Nokian osuus Symbian-puhelimissa kasvaa
Symbian-käyttöjärjestelmän myynnin nopein kasvuvaihe ainakin hetkeksi ohitse. Tämän vuoden tammi-maaliskuussa myytiin 18,5 miljoonaa Symbian-puhelinta, mikä on vain 17 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
Nokian osuus Symbian-puhelimista on kasvanut viime vuoden 74 prosentista 79 prosenttiin.
Muut puhelinvalmistajat kuin Nokia valmistivat alkuvuonna 3,9 miljoonaa Symbian-puhelinta, kun vuosi sitten määrä oli 4,1 miljoonaa kappaletta.
Luvuista ei välttämättä voi päätellä, että muiden valmistajien kiinnostus Symbianiin olisi yksiselitteisesti laskemassa, sillä esimerkiksi Samsung on tuonut markkinoille varsin kilpailukykyisiä Symbian-puhelimia.
Saattaa myös olla, että Symbianin asema vahvistuu keskihintaisten ja sitä edullisten puhelimien käyttöjärjestelmä, ja notkahduksen jälkeen toimitusmäärät lähtisivät uuteen kovan kasvun vaiheeseen. Hi-end -puhelimissa Symbianin tilanne voi olla vaikeampi. Nokiakin on CFO Rick Simonsonin mukaan tuomassa markkinoille Linux-puhelimia.
Comments
Leave a Reply

