DVB-H vs IPTV-HD

Maaliskuu 24, 2008 · Filed Under Ei luokkaa 

Netissä on laajalti uutisoitu, että Nokian osittain kehittämä DVB-H on saanut Euroopan Unionissa virallisen standardin aseman. Käytännössä se tarkoittaa, että jäsenmaat ovat velvollisia edistämään nimenomaan DVB-H:tä kansallisissa mobiilitelevisiohankkeissa, eikä kilpailevissa standardeilla ole jalansijaa mantereella. DVB-H:llä pyritään valloittamaan maailma niin kuin aikanaan kävi gsm:n kohdalla.
EU:n tiedotteessa arvioidaan, että mobiili-TV:n markkinat voivat kasvaa 20 miljardiin euroon vuoteen 2011 mennessä ja palveluilla on maailmanlaajuisesti 500 miljoonan asiakkaan tilaajakanta.
Luvut ovat huimia verrattuna siihen aneemiseen tilanteeseen, mikä mobiilitelevisiolla on nyt. Suomessa käyttäjiä ehkä muutamia tuhansia, tarjontaa ei oikein ole, eikä paljon puhelimiakaan.
On jokseenkin yhdentekevää, tapahtuisiko DVB-H:n maailmanvalloitus 2011, 2012 tai 2013, jos sellainen todella tapahtuisi, mutta epäilen ettei mobiilitelevisio lyö itseään koskaan läpi Euroopassa.
Mobiilitv ei ole kuluttajien näkökulmasta riittävän vetovoimainen palvelu. Kuluttajat eivät maksa siitä, että voivat tihrustella televisio-ohjelmia 2-3 tuuman näytöltä.
Vakavimpana haasteena mobiilitelevisiolle pidän internetpohjaisen television eli iptv:n menestyskulkua. Uskon vakaasti, että tästä vuodesta tulee IPTV:n läpimurtovuosi Euroopassa. Ranskassa IPTV on ollut suosituksi, kun laajakaistayhteyksien tarjoajat ovat paketoineet sen osaksi palvelutarjoomaansa. Näin käy myös muualla. Laajakaistayhteys kasvaa luontevasti Triple Payksi.
Kuluttajat haluavat maksaa siitä, että he saavat HD Ready – televisioihin teräväpiirto-ohjelmaa. Perinteisillä kanavilla tätä mahdollisuutta ei ole, jo senkin takia, ettei antenniverkossa ole HD-standardia Euroopassa. IPTV-HD pystyy murtamaan tämän esteen.
Kuluttajille voidaan tarjoamaan kymmeniä ellei satoja HD-kanavia. Tähän asti pullonkaulana on ollut nopean tiedonsiirtoyhteyden puute, mutta tämä rajoite on pian poistumassa kun kuituverkkoa vedetään taloihin ympäri Eurooppaa. Myös pakkausteknologia kehittyy koko ajan.
Joissain yhteyksissä mainitaan, että teräväpiirtotelevisio edellyttää 18 megabitin tiedonsiirtonopeutta, joidenkin mielestä 6 megabittiä riittää kohtuutasoiselle teräväpiirrolle. Laboratorioissa päästäneen välittämään teräväpiirtokuvaa vaivaisella 4-5 megabitin nopeudella. Siis 8 megabitin ADSL-yhteys riittää teräväpiirrolle, kuituyhteys on lisäplussaa.
Jos aiemmin mobiilitelevision ja nykyisen digitelevision kuvan laadussa ei olekaan suurta eroa, niin ero kasvaa sietämättömäksi IPTV-teräväpiirron yleistymisen myötä. Samalla television katsominen sirpaloituu yhä useammalle kanavalle.
Kun kuluttajat ostavat tilausvideoita ja maksullisia kanavia netin kautta, rahaa ei jää käytettäväksi kännykkään hankittaville mobiilitv-kanaville.
Mobiilitelevisiota vastaan puhuu myös digisovittimien tallennusmahdollisuus. Tanssii tähtien ohjelmaa -ei tarvitse tihrustella kännykän ruudulta, vaan sen voi tallentaa digisovittimelle tai nettiin ja katsoa ohjelman myöhäisempänä ajankohtana. Tallennuksen ohjaaminen onnistuu tarvittaessa kännykällä.
Televisioyhtiöt eivät enää usko mobiilitelevisioon, eivät ehkä valmistajatkaan. EU pitää yllä mobiilitv-optimismia, viran puolesta.

Comments

One Response to “DVB-H vs IPTV-HD”

  1. Ville Turpeinen on Maaliskuu 26th, 2008 10:55 epp

    Yksi ongelma mielestäni perinteisessä iptv:ssä on että se vaatii ohjelmantarjoalta järjettömiä serveritehoja. Nykyisellään se voi vielä toimia kohtuullisesti, mutta entäs kun se todella lyö itsensä läpi katsojamäärät sata-,ja jopa tuhatkertaistuvat. Striimaus on sen verran aikakriittistä touhua että sitä ei pysytä throttaamaan kuten perinteistä tiedonsiirtoa, näinpä katsojapaikat tulevat vauhdilla täyteen.
    Nykyisin kaikki suosituimmat iptv-softat netissä perustuvatkin p2p-tekniikkaan, mikä on tässä varsin hieno idea. En vain tiedä miten tämä onnistuu näissä nettiin tallentavissa digibokseissa, varsinkaan Suomessa jossa Teosto on jarruttamassa kaikkea kehitystä.

Leave a Reply




Why ask?