viidessä minuutissa, ja sydämestä putosi iso kivenlohkare.

Optikkoliikkeitä etsiessäni en käyttänyt Nokia Maps-ohjelmaa vaan luotin muistiin: sillä ja sillä kadulla on liike, joka *saattaa* olla juuri nyt auki. Turhia kilometrejä tuli autolla lopulta noin kymmenen verrattuna siihen, että olisi suoraan ajanut Rahkoselle.
Mietin jälkeenpäin, olisinko Nokia Mapsin avulla ratkaissut ongelman nopeammin ja säästänyt bensaa vajaan litran. Tulin siihen tulokseen, että kiikun kaakun. Nokia Mapsin käytettävyys ei ole kohdallaan.
Ohjelmassa on kattava listaus eri alojen yrityksistä, mutta lisätietoja on tarjolla niukasti. Yrityksen toimiala pitää arvata nimestä.  Jos yrityksen nimi/markkinointinimi on Look & Life, Tmi Minna-Mari Järvelä, Keops, Sankarilli, Turun Reunahionta, Euroline Katajisto tai Bergentrade, en ollenkaan voi olla varma, onko kyseessä tavallinen silmälasiliike vai aivan muu terveys- ja kauneuskategorian alle kuuluva liike.
Puhelinnumerotkin Mapsista löytyvät, mutta käytettävyyden kannalta ongelma on se, ettei numeroja esitetä linkkeinä, vaan ne pitää kirjoittaa paperilapulle ja syöttää sitten puhelimeen. Edes mahdollisuutta tallentaa yrityksen tiedot osoitekirjaan ei ole.
Lisää puutteita: Vaikka tiedot haetaan netistä, ei ajantasaista  tietoa ole yrityksen aukioloajoista.
Nokia Maps ei olisi minua auttanut ongelman ratkaisussa.
Mitä pitäisi tehdä paremmin ?

- Reitit. Nokia Mapsissa on mahdollisuus laatia ja tallentaa reittejä, mutta toiminnallisuus on kovin rajoittunut. Reittipisteet pitää lisätä hankalasti yksitellen. En voi tehdä automaattista reittilistausta kaikista seudun optikkoliikkeistä.
Kuinka näppärää olisi, jos ohjelma voisi tehdä haun kaikista avoinna olevista liikkeistä ja laatia sitten reitin, jota seuraamalla voisin käydä liikkeissä ja käydä kysäisemässä ovatko lasini siinä kunnossa, että niiden korjaaminen onnistuu saman tien. 
Ohjelma voisi myös kertoa fiksusti, missä kohtaa minun kannattaa jättää autoni pysäköintipaikalle ja käydä liikkeitä jalkaisin läpi. Jos viivähdän jossain liikkeessä pitempään, voisi ohjelma jättää niitä liikkeitä pois, joissa en ehdi käydä.
Ymmärrän, että tällaisen palvelun käyttöliittymän suunnitteleminen ja kuluttajien kouluttaminen sen käyttämiseen ei ole triviaalia, mutta nykyisen version kankeus karkoittaa myös kuluttajia.

- Tietojen päivitys. Yrityksiä koskevat tiedot *pitäisi* saattaa ajantasalle. Paras malli olisi se, että ohjelma tarjoaisi nykyistä enemmän yrityksistä perustietoa, minkä lisäksi kuluttajat voisivat arvioida yrityksiä ja yritykset voisivat ostaa mainoksia. Ehkäpä haluamani kategorian mainokset voivat pomppia ruudulle silloin kun tulen liikkeen läheisyyteen. Omaa Ovi-sateenvarjon alle tulevaa arviointi/lipunvarausjärjestelmää ei välttämättä kannata perustaa. Ainakin minulle riittäisi, että Nokia Maps olisi molempiin suuntiin yhteensopiva hotels.com -tyyppisten palveluiden kanssa.

 

 

 

Testihommia tarjolla

Kesäkuu 14, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

Sähköpostiin kolahti mielenkiintoinen viesti Etnoteam Finlandin käytettävyys- ja kuluttajatesteistä, joihin voi ilmoittautua netissä. Yrityksen vakuuttavalta referenssilistalta löytyvät mm. Nokia, TeliaSonera, Elisa, ABB, Itella, MTV3, Alma Media, Sulake, Fortum, Veikkaus, Red Lynx ja Polar.

Tässä vielä infopäläjäys aiheesta:

Halutko tulla kokeilemaan uusia tuotteita tai palveluita?
Oletko kyllästynyt kömpelöihin ja tylsiin palveluihin? Toimiiko puhelimesi
niin kuin sinä haluaisit?
Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen millaisia tuotteita markkinoille
tuodaan.
Kutsumme sinut kehittämään kanssamme uusia tuotteita ja palveluita.
Kehittäminen tapahtuu järjestämiemme erilaisten tutkimusten avulla.
Tutkimuksiin osallistujat saavat aina palkkion (esim. Stockmann:n
lahjakortin). Antamiasi tietoja ei luovuteta eteenpäin.
Ilmoita kiinostuksestasi osallistua tutkimuksiimme:
http://www.etnoteam.fi/osallistu

Etnoteam Finland Oy on yksi Suomen johtavista käytettävyyskonsultoinnin
yrityksistä. Tutkimme säännöllisesti uusia, vielä julkaisemattomia teknisiä
innovaatioita. Osallistumalla tutkimuksiimme sinulla on mahdollisuus kertoa
oma mielipiteesi siitä, mihin suuntaan tuotteita ja palveluita olisi
kehitettävä.
Tutkimukset järjestetään pääsääntöisesti tiloissamme Helsingin Kaisaniemessä
(Vilhonkatu 6A). Tilaisuudet ovat rentoja, eikä niihin tarvitse valmistautua
etukäteen. Tilaisuuden kesto on 1–2 tuntia.
Etsimme kaikenlaisia ihmisiä, eli elämäntilanteellasi, koulutuksellasi tai
iälläsi ei ole väliä.
Rohkeasti ilmoittautumaan!

Ei niin viileä uudistus – PicLens

Kesäkuu 12, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · 2 Comments 

Share on Ovin blogipalstalla hehkutettiin, että nyt palvelun kuvia voi katsella PicLens-lisäosan avulla. Allaboutsymbian.com uutisoi asian lyhyesti. PicLensin avulla kuvia voi pyöritellä näyttävästi ruudulla, kunhan lataa koneelle yhden megatavun Active X-komponentin.

Blääh, sanon minä. Nimittäin tuollaisen lisäosan asentamiseen menee aikaa noin kymmenen minuuttia, jos sitäkään. Lopputulos viehättää ehkä minuutin verran, lopulta kuvien pyörittäminen vain kyllästyttää. Asensin tähän blogiin kokeeksi samaisen lisäosan. Jos jossain postauksessa on useampi kuva, voi kuvia nyt pyöritellä “hienosti” koko kuvaruudussa. Ei kovin ihmeellistä. Luulen, että otan pluginin pois käytöstä päivän parin kuluttua.

Se, että Share On Ovia ( ex-Twango, jonka hankkimiseen käytettiin 75 miljoonaa dollaria erään arvion mukaan) kehitetään muutaman euron lisäosalla on huolestuttavaa. Tällaisessa palvelussa pitäisi ilman muuta käyttää varta vasten räätälöityjä kilkkeitä, eikä niitä samoja, joita netistä saa puoli-ilmaiseksi.

 

 

Google picasa toimii s60-selaimessa

Kesäkuu 12, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

Posted by mobile phone:
Google picasa on ehdottomasti yksi suosikkini kuva-arkisto-ohjelmista. Ei niin monipuolinen kuin esimerkiksi imatch, mutta yksinkertainen käyttää. Picasan verkkoalbumeja voi nyt selata räätälöidyssä s60-selaimelle sovitetussa palvelussa. Kuviin voi lisätä kommentteja, katsoa diaesitystä ja hakea muiden käyttäjien kuvia. Tällaisenaankin hyvä lisäys Picasaan.

5320 testattu

Kesäkuu 12, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

Nokian musiikkipuhelin 5320 XpressMusic sai hyvät arvostelut Mobile-Review:n aina kriittiseltä Eldar Murzanilta. Ehkä tästä puhelimesta tulee vielä jonkinlainen hittituote nuorten keskuudessa, jos hinta pysyy 200 euron tuntumassa. Teknisesti puhelimessa ei ole mitenkään uusia ominaisuuksia, jollei sellaiseksi laske musiikkisoittimen Say & Play -toimintoa, mutta monilta ominaisuuksiltaan tämä lähellä huomattavasti kalliimpia N-sarjan puhelimia kuten N78:aa.

Puhelin on ensimmäinen N-sarjan ulkopuolella julkaistu N-Gage -yhteensopiva laite. 3D-kiihdytystä tässä ei ole niin kuin N95 tai N82 -puhelimissa on, mutta sillä ei ole suurta merkitystä, sillä N-Gage -peleissä ei hyödynnetä laitetason 3D-kiihdytystä.
Puhelimen äänenlaatu on Mobile-Review:n mukaan samaa tasoa muiden uusien S60-puhelimien kanssa, mutta käytettävyydeltään parempi. Laite tukee 8 gigatavun muistikortteja. Sisäistä muistia on ruhtinaalliset 140 megatavua. Ohjelmien käytössä RAM muistia on riittävästi oli 85 megatavua.

Forum.nokia.com -sivuston speksien mukaan puhelimessa ei ole tukea Windows DRM 10:lle, joten puhelimella ei tämän perusteella voisi soittaa Nokian Musiikkikaupasta ostettua musiikkia, mutta tämä ei ehkä kohderyhmässä ole niin iso puute.  Edit: Myyntipakkaukseen kuuluu etuseteli (5 kappaletta) Nokian musiikkikauppaan.

 Puhelimesta löytyy s60 3rd edition FP2 -ohjelmisto eli se edustaa tässä suhteessa uudempaa sukupolvea kuin N81, N95 tai N82.

Puhelimessa on myös nopea HSDPA-datayhteys, mutta wifiä ei löydy. 2100 UMTS:n lisäksi puhelin tukee pikkuhiljaa yleistyvää UMTS900-taajuutta, joka tuo 3G-yhteydet maaseudulle. Puutelistalla on gps ja kamerakin on vaatimaton 2 megapikselin pullonpohja.

 

 

 

Sony Ericssonilta 8 megapikselin puhelin

Kesäkuu 11, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · 8 Comments 

C905Epävirallinen Sony Ericsson -blogi kertoo, että Sony Ericsson julkaisee tässä kuussa Cypershot -sarjan lippulaivamallin C905:n, jossa on 8,1 megapikselin kamerakenno.

Kameran ominaisuuksiin kuuluu automaattinen tarkennus, kasvojen tunnistus, kuvavakain, punasilmäisyyden vähentäminen, xenon että ledisalamat sekä Smart Contrast ja BestPic -ominaisuudet, joita en sen paremmin tunne.
Geotaggaajien iloksi puhelimessa on A-GPS-toiminto. TV-out löytyy myös samoin kuin wifi ja tuki dlna-yhteensopiville laitteille. Näytön kerrotaan olevan 2,4 -tuumainen naarmuttumaton qvga-näyttö.
Puhelimen strategiset mitat ovat 104 x 49 x 18 millimetriä ja 136 grammaa. Käyttöjärjestelmä on SE:n omaa tekoa, joten älypuhelin tämä ei ole. Myyntiin puhelin tulee blogin tietojen mukaan syksyllä, myyntipakkaukseen kuuluu 2 GB:n kortti.

SE:n C905 on selkeä hybridimalli.  Se on sekä puhelin että kamera - ei puhelin, johon on tungettu viiden megapikselin kenno. *) Jos hinnoittelu on kohdallaan ja kuvaus ja videolaatu selvästi parempi muihin kamerapuhelimiin, tästä voi vielä tulla hittituote.

Update: ehkä tuo oli liioittelua…

 

iPhone sivusto auki suomeksi

Kesäkuu 10, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

iphone.thumbnail iPhone sivusto auki suomeksiTero Lehdon blogin kautta löysin linkin iPhonen suomenkielisille sivuille. Tietoa oli yllättävän paljon. Esimerkiksi puhelimen paikannusominaisuudet käytiin seikkaperäisesti läpi. Speksejä oli mielestäni kohtuullisen hyvin esitelty esimerkiksi videon bittivirtojen kohdalla. Pienellä präntillä oli myös selvitetty, millaisilla asetuksilla puheajan mittaukset on tehty. Yrityspuolellekin oli tarjolla tietoa.
Copy/pastesta, MMS-viesteistä, videopuheluista ja stereobluetoothista ei mainintaa löytynyt jostain kumman syystä…

 

 

N00:n kuvat nettiin

Kesäkuu 10, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · Comment 

n85 1 sm.thumbnail N00:n kuvat nettiinTuskin on mikään yllätys, että juuri nyt Nokian uuden N-sarjan puhelimen kuvat vuotivat nettiin. Engadgetissa arvellaan, että kyseessä olisi N85, mutta Symbian-Freakin mukaan tämä on eri puhelin. Puhelimessa on viiden megapikselin kamera, ja gps, mutta sen enempää tästä ei ole tarjolla tietoja. Ehkä tämä on N83 tai N88.

iPhone 3G – mihin Nokia nyt iskee ?

Kesäkuu 9, 2008 · Filed Under Ei luokkaa · 4 Comments 

Applen maanantaisen iPhone-julkistuksen jälkeen Nokia näyttää kuin rajun iskun saanut nyrkkeilyottelija: tajuissaan mutta huojuen sinne tänne vailla käsitystä mitä tapahtui ja mistä seuraava isku tulee.
Steve Jobsin avainpuheesta kävi kristallinkirkkaasti selville, että Apple haluaa pudottaa Nokian hallitsevasta asemasta älypuhelinmarkkinoilla hyvin päättäväisesti.

Saattaa olla, että monessa suhteessa Nokian parhaat puhelimet ovat edelleen iPhonen 3G:tä parempia, mutta sillä ei ole merkitystä. Apple tuo sellaisen kuluttajakokemuksen, johon Nokia ei pysty vastaamaan.
Nokialla on OVI-brändinsä alla hyviä palveluideoita, mutta Apple hio ne samat ideat huippuunsa viimeistä pikseliä myöten kun Nokian palveluja leimaa ikuinen beta-stigma. Jos tästä on eri mieltä, voi vain katsoa miten syvällä Nokia rämpii esimerkiksi N-Gage -pelipalvelunsa kanssa. Applella oli esittää puhelimeensa hienoja 3D-ominaisuuksillla ja liiketunnistimilla varustettuja pelejä. Nokia ei ole kyennyt tuomaan pelejä edes kaikkiin niihin puhelimiin joihin se on luvannut tuoda ne.

iPhonen tarkat speksit ovat tätä kirjoitettaessa vielä hämärän peitossa, mutta paljon jo tiedetään Steve Jobsin puheen perusteella. Puhelimessa on 3G-yhteydet, gps, pitkä puheaika (10 t 2G-verkossa, 5 t 3G-verkossa). Hintakatoksi kerrotaan 199 dollaria 8 gigatavun puhelimesta ja 299 dollaria 16 gigatavun versiosta. Tiedossa ei ole, millaisilla kuukausimaksuilla puhelinta markkinoidaan ja sisältyykö siihen  rajattomasti 3G-datapalveluja, joten omistamisen kokonaishintaa ei tiedetä.

Jos ensimmäisen, 6 miljoonaa myyneen iPhonen kohdalla Nokia saattoi huokaista sen suhteen, että puhelin oli sittenkin tarjolla vain muutamalla markkina-alueella, niin nyt tilanne on tyystin toinen.  Puhelin julkaistaan 70 maassa, ensimmäiset 22 maata saavat puhelimen heinäkuun 11. päivä ja seuraavat lähikuukausien aikana. Puhelin tulee myyntiin mm. Kiinassa ja  Japanissa, tuki kielille näyttää erinomaiselta. Nokia ei voi olla varma hegemoniastaan millään markkina-asemalla. Yhdysvaltojen älypuhelinmarkkinoilla tilanne näyttää vielä huonommalta, jos mahdollista.

iPhone kytkee saumattomasti yhteen puhelimen käyttöliittymää ja nettipalveluita. Kokonaan uusi palvelu oli Mobile Me, joka nivoo yhdeksi kokonaisuudeksi valokuvia, osoitetietoja ja kalentereita. Palvelulle on 60 päivän ilmainen koeaika, mutta sen jälkeen Steve Jobs haluaa siitä rahaa ja moni sen kantaa hänelle ilomielin. Nokialla oli ehkä jotain tämän suuntaista ajatuksissa Ovi-sateenvarjoon kuuluvassa Syncissä, mutta sen enempää siitä ei ole julkistettu.

Entä sitten sovellukset. Apple nappaa nettikaupassaan sovelluksista 30 prosentin katteen, mutta luulen että moni kehittäjä ei tätä jää itkemään. Mahdollisuudet suuriin myyntilukuihin ovat olemassa. Avainpuheessa esiteltiin esimerkiksi riemastuttavaa bändi-ohjelmaa, joka muuttaa puhelimen musiikki-instrumentiksi. Voin kuvitella, että innoikkaimmat Apple-fanit jo suunnittelevat konsertteja Band-ohjelmalla.
Apple tuo älypuhelimiinsa sellaisen ominaisuuden, mikä niissä kuuluukin olla: Niihin todella ostetaan ohjelmia.

Palataanpa vielä Nokiaan ? Miten Nokia voi vastata tähän haasteeseen ? Pystyykö Nokia tuomaan vielä jotain, jota Apple ei pysty ?

- Hinta. Nokia pystyy valmistamaan älypuhelimia halvemmalla kuin Apple mittavan skaalaetunsa turvin. Mutta Apple pystyy operaattorituen avulla saamaan iPhonen näyttämään halvemmalta kuin Nokian vastaava huippumalli. Apple maksaa jenkkikaupassa 199 dollaria, N96 ehkä 550 dollaria. On vaikea perustella kuluttajalle, miten jälkimmäinen onkin oikeastaan halvempi.

- Datayhteydet. Totta kai Nokialla osataan paremmin HSDPA ja LTE, DVB-H, mutta monille perus-3G yhdistettynä WiFiin on tarpeeksi.

- Kamera. Nokia on hyvä puhelinten kameroissa, mutta kilpailuetu muihin puhelinvalmistajiin hupenee. Applen omistajat näppäävät arkikuvat iPhonella ja ottavat lomamatkoille mukaan pokkarin.

- Näppäimet. Suuri osa kuluttajista kokee kosketusnäppäimet vieraaksi ja haluaa puhelimen, joka näyttää puhelimelta. Tässä Nokia on ehkä tylsä peluri, mutta vahvoilla.

- Silmäkarkki. iPhonen käyttöliittymä näyttää hienolta, Nokian S60 ei. Nokia kyllä pystyy tuomaan kosketusnäytöllisen puhelimen markkinoille, mutta siinä vaiheessa silmäkarkin viehätys on olennaisesti vähentynyt.

- Palvelut. Nokia on satsannut miljarditolkulla nettiyhtiöiden ostoihin, mutta riittääkö kunnianhimo ja resurssit kehittää nettipalvelujen kuluttajakokemus huippuunsa. Väitän että ei. Nokia kehittää palveluja aivan liian niukoilla resursseilla. Hiomisesta tingitään. Ovi-sateenvarjo julkistettiin lähes vuosi sitten, mitään mullistavaa ei ole vieläkään julkistettu. Nokia luottaa musiikkikaupassa drm:ään kun kuluttajat haluavat musiikin mp3-muodossa.

Jos Nokia ei pysty nopealla aikataululla lyömään Applen iPhonen haastetta, se joutuu tyytymään bulkkivalmistajan asemaan. Nokia osaa tehdä halpoja puhelimia ja keskihintaisia puhelimia paremmin kuin kukaan muu, mutta hyväkatteisten älypuhelinten ja niihin liittyvien palvelujen markkinoilla Apple korjaa potin. Ensimmäisen sukupolven iPhonen omistajista 98 prosenttia käytti nettiä ja 94 prosenttia sähköpostia. Nokia ei pääse lähellekään näitä lukuja.

On arvioitu, että iPhonea myytäisiin ensi vuoden loppuun mennessä 30 miljoonaa kappaletta. Saattaa olla, että tuota arvioita joudutaan vielä nostamaan ylöspäin. Ehkä Apple tekee saman älypuhelimille ja palveluille kuin se teki iPodilla mp3-soittimille ja musiikin ostolle.

Jäljellä on vielä kiusallinen kysymys, onko Nokia tehnyt strategisia virheitä ? Tähän asti Nokiahan on tehnyt loistavaa tulosta, nostanut markkinaosuuttaan, selättänyt Motorolan, satsannut miljardeja nettipalveluihin, luonut vetovoimaisen brändin. Siitä huolimatta Nokian asema kalliiden älypuhelinten ja niihin liittyvien palvelujen markkinoilla näyttää uhatummalta kuin koskaan ennen.
Uskon, että Nokia lanseeraa tänä vuonna vielä parempia nettipalveluja ja kosketusnäytöllisiä puhelimia, mutta pystyykö se luomaan näistä hiotun saumattoman kuluttajakokemuksen Applen tapaan. Epäilen vahvasti että ei. 

 

 

Seuraava sivu »